Kulttuuri
07.10.2013

Veristä likapyykkiä

Turhan rönsyilevä suotrilleri on ytimeltään pienimuotoinen mestariteos.

ELOKUVA. Kaikki hyvät tarinat kertovat kasvamisesta. En tiedä, onko kukaan riittävän kuuluista tuota toteamusta sementoinut, mutta se voisi olla fiktiivisen kerronnan motto.

Jeff Nicholsin ohjauskäsikirjoituksen ydin on timanttia. Kaksi teini-iän alkuvuosia rämpivää pojankoltiaista (Tye Sheridan ja Jacob Lofland) tapaavat hämärän ja karismaattisen Mudin (Matthew McConaughey). Jälkimmäinen tarvitsee apua ja pojat näkevät seikkailun.

Mud sylkee ympärilleen roisia ja kitkerää kipinää aina kun se malttaa pitää kiinni pääosakolmikostaan.

Käärmekeitokseen on tarpeettomasti ripoteltu nippu tyhjiksi kasvoiksi jääviä henkilöhahmoja, joiden osuus mysteerissä on lähinnä triviaali.

Sopivasti tulkinnanvarainen trilleri on yhdenlainen moraalisatu. Opetukset eivät harmautensa vuoksi kuitenkaan sovi päiväkotiin.

Tarpeettomien sivuhörhöjen avulla korostetaan sitä, mikä käy selväksi keskiönkin kautta. Ulkokuori pettää. Tappaja pelastaa. Kaunis nainen turmelee.

Vahvaa aksenttia jauhava Mud on yhden sortin sisältömarkkinoinnin seppä. Hän muuttaa vähäisen omaisuutensa myyttisiksi kertomuksiksi. Myyntimiehen läpi voi nähdä, mutta hänen puheidensa tehoon sillä ei ole käytännön vaikutusta.

Valheiden, epäluulojen ja takertuvien persoonien käsittely ei ole Jeff Nicholsille mitään uutta. Vasta 34-vuotias ohjaajanalku on käsitellyt samoja teemoja niin Take Shelterissa (2011) kuin Shotgun Storiesissa (2007). Toivottavasti jatkokin on yhtä vakuuttavaa jälkeä.

****

Jouko Luhtala

Mud (Yhdysvallat, 2012)

O: Jeff Nichols

N: Tye Sheridan, Jacob Lofland, Matthew McConaughey, Reese Witherspoon