Kolumni
08.02.2010

Elä ja anna muidenkin elää

Tiedätte mistä kirjasta puhun: vanhempien kunnioittamisen ja huorimattomuuden välistä löytyy käsky nimeltä "Älä tapa". Lamantappohengessä voisimme kenties kääntää käskyn positiiviseksi: "Anna elää". Vaan kenen elämän jättäisimme kyseenalaistamatta?

Mooseksen tullessa hapenpuutteisena vuorelta kivitaulujen kera hän ei suinkaan välittänyt viestiä universaalista oikeudesta olla tulematta tapetuksi. Kyse oli niinkin radikaalista ajatuksesta, kuin ettei ihan huvin vuoksi viipaloitaisi valittua kansaa – siis oman heimon porukkaa.

Vanhan testamentin Jumala ei toki seurannut omia sääntöjään, mikä perinne jatkuu valtion taholta edelleen esimerkiksi Yhdysvalloissa: "Ei saa tappaa! Nyt kuolet."

Jeesuksen teesit universaalista ihmisarvostakin kokivat pienen inflaation seuraavaksi muutamaksi tuhanneksi vuodeksi. Lähimmäisiksihän voi toki jättää laskematta esimerkiksi ämmät, neekerit, pakanat ja homoseksualistit ilman, että lihaksi syntyneen Jumalan oppi sen kummempia muutoksia kokisi.

Viesti oli silti sama kuin Gandhilla ja nykyään Tom Reganilla: anna lähimmäisesi elää. Kyse on vain siitä, kuinka lähellä lähimmäisen pitää olla.

Nyt olemme lähellä, lähempänä kuin koskaan. Joskus jopa tuntuu, että valkoinen kristitty heteromies ja musta lesbo musliminainen olisivat samanarvoisia – vaikka Sellon tragedia olikin kaikkien likaisten ulkomaalaispaskojen syytä (lähde: internet).

Mutta eräs korpimaa on vielä rämpimättä. Vain harvoin päästämme muita eläimiä kuin ihmisiä lähimmäisiksemme. Joskus toki. Groteskein esimerkki lähimmäisyyden mielivaltaisuudesta on kaupungissamme jälleen viime kulutusjuhlana julistettu eläinten joulurauha: saastaisten, kinkkuna tunnettujen sorkkaeläinten jonottaessa teurastajalle saavat "Maija-vuohi sekä Mc Hehkun jäsenistöön kuuluva motoristipossu Orson" (lähde: MTV3) poseerata kameralle papin kanssa.

Spesismi, lajisyrjintä, on karva ja suomu kerrallaan murenemassa. Ihmisoikeudet ovat olemassa, jotta emme kohtelisi toisiamme kuin eläimiä – mikä kertoo karua kieltä siitä, miten heitä kohtelemme. Nykypäivän suurin syntinen löytyy kaupan lihatiskiltä: vaikka pihvin punnitsemista ei ehkä tappamiseksi luetakaan, ei tilanteessa todellakaan anneta elää.

Todistusaineisto kasvaa. Sika on itsetietoinen ja delfiini niin fiksu, että delfinaarioiden lähin vastine ovat Colosseumin orjat. Espanjassa ihmisen lisäksi myös neljä muuta ihmisapinalajia ovat saaneet oikeuden elämään ja vapauteen kidutuksesta. Saksassa eläinten oikeudet ovat jo perustuslaissa. Lihansyönnille ja turkistarhaukselle löytyy vielä yksi peruste: itsekkyys. Kantaako se pitkään?

Visa Kurki