TYL 90
07.04.2021

TYL 90: Suur-Suomea luomassa – Vuonna 1941 Turun ylioppilaslehdessä tiedettiin ”jo etukäteen tämän sodan lopputulos”

Teksti:
Teemu Perhiö
  • Turun ylioppilaslehti 2/1949.

Turun Ylioppilaslehti täytti 90 vuotta. Juttusarjassa kahlaamme läpi eri vuosikertoja – tällä kertaa 40-lukua.

Turun ylioppilaslehdessä 40-lukua määritti sota-aika. Vaikka yliopiston ja ylioppilaskunnan toiminnot olivat välillä tauolla, lehteä julkaistiin.

”Viime kuukaudet ovat olleet Suomen kansalle koettelemuksen aikaa, mutta tulessa kulta puhdistuu, sanotaan, ja niin on käynyt meidänkin kohdallamme”, vuosikymmenen aloittaneen lehden kirjoituksessa todettiin.

Ylioppilaskunnan jäseniä oli luonnollisesti rintamalla, ja lehteen painettiin heidän kirjeitään.

On todella jylhän komea näytelmä öinen tykistötaistelu nietoksiin ja huuraan uponneessa erämaassa. Taivas punottaa veripunaisena ja kylmänä tykinputkista lähteineistä liekeistä, ”suutarit” halkovat ilmaa hoiperrellen, kolisten ja puhkuen. […]

Marssimme huurteisten metsien läpi kapeita, kiemurtelevia teitä kylmän punervilta aimottavien tähtikuvioiden ja haalean puolikuun himmeässä kajossa, taivaan tuulien kohinassa ja pakkastaen kiljuvassa pirjanteessa, aina vain eteenpäin. (1–4/1940)

1930-luvulle ominainen paatos ei kadonnut lehden sivuilta, se sai maailmansotien aikana vielä kovempia kierteitä. Jatkosodan syttyessä S. Venho julisti (5/1941), että ”tiedämme jo etukäteen tämän sodan lopputuloksen”.

Emme epäile hetkeäkään Neuvosto-­Venäjän täydellistä luhistumista ja vuosisataisen veristen varjon poistamista meidän ja heimokansojemme yltä. [...]

Meidän sukupolvemme on saanut kunniakkaaksi tehtäväkseen Suur-Suomen luomisen ja luonnollisten rajojen hankkimisen maallemme. Olemme ottaneet tuon tehtävän ylpeinä vastaan ja viemme sen myös onnelliseen päätökseen.

Valtiojohtoinen väestöpolitiikka sai palstatilaa, ja sisälsi rodunjalostuksellisia piirteitä. Lauri W. Lampola kirjoitti tekstissään ”Suomen väestökysymys” (3/1941): ”...juuri nämä [perinnölliset taipumukset] määräävät jokaisen yksityisen ihmisen ja siten koko kansakunnan olemuksen ja laadun. [...]”, olikin siis tuettava ”hyviä perinnöllisiä taipumuksia omaavia kansalaisia mahdollisimman suuressa määrässä, jotta he voisivat jättää suvulle monia terveitä ja suuriarvoisia jälkeläisiä.”

Lampolan pelkona nimittäin oli, että ”jos kansakunnassa kerran lyhytnäköinen egoisimi ja suhteeton individualismi saavuttavat ehdottoman ylivallan ja jos suuren joukon keskuudesta häviää halu perheellisen elämäntapaan, ei mikään valtiollinen mahtikeino voi sitä estää.”
 

Sotaa tarkasteltiin myös kriittisesti, vaikka suuri painoarvo annettiinkin miesuhrille ja sen välttämättömyydelle. Kunnanvanhimmaksi valittu professori Harry Waris pohti talvisodan jälkeen sodan mielettömyyttä (7/1940). Se pani hänet epäilemään ”koko niin sanotun länsimaisen sivistyksen merkitystä”.

Väkivalta, vääryys ja valhe näyttävät olevan johtavina periaatteina kansojen välisessä elämässä. [...] Ihmiseltä vaaditaan ennen kaikkea, että hän kykenee mahdollisimman tehokkaasti tuhoamaan toisia ihmisiä, ja tällä tuhoamistyöllä vielä kerskaillaankin. Eikö tämä jo merkitse länsimaisen sivistyksen perikatoa.

Hän korosti tieteen merkitystä tällaisina aikoina: Jos sivistys ei ole voinut torjua sodan kaltaisia onnettomuuksia, ”jää kuitenkin jäljelle sen merkitys elämän rikastuttajana”; […] ”tiede syntyy ihmisen pyrkimyksestä totuuteen ja ilman sitä ei ihmiskunta voi koskaan olla.”

Sotatilan synnyttämää kyynisyyttä oli havaittavissa professorin puheissa:

Kun ylioppilasnuorisomme on nyt kestetyn sodan jälkeen jatkettava opintojaan, tuntuu miltei mahdottomalta vaatia, että se voisi ajatella tieteellistä työtä ihanteellisena pyrkimyksenä totuuteen. Ainoa järjellisenä opintojen päämääränä näyttäisi olevan ansiotoimen nopea saavuttaminen. Olisi kuitenkin suuri vahinko, jos tieteessä piilevä ihanteellisuus, pyrkimys asioiden todellisen laidan selvittämiseen, jäisi liiaksi varjoon.
 

40-luvun alussa lehden päätoimittajana aloitti Helka Heinonen. Hän oli ensimmäinen nainen tehtävässä. Seuraava oli Kaija Kaijala-Vuorinen 1950, mutta sen jälkeen saatiin odottaa vuoteen 1991, kun Eliisa Kilpi aloitti päätoimittajana.

40-luvun läpi lehdessä julkaistiin palstaa, jossa vierailtiin kuntalaisten kodeissa ja esiteltiin paitsi niiden mööbeleitä myös perheen sisäistä hierarkiaa – yleensä herralta varmistaen, onko mies katsottavissa myös naisen pääksi.

Haastattelu­sarjan kohteena olivat nimenomaan ”nuoret, kuntalaiset avioparit, joita viime aikoina, etenkin sodan tuloksena, on syntynyt kuin sieniä sateella” (6/40). Pohdittiin, oliko puhjennut oikea ”rakastumis- ja naima­epidemia”.

Syksyisin keskustelua herättivät uudet kuntalaiset (6/47): ”Toinen surkea, säälittävä havainto oli beaaninuorukaisten väkijuomien käyttö. Eräät olivat nauttineet siinä määrin monopolivirvokkeita, että aiheuttivat järjestyshäiriöitä loppuillasta. Tällaisia juttuja muistellessa mieli painuu apeaksi pakostakin.”

Nöyryyttä peräänkuulutettiin: ”Varsin monet heistä tulivat Kuntaan niinkuin Kuntaan pitääkin tulla, vaatimattomina ja nöyrinä ja toisaalta täynnä nuoruuden vallattomuuta [...].”

Seurattiin lehdessä myös epäsäännöllisesti kunnan oman kummipojan ­Mauri Virtasen vaiheita. Lehti kommentoi lapsen urahaaveita: ”mikä onkaan luonnollisempaa kuin autoinsinöörin ura, varsinkin kun nykyaikana ei lapsilla ole ollenkaan kiusausta ruveta karamellikaupan omistajaksi.”

Yksi epäkohta ei tosin ole vieläkään ratkennut: ”Lopuksi ihmetteli Mauri-ystävämme sitä, ettei Ylioppilaskunnalle, vaikka sillä on niin iso huoneistokin, ole edes omaa autoa.”
 

Lue lisää

TYL 90: ”Onko lehti tuomittu henkisesti epäonnistumaan”? – 30-luvulla Turun ylioppilaslehdessä vastutettiin kommunismia ja kannustettiin suojeluskuntatyöhön

Alkujaan Turussa luettiin Helsingin Ylioppilaslehteä. TYYkin oli yksi sen julkaisijoista. Lehden Helsinki-keskeisyys herätti kuitenkin TYYssä tyytymättömyyttä. Haluttiin oma lehti! (1/2021)