Kulttuuri
19.02.2010

Universaalisti henkilökohtaista

Nykytanssitaiteilija Sari Hannulalle tanssi voi olla liikuttava matka muistoihin, toiseen paikkaan tai aikaan.

SARI HANNULAN intohimoinen suhde tanssiin alkoi seitsemänvuotiaana ja jatkuu yhä. Ylivieskasta Lontoon ja New Yorkin kautta Turkuun kiertänyt liikuntatieteiden maisteri kokee onnistuneensa, kun huomaa vaikuttaneensa yleisöön.

"Kyse ei ole juuri tanssista vaan siitä, mitä sillä pyrin välittämään. Yhtä hyviä keinoja tähän voisivat olla vaikkapa musiikki tai teatteri, tanssi vain sattuu olemaan minun keinoni", Hannula sanoo.

Melkoista tunnekirjoa katsojassa ronkkiikin uusin teos Ryppyiset pakarat. Kyseessä on jatko-osa Hannulan ja Aare Randerin yhteiselle projektille Ryppyiset lakanat vuodelta 1995.

Viidessätoista vuodessa on tullut lisää paitsi ryppyjä, myös tarinoita, kokemuksia ja ystäviä. Toiseen osaan haluttiin uuden elämäntilanteen näköä. Mukaan valittiin nuori Annastiina Saastamoinen ja jo pidempään alalla vaikuttanut Satu Tuittila. Näin erilaisista ja eri-ikäisistä tanssijoista koostuva yhteisö oli kasassa.

Mainoksen mukaan Ryppyiset pakarat on "tanssiteos ihmisten, asuntojen ja nivelten kulumisesta". Osittain kyseessä on tutkielma tanssijoista itsestään, mutta erilaiset kulumisen, vanhenemisen ja väsymisen muodot koskettavat kaikkia.

Niille, joille nykytanssi tähän asti on vaikuttanut huitelevan jossakin korkealla, Hannula vakuuttaa, ettei syytä huoleen ole. Ryppyiset pakarat on "tavallisten ihmisten koreografia". Ehkä juuri tästä tavallisuudesta kumpuaa tekijät iloisesti yllättänyt suosio: näytökset olivat tupaten täynnä ja jopa lisätuoleja oli improvisoitava paikalle.

"Olisin halunnut tehdä kyselyn siitä, keitä nämä ihmiset olivat ja mistä he tulivat", Hannula innostuu.

Suomessa siis riittää yleisöä ja tanssitaiteen on mahdollista pärjätä raskaiden viihdekoneistojen rinnalla. Rattaita hidastaa tosin tuttu taiteentekijän päänsärky – raha. Ideasta ensi-iltaan voi apurahahakemuksia täytellessä vierähtää pari kolme vuotta. Suomen nykytanssikentän tilaa voisi Hannulan mukaan kuvailla sanoin "käynnissä oleva ja hajanainen".

Vaikeinta Hannulasta on silti yleisön ja teoksen saattaminen yhteen.

"Monet tanssijat eivät muun työtaakan lisäksi kiinnitä riittävästi huomiota markkinointiin, joka on elintärkeää. Lisäksi monenlaisen yhteistyön kehittämisessä riittää ainakin turkulaisilla parannettavaa."

Hannula ei vielä lohduta Ryppyisistä pakaroista innostuneita lupauksilla uusista projekteista. Sen sijaan hän haaveilee teoksen viemisestä esimerkiksi Suomen maakuntakiertueelle. Ja miksipäs ei, sillä teoksen kielen huomattiin tavoittavan ihmisiä aina lapsista eläkeläisiin, taustoihin katsomatta.

"Hienointa oli se, että esityksissä kävi jopa suomea puhumattomia ihmisiä, jotka vaikuttuivat teoksesta ja ymmärsivät sitä."

Hannulan oma innostus tanssitaiteeseen ei ole hiipumassa.

"Eniten kiehtoo kontakti, se että katsoja on läsnä tässä ja nyt. Parasta on, jos huomaa saavansa jonkun yleisöstä nauramaan, itkemään tai liikuttumaan. Tanssi voi toimia tässä hetkessä tai olla matka jonnekin aivan toisaalle – muistoihin, toiseen paikkaan tai aikaan."

Teksti: Karoliina Knuuti

Kuva: Jari Aittokallio