Kulttuuri
19.03.2010

Vereen tahritut johtajat

Kenelle yhteisö pystyttää patsaansa ja miksi?

Turun katukuvaa miehittävät lukuisat merkkihenkilöiden patsaat, mutta suuria valtionjohtajia ei löydy tungokseksi. Ainoat kolme julkista patsasta valtakuntien johtohahmoista kantavat kaikki veristä taakkaansa.

Ruotsin kuninkaan Kustaa II Adolfin patsas seisoo vaatimattoman kokoisena Turun hovioikeuden rakennuksen edustalla sormi ojennettuna kohti jalkojensa juurta kuin käskemässä alamaisiaan kumartumaan.

Uudistuksia toimeenpannut kuningas on katsottu historian henkilöksi, joka halutaan muistaa. Kuninkaan saavutuksiksi lasketaan muun muassa Turun hovioikeuden perustaminen ja Ruotsin suurvaltakauden aloittaminen. Kustaa II Adolfia eivät kaikki kuitenkaan kohtele muistopatsaan arvoisena. Pohjoisen Leijonan lempinimen saanut kuningas johdatti Ruotsin sotajoukot Pohjois-Saksaan kolmikymmenvuotisessa sodassa, ja vaikka ruotsalaiset saapuivat Saksaan protestanttien vapauttajana, vapauden sivutuotteena tulivat ryöstöt ja raiskaukset. Suomeen Pohjoisen Leijona toi ehkä lain, Saksaan vain teräksen.

Pohjoisen Leijonan patsas kohosi Turkuun yllättävänkin myöhään, vasta vuonna 1992. Miksi sotapäällikkö nostettiin jalustalle näin myöhään?

"Ennen Neuvostoliiton romahdusta ei Suomessa juuri paisuteltu Ruotsin tai tsaarin aikoja", kertoo kulttuurihistorian dosentti Rauno Lahtinen.

"Kyseessä on kuitenkin keskeinen ruotsalainen hallitsija, ei patsaassa sinänsä ole mitään pahaa", Lahtinen toteaa.

Karvalakkipäinen vapaaherra sen sijaan tarkkailee rauhakadun liikennettä paikaltaan Mikaelinkirkkoa vastapäätä. Carl Gustav Mannerheim on saanut kunniakseen Turusta patsaan, kuten myös nimikkopuiston. Suomen sisällissodassa valkoista armeijaa johtanut Mannerheim ei ole kuitenkaan kaikille kansakunnan pelastaja. Vielä vuosikymmeniä kansalaissodan jälkeenkin hän oli monille lahtaripäällikkö vailla vertaa. Murha Kustaa.

Turun patsas päätyi paikalleen vasta vuonna 1994. Patsashanke oli vireillä vuosikymmeniä, sotavuosina Turun kaupunginvaltuusto ehti jopa ehdottaa Turun kauppatorinkin uudelleennimeämistä Mannerheimintoriksi. Sittemmin valkoinen Mannerheim on saanut julkisuudessa verta käsiinsä ja sukkahousut jalkaan. On silti monia jotka muistelevat yhä mielellään vanhaa marsalkkaa.

"Veteraanijärjestöt ovat olleet innokkaita pystyttämään muistomerkkejä toiseen maailmansotaan liittyen", Lahtinen kertoo.

Taidemuseonmäellä ehkä joukon kiistanalaisin kaljupää katselee kaupunkia metallin harmain silmin. Patsaan kasvot kuuluvat Vladimir Iljitš Uljanoville, jonka jälkipolvet tuntevat paremmin Lenininä.

Lenin sai Turkuun patsaan lahjana ystävyyskaupungilta Leningradilta vuonna 1977, ja patsas päätyi kunniapaikalleen kaupungin ylle Leninin oletetun majapaikan viereen. Kaikki eivät patsaan edessä kuitenkaan laula Kansainvälistä, sillä osalle Lenin on vallanhimoinen diktaattori joka tasoitti tietä Stalinin ajan totalitarismille ja kommunismin hirmuvallalle. Sosialistisen utopian sijaan syntyi vankileirien saaristo.

Vaikka Leninin patsaan olemassaolo on kyseenalaistettu, ei sen vastustus riitä patsaan kumoamiseen.

"Suomessa ei juuri kaadeta patsaita samalla tavalla kuin esimerkiksi Itä-Euroopassa tai Lähi-idässä", Lahtinen pohtii.

Minkä takia juuri nämä kyseenalaiset herrat ovat valikoituneet patsaiksi Turun julkiseen tilaan? Kertovatko ne jotain nykyisestä Turusta, vai ovatko ne vain vanhan aikakauden jäänteitä? Miksi ihmisiä ylipäätänsä nostetaan jalustalle?

"Patsaan pystyttämisen taustalla on aina yhteisö tai ihmisryhmä, joka katsoo että henkilö tai asia on sen arvoinen, että sen arvovaltaa tarvitsee ikään kuin korottaa ja nostaa julkiseen tilaan nähtäväksi, jotta ihmiset muistaisivat kyseisen henkilön tai asian", virkavapaalla oleva kulttuurihistorian professori Kari Immonen kertoo.

"Jokainen aikakausi tekee omat valintansa siitä mikä on merkittävää."

Patsaat ilmentävät yhteiskunnan arvojen hierarkiaa ja järjestävät yhteiskunnan arvovaltaa. Samalla ne kertovat yhteisön suhteesta menneisyyteen ja toimivat julkisena muistina.

"Esimerkiksi Leninin muistomerkki kertoo hyvin konkreettisesti tietystä vaiheesta suomalaisen yhteiskunnan ja ulkopolitiikan historiassa, ja liittyy hyvin keskeisesti toisen maailmansodan jälkeiseen tilanteeseen, jossa rakennettiin YYA sopimuksen hengessä suhdetta suureen itänaapuriimme", Immonen toteaa.

Suomalaisten suhde patsaisiin on aina ollut voimakas. Niin patsaiden esittävyydestä, sijoituspaikoista kuin myös patsaiden arvoisista henkilöistä on kiistelty runsaasti.

Patsaat voivat kuitenkin menettää alkuperäisen funktionsa. Muistomerkit ilmentävät historiaa vain niin kauan kun niiden viittaussuhde muistetaan. Kun patsas menettää asemansa merkitsijänä, se muuttuu kuolleeksi aineeksi ilman sielua.

"Viimeaikoina on noussut esille patsaisiin kohdistuva puhdas vandalismikin. Ilmiö kertoo siitä, että on ihmisiä, joille patsaat eivät merkitse yhtään mitään, minkä seurauksena niitä voidaan töhriä ja vaurioittaa ilman että itse tapahtumaan liittyy mitään merkityksiä", Immonen pohtii.

Vaikka Turusta löytyykin kiistanalaisia, jopa unohdettuja patsaita, on niiden olemassaolo silti tärkeää.

"On kunniaksi Turun kaupungille ettei patsaiden kaato-operaatioihin ei ole ryhdytty. Yhteisö, joka kaataa patsaita, ei ole valmis keskustelemaan oman historiansa kanssa. Sillä on omat seurauksensa kansakunnan ja ihmisten itsensä itseymmärrykselle, eivätkä nämä seuraukset ole positiiviset", Immonen korostaa.

Kolme mielipiteitä jakanutta mahtimiestä seisovat yhä paikallaan järkähtämättä. Historia ei katoa, vaikka vielä joku päivä patsaat siirtyisivätkin julkisesta tilasta museon holvien syvyyksiin. Historia korkeintaan unohtuu. "Muistakaa meidät", tuntuvat kolme rautaista herraa sanovan.

Teksti: Heikki Isotalo

Kuvat: Lauri Hannus