Kulttuuri
23.03.2015

Tyhjyyttä tuijottaen

Teksti:
Ilkka Hemmilä

Uudessa elokuvassaan Big Eyes ohjaaja Tim Burton antaa kyytiä tummien sävyjen ja yleisten iljettävyyksien varaan rakentuvalle goottiestetiikkalleen. Elokuva pitäytyy lähes täysin realistisessa otteessa kertoakseen taidemaalari Margaret Keanen (roolissa Amy Adams) tarinan.

Keane, jonka taidetta Burton keräilee, loi  1960- ja 70-luvuilla laajan sarjan suosituksi tulleita maalauksia suurisilmäisistä surullisista lapsista. Kunnian teoksista tosin keräsi hänen aviomiehensä Walter (roolissa Christoph Waltz), joka hallitsi esiintymisen ja manipulaation taidot. Margaret lopulta paljasti totuuden erottuaan miehestään.

Uuden kokeileminen on Burtonilta tervetullut veto, sillä hän on onnistunut kääntämään makaaberin ilmaisunsa ennalta-arvattavaksi liioitteluksi. Aihekin vaikuttaa olevan ohjaajan sydäntä lähellä, joten lähtökohdat elokuvalle ovat hyvät.

Mahdollinen intohimo ei kuitenkaan eksy valkokankaalle asti. Elokuvan tarina on kiinnostava, mutta laahaava juoni vaappuu tapahtumasta toiseen ilman kunnollisia painotuksia.

Tv-elokuvamainen esitystapa heijastuu myös koruttoman visuaaliseen ilmaisuun. Burton on luopunut tavaramerkkityylistään, muttei kykene korvaamaan sitä millään. Tämä siis elokuvassa, jonka tarinassa yhden tempun taiteilija paljastuu taitamattomaksi huijariksi.

Elokuvan nautittavuus jää pääosanesittäjien harteille. Miespääosassa koheltaa Christoph Waltz, sillä Burton on ilmeisesti menettänyt pitkäikäisen yhteistyökumppaninsa Johnny Deppin huoltajuuden erotessaan vaimostaan Helena Bonham Carterista.

Waltz lyö kuitenkin lopulta yli. Hän lisää kierroksia kohtaus kohtaukselta, kunnes tarkoituksenmukaisen ja tahattoman komedian välinen raja hämärtyy. Irrottelu tuntuu karanneen tyystin eri elokuvasta kuin Amy Adamsin arvokkaan hiljainen kärsiminen.

Silmien pitäisi olla sielun peili. Ehkä silloin on lupa huolestua, kun ne koostaan huolimatta hehkuvat tyhjyyttä.


Big Eyes (USA, 2014, 106 min)
O: Tim Burton N: Amy Adams, Christoph Waltz, Krysten Ritter