Kolumni
01.02.2012

Epämukavaa päivänjatkoa kaikille!

Facebookissa levisi hetki sitten kulovalkean lailla jonkun ihan itse tussilla piirtämä kuva. Kuvaan oli merkitty lontooksi kaksi mylpyrää: mukavuusalue ja alue, jossa taika tapahtuu.

Kuvan ajatus on kaunis. Jos pysyttelee omassa kotona missä on mukavaallallaa ja kaikki samaa mieltä, ei tule haastetuksi, ei kiistele, ei löydä uusia tapoja ajatella ja toteuttaa itseään. Kauhean kaunis ajatus, toki, tasavahvoin perustein myös hirvittävää kuraa. Kuvassa nimittäin kiteytyy juurikin se akateeminen halipiiriylimielisyys, joka hätyytti viime keväänä uurnille hämmentävän suuren joukon henkisiä kotirottia. Lisäksi kuvan yksinkertaistava ilosanoma antaa valheellista tietoa elämästä.

Simba, anna kun minä selitän.

Ensinnäkin kuvasta puuttuu kolmas mylpyrä: "epäilen, että tein kammottavan virheen ja haluan suunnata maitojunalla kotioppäite". Omalta mukavuusalueelta poistumisen taikuus on paradoksaalinen jo sanasemanttisesti: ei sitä turhaan kutsuta mukavuusalueeksi – sen ulkopuolella on nimittäin epämukavaa. Kun kokemus ja ympäristö alkavat tuntua mukavilta, ovat ne mukavuusalueellasi. Ja sieltä sitä pitäisi taas kingetä etsimään sitä uutta epämukavaa?

Kannattanee myöntää, että tätä kirjoittaessa syyllistyn jeesustelun syntiin. Olen kyseenalaistanut kovaan ääneen lukioaikaisten kaverien elämänvalintoja, pilkannut heidän "on tää Pori ihan kiva kaupunki" -kommenttejaan ja miettinyt yön hiljaisina tunteina miten hieno ihminen olen, kun olen paitsi päättänyt sivistää itseäni yliopistossa myös matkustellut paljon ja muuttanutkin monta kertaa. Olen ajatellut, että ellen sivisty, näe ja koe juuri niitä asioita, joita ihmiset ympärilläni arvostavat, olen huono.

Näin pääsemme perimmäisten kysymysten äärelle: Mikä intellektuellikonklaavi määrittää epämukavuusalueen ja miksi siellä seikkaileminen on jotenkin hyvä juttu a priori? Jos ihminen on harmiton ja tyytyväinen ikiloimaalainen parturikampaaja, eikö hänen pitäisi saada olla sitä rauhassa? Kuinka moni epämukavuusaluekuvan jakaja olisi itse valmis lähtemään Loimaalle? Eikö juuri epämukavuusalue, jossa ihmisillä on tapana haahuilla vajavaisin tiedoin, uhatulla ja epävarmalla fiiliksellä, ole omiaan negatiivisten kokemuksien hankkimiseen ja ennakkoluulojen vahvistumiseen?

Uskon ihmiskunnan kehittyvän paremmaksi, jos yksilöt viitsivät olla empaattisia ja kokea uutta. Tämä liike mahdollistuu aidosti vain heidän omasta tahdostaan, ei painostuksen ajamana.

LOTTA AARIKKA

Kirjoittaja ei ole koskaan käynyt Loimaalla.