Olavi Uusivirta 9.11. Logomo Sunborn Live Opiskelijaliput 23,50 €
Kulttuuri
23.03.2016

Uni paras lääke on

Teksti:
Tuomo Yrttiaho

Helsinkiläinen Cats of Transnistria kertoo debyyttialbuminsa tarjoavan yhden version musiikin parantavasta voimasta. Jos Divine olisi lääkärin määräys, tarkoittaisi se pitkää vuodelepoa vailla ylimääräisiä virikkeitä. Kuuden kappaleen minialbumi keikkuu nimittäin jatkuvasti uneliaan ja unettavan välillä. 

Kyse on tietysti täysin tietoisesti valitusta tyylilajista, ei vahingosta. Henna Emilia Hietamäen ja Tuomas Alatalon muodostaman kitara ja koskettimet -duon musiikki on kalseaa dreampopia, joka ”menevimmillään” tuo etäisesti mieleen Slowdiven kaltaiset 90-luvun kitaranhelistelijät. Kappaleiden hitaat tempot, kaikuisa ja rummuista vapaa äänimaailma sekä riisutut instrumentaatiot sukeltavat kuitenkin vielä syvemmälle dreampopin ja shoegazen väliseen vajoamaan. Hietamäen laulu on tasavertainen sitä ympäröivien instrumenttien, lähinnä kitaroiden ja lähes kaikkialle levittäytyvien kosketinmattojen kanssa.

Divinella kuuluu myös postrockille ominaista taiteilua minimalismin ja suurieleisyyden välillä: kappaleiden hitaat liikkeet luovat vaikutelman valtavasta mittakaavasta, aivan kuten se otsikossaankin vihjaa. Tässä kontekstissa albumin toisteisuus on siis täysin ymmärrettävää, joskin uuvuttavaa. Mikään ei riko tai nyrjäytä alussa hahmoteltua kompositiota.

Toisaalta tämän voi nähdä piristävänäkin. Kaiken pirstovan digiajan keskellä kaksikko on tehnyt levyn, jota on oikeastaan mahdotonta kuunnella muuna kuin yhtenä kokonaisuutena. Yksittäisiin kappaleisiin on vaikea päästä kiinni, eikä se ole tarkoituksenmukaistakaan, sillä kokonaisuudesta irrotettuna pitkien kappaleiden merkitys tuntuu häviävän entisestään. Jäljelle jää muoto. 

Divinella Cats of Transnistria osoittaa hallitsevansa valitsemansa lajin hyvin. Levy soi tyylitietoisesti, mutta antaa silti kovin vähän mahdollisuuksia todelliseen uppoutumiseen. Niinpä se keikahtaa lopulta unettavan puolelle.

Cats of Transnistria – Divine
Soliti