Kulttuuri
09.04.2014

Ylösnousemus

Raamattuun pohjaavat elokuvat palaavat teattereihin.

Uskollisten odotusta ei tosin palkita oletetulla tavalla.

Nooan arkin rakentaminen ja Israelin kansan pako Egyptistä. Siinä kaksi aihetta, joihin arvoliberaaleiksi miellettyjen Hollywood-studioiden ei uskoisi satsaavan satoja miljoonia dollareita.

Luulo pettää. Molemmista aiheista nähdään tänä vuonna mittava elokuvatuotanto.

Darren Aronofskyn ohjaama Noah on jo ehtinyt teattereihin – ja saanut vastaansa tuntemuksien ristiaallokon. Sen vanavedessä seilaa Ridley Scottin luotsaama Exodus: Gods and Kings, joka kertoo Mooseksen elämästä ja ennättää levitykseen joulumarkkinoille.

Näiden uutuuksien lisäksi Hollywoodissa työstetään elokuvia Neitsyt Mariasta, Pontius Pilatuksesta sekä Kainista ja Abelista. Steven Spielberg ja sittemmin Ang Lee valmistelivat omaa Mooses-elokuvaa, jolle ei tosin liene kysyntää Exoduksen jälkeen.

Raamattu-aiheiset filmatisoinnit eivät suinkaan ole uusi keksintö: ne ovat olleet olemassa suurin piirtein yhtä kauan kuin itse elokuva. Suureellisina eepoksina niitä ei tosin ole juurikaan nähty 1960-luvun jälkeen. Nyt tuhlaajapoika palaa kotiin.

Koolla on väliä

Laajamittaisesti Hollywood hurahti Raamattu-elokuviin ensimmäisen kerran 1920-luvulla. Tyypillisiä aiheita niille olivat Vanhan testamentin ihmeteot, Jeesuksen elämä tai varhaisten kristittyjen kärsimys Rooman valtakunnassa.

Villitys palasi 1950- ja 1960-luvuilla. Aikakauden Raamattu-eepokset olivat jättituotoksia, jotka vankistivat värielokuvan asemaa. Ne ottivat kaiken irti massiivisista budjeteista, entistä paremmista kuvaustekniikoista ja niiden myötä kasvaneista valkokankaista.

Kuvaus muistuttaa väkisinkin nykyajan digispektaakkeleista. Jotain on kuitenkin muuttunut puolessa vuosisadassa. Värikylpyjen sijasta yleisölle tarjotaan synkkyyttä, jota käytetään realismin visuaalisena synonyymina.

Noah'ssa maailma onkin likainen ja tumma. Raskaat sävyt luikertelevat myös hahmojen mieliin.

Edellisessä elokuvassaan Black Swanissa Aronofsky rakensi työlleen omistautuvan ballerinan taakasta psykologisen helvetin. Noah'ssa sama ote pääsee valloilleen maailmanlopun mittakaavassa. Epävarmuus Jumalan tahdosta hiipii jopa itse Nooan mieleen, vaikka aiemmin Raamattu-elokuvissa lähinnä sivuhahmot ja antagonistit empivät Jumalan edessä.

Sisällön puolesta Aronofsky ottaa kaiken irti Vanhan testamentin yliluonnollisuudesta. Lopputulos muistuttaa muodikkaasti fantasiaelokuvaa.

Suureellinen blockbuster-kuori hallitsee tapahtumia, joihin on haettu lisäyksiä Raamatun kaanonin ulkopuolisista apokryfikirjoista. Aronofsky lienee perehtynyt niihin samalla hartaudella, jolla Peter Jackson penkoo J.R.R. Tolkienin muistiinpanoja.

Löydöksetkin ovat samansuuntaisia. Elokuvassa on mukana langenneita enkeleitä, jotka kuvataan kuusikätisinä kivijätteinä. He auttavat Nooaa rakentamaan arkin ja puolustavat sitä pelastusta toivovia ihmislaumoja vastaan.

Moderni midraš

Monet uskovaiset ovat innostuneet elokuvan suomasta mahdollisuudesta puhua uskonnosta ja Jumalasta julkisessa keskustelussa. Sen sijaan Raamattuun kirjaimellisesti uskovat kristityt Noah on saanut näkemään punaista.

Ohjaajan ateistisuus on nähty syyksi sille, että elokuva poikkeaa häpeilemättömästi Raamatusta. Lisäksi hänen auteur-luonteellaan on selitetty hahmojen kolkkoa mielenmaisemaa, joka korvaa 50 vuoden takaisten Raamattu-filmien hartaan hengen.

Kina elokuvasta rakentuu oikeastaan sen ympärille, ketä varten se on olemassa. Kovan linjan ateistit ovat yhtä näreissään elokuvan aiheesta kuin heidän kristityt veljensä sen toteutuksesta.

Elokuvan erivapauksista on keskusteltu lähinnä kristinuskon ja ateistisuuden akselilla, vaikka Aronofsky itse on saanut juutalaisen kasvatuksen.

Juutalaisuudessa vaikuttava midraš, eli pyhiä tekstejä täydentävien kertomusten perinne, avaa elokuvan luonnetta. Moraalitulkintojen lisäksi midraš-selitykset lisäävät tarinamateriaalia juutalaisen – ja sitä kautta myös kristillisen – kaanonin suppeisiin kertomuksiin.

Tämä tarkoittaa usein hahmojen luomista tai heidän rooliensa kasvattamista. Se myös selittää Aronofskyn aristelemattoman suhtautumisen apokryfisiin kirjoihin.

Uudet uljaat markkinat

Kristilliselle yleisölle tämä juutalainen näkökulma, jota hädin tuskin edes tiedostetaan sellaiseksi, on silti ollut shokki.

Sekularisoituvassa ja moniarvoisessa maailmassa monet amerikkalaiset kristityt tuntevat itsensä suorastaan uhatuiksi. Maan vahvasta uskonnollisuudesta huolimatta he kokevat kristinuskon olevan mediassa ja pop-kulttuurissa hyökkäyksen kohteena.

Juuri Noah'n ensi-illan alla heidän itsetuntonsa kuluttajaryhmänä oli kuitenkin nousussa. Uutiset Raamattu-elokuvien tuottamisesta luovat mahdollisuuden puhua pyhän kirjan teemoista ja niiden merkityksestä nykypäivässä.

Saman mahdollisti viime vuoden tv-yllättäjä The Bible. Raamatun tapahtumia uskollisesti dramatisoinut ohjelma nousi maan vuoden kolmanneksi katsotuimmaksi draamasarjaksi. Kymmenosainen sarja keräsi tv:n eteen 10–13 miljoonaa silmäparia joka viikko.

Raamattu-sovitusten tuore buumi on kuitenkin eri maata kuin The Biblen tai 50 vuoden takaisten elokuvien siivot sovitukset. Uusien elokuvien tekemistä eivät yksinomaan hallitse pyhäkoulutulkintaa kannattavat amerikkalaiskristityt – eikä niitä välttämättä edes tuoteta heidän vuokseen.

Nykyiset kalliit spektaakkelielokuvat elävät maailmanlaajuisen yleisön varassa. Hollywood ei etsi suurimpia voittoja kotikentiltään, vaan kansainvälisiltä markkinoilta.

Noah'n julkaiseva Paramount Pictures tiedostaa tämän. 3D-formaattiin jälkituotannon aikana käännetty elokuva julkaistaan Yhdysvalloissa vain kaksiulotteisena versiona. Muilla markkinoilla, joilla 3D:n suosion oletetaan olevan suurempi kuin USA:ssa, elokuvan pääsee katsomaan myös kolmiulotteisena.

Tuttu lähdemateriaali onkin löytänyt tiensä takaisin valkokankaille uusilla ehdoilla. Ei ole mikään ihme, että vanhassa yleisössä esiintyy mielipahaa.

Protestointi jatkunee joulukuussa, kun Exodus saapuu ensi-iltaan. Projektin sisältö on tarkasti varjeltu, mutta hanke tarjoaa väkisinkin bensaa liekkeihin. Sen ohjaava Ridley Scott on nimittäin kutsunut uskontoa maailman suurimmaksi pahuuden lähteeksi.

Teksti: Ilkka Hemmilä