TYL 90
05.02.2021

TYL 90: ”Onko lehti tuomittu henkisesti epäonnistumaan”? – 30-luvulla Turun ylioppilaslehdessä vastutettiin kommunismia ja kannustettiin suojeluskuntatyöhön

Teksti:
Teemu Perhiö

Turun Ylioppilaslehti täytti 90 vuotta. Juttusarjassa kahlaamme läpi eri vuosikertoja – liikkeelle lähdemme vuodesta 1931.

Alkujaan Turussa luettiin Helsingin Ylioppilaslehteä. TYYkin oli yksi sen julkaisijoista. Lehden Helsinki-keskeisyys herätti kuitenkin TYYssä tyytymättömyyttä. Haluttiin oma lehti!

Se ei ollut läpihuutojuttu. Akateemisen Karjala-Seuran äärilaita vastusti oman lehden perustamista. He pelkäsivät suomalaisten ylioppilaiden yhtenäisen rintaman murtuvan.

Tukea löytyi yliopiston suunnalta: rehtori V.A. Koskenniemi lupautui jopa avustamaan perustettavaa lehteä, mahdollisuuksien mukaan. Niinpä 12. joulukuuta 1930 lehti perustettiin. Ensimmäiseksi päätoimittajaksi valittiin Paavo A. Kuusisto.

Koskenniemi ehti heti ensimmäisessä numerossa (24.1.1931) avustaa palstojen täyttämisessä:

En toivota Turun Ylioppilaslehdelle sen taipaleelle lähtiessä innostusta ja isänmaallista mieltä, en suuria ajatuksia ja suuria tunteita, en sitä hengen kunnioitusta, jota Emerson pitää niin tärkeänä elämänarvona, en rohkeutta, en uhrautuvaista idealismia – sillä kaikkea tätä tiedän sillä olevan runsaasti eväinään matkalaukussaan lähdön hetkellä.

Myöhemmin kolmannen valtakunnan ystävänä tunnetuksi tullut Koskenniemi toivottikin ”suvaitsevaisuutta ja historiallista mieltä” kuin ysiluokkalaisille kevätjuhlassa. Vähemmän korkealentoisesti hän totesi: Kun Turun yliopiston ylioppilaat perustavat oman äänenkannattajansa, merkitsee se, että heillä on jotakin sanottavaa toisilleen ja myöskin muille.

Professori Mikko Juvelius komppasi: Jos Turun yliopiston ylioppilailla on jotakin erikoista sanottavana, silloin tämä lehti kukoistaa ja osoittautuu tarpeelliseksi. Ellei – niin se kuolee.

Välillä tuntuu, että opiskelijamediat eivät pääse murmelinpäivästään eroon (16/31): Taloudellinen ”ollako vai ei olla”, sehän on ylioppilaslehteämme perustettaessa se kysymys, joka ehkä herätti enimmän epäilyksiä yrityksen onnistumisesta. [...] Toinen asia on sitten, onko lehti tuomittu henkisesti epäonnistumaan.
 

Lehden kontentti oli pitkin kolmekymmentä lukua vahvasti isänmaallista. Jo toisessa numerossa päästiin paheksumaan sitä, että opiskelevasta nuorisosta ”kovin pieni määrä osallistuu suojeluskuntatyöhön”.

Ei ole olemassa mitään järjellistä syytä, jolla voisi puolustella laiminlyöntiään--, ovathan suojeluskunnat vapaussotamme perintönä se tuki, johon maamme vaarain hetkellä luottavimmin voi turvautua.

Harjoitukset kuitenkin koetettiin aina sovittaa niin, että ne eivät olisi häirinneet opiskelutyötä, huomautettiin.

Hyvä toveri! Otappa asia oikein vakavasti sydämellesi ja ajattele, etkö voisi luopua muutamista hetkistä yksilöllisestä mukavuudestasi ja korvata niitä virkistävällä reippailulla suojeluskuntamiesten riveissä lisäämässä sitä joukkoa, joka vapaaehtoisesti tahtoo harjaantua tätä maata ja sen itsenäisyyttä suojelemaan.

Vuoden seitsemännessä numerossa tuulen suuntaa ei jätetty arvailujen varaan:

Meidän polvemme tunnussanoja ovat Suur-Suomi, kansallisvaltio, sivistyneistön ja varsinaisen kansan lähentäminen, puolustustahdon kasvattaminen, suomalainen kulttuuri, kommunismin vastustaminen. Nämä aatteet ovat jo vuosia yhä uudelleen ja uudelleen muodostaneet lehtiemme tärkeimmän sisällön.

Sydämen asiaa 30-luvulla olivat lisäksi veljeskansat, raittius­aate ja kristillisyys. Turun ylioppilaitten raittiusyhdistys TYRY sai julkaista ylioppilaskunnan siunauksella omia erikoisnumeroitaan, olihan ”pirtun trokaus ja siihen läheisesti liittyvä huliganismi” silloisen sukupolven ”yksi vaikeimpia vitsauksia” (11/31).

Oudolta tuntuisi herran vuonna 2021 myös, jos Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) puheenjohtaja saisi kahden numeron verran paasata ”Suomen ylioppilas­ulkopolitiikan pysyväisistä perusteista”.
 

Mutta ei kaikki ollut paatosta. Lehden sivuilla pohdittiin myös opiskelijaelämän kipukohtia, jotka lienevät samaistuttavia Instagram-sukupolvellekin.

Ylioppilaalla joka asettaa opinnot kunta-elämän edelle, on siihen painavat syynsä. Että se ei johdu itsekkyydestä ja mukavuudenhalusta, on helposti todistettavissa. Ainakin allekirjoittaneen mielestä olisi mukavampaa puuhailla kunnassa, ”katsella elämää”, kuten termi kuuluu ja jättää luvut ”luonnollisen kehityksen” varaan kuin kiirettä pitäen päntätä päähänsä enemmän tai vähemmän kuivia kurssi­kirjoja. Mutta tuo kaikki vie aikaa, aika kysyy rahaa – mistä ne rahat tulisivat?

Opiskelijalehdille tyypillistä kokeilevuuttakin löytyi. Silmäkulmia kohottavassa kirjoituksessa (3/32) analysoitiin eri ihmistyyppejä ylioppilaitten keskuudessa. Ei lentäisi kovin korkealla nykypäivänä, veikkaan.

Hänellä [C-tyyppi] voi olla ”hyvä pää”, mutta häneltä puuttuu herkkyyttä ja vaistoa. Hän voi rakastaa tieteitä, joka tapauksessa hän tekee paljon työtä, mutta jos hänellä onkin vain keskinkertaiset lahjat, on hän oikea maan hiljainen. Häneltä puuttuu usein personallinen ote kaikkeen, häntä ei näe tulilinjoilla. […] Jos C on intellektiltään enemmän aatteellinen kuin tieteellinen, kuuluu hän Ykyyn, Yryyn tai Kotiseutututkimusseuraan, mutta tuskinpa AKS:ään tai Paneurooppalaiseen yhdistykseen.

Hupailulle jäi myös tilaa, mutta vaputtamisesta lisää myöhemmin. 
 

Lue lisää

Tylkkäri 85 vuotta

Entiset päätoimittajat kertovat, minkälainen ajan henki oli heidän kausillaan. (2016)

Torpedoinnista dokaukseen: kun radikaali opiskelijaliike muuntui säyseäksi yliopistodemokratian ylläpitäjäksi

Yliopiston vuosijuhlat TYYn saartoon? Kysymys esitettiin Tylkkärin etusivulla 50 vuotta sitten. (2/2020)

Televisio tuli kylään

Vuoden 1984 lokakuusta lähtien Turun ylioppilaskylän ja yo-talojen asukkaat kerääntyivät tiistai-iltaisin television äärelle. Silloin ruudun valtasi opiskelijoiden oma kaapelitelevisio, jossa saattoi viikosta riippuen nähdä muun muassa Ylen tulevan uutisankkurin, itse tuotetun lännenelokuvan, kunnianhimoista kulttuurijournalismia tai Pekka Siitoimen. (3/2016)