Essee
14.05.2019

Essee: Parkittu sydän

Teksti:
Lassi Vihko
Kuvat:
Teemu Perhiö

Turun sydän on koetuksella. Jos on aivan hiljaa, sen sykkeessä voi kuulla vuosisatojen kaiun.

SYYSKUU 1690. Turkulainen muurari Henrik Wiitainen viimeistelee kaakeliuuninsa viimeistä kerrosta. Työ on haastavaa, koska kaakelit kiinnitetään paikoilleen yhtä aikaa muun muurauksen kanssa, vaivalloisesti yksi kerros kerrallaan.

Wiitaiselle oman uunin viimeistely on yksi elämän tärkeimmistä hetkistä. Se on osoitus siitä, että lähes oman terveyden tuhonnut ura muurarina on tuottanut hedelmää.

Ylpeänä Henrik istuutuu tuoliin ja ihailee kättensä työtä. Taskustaan hän kaivaa liitupiipun ja tupakkaa. Asukkaat, sukupolvet ja vuosisadat tulevat vaihtumaan tässä talossa, mutta uuni pysyy, muurari pohtii.

Vuosisatoja myöhemmin aamun koleudessa lapio iskeytyy maahan. Se viiltää skalpellin tavoin ensimmäisen viillon Turun sydämeen. Diagnoosi: molempien kammioiden toiminnallinen vajaus. Hoito: mekaanisen tukilaitteen asentaminen.

Pienessä sairaalahuoneessa vastaava kirurgi selittää epäröimättä leikkauksen eri vaiheet ja niihin liittyvät riskit. Potilaan läheisten kasvot ovat vääntyneet epätoivosta ja surusta. Kirurgille tunteet ovat vieraita.

”Tässä muutamia leikkauksessa käytettäviä työkaluja: kaivinkone, metallipaalu, betonimylly.”

”Potilaan keho on niin hauras, että vakava riski on avohaavaa ympäröivän aineksen romahtaminen. Tämä voi aiheuttaa koko verenkierron pysähtymisen, mistä ei olisi enää paluuta.”

Läheiset ovat valmistautuneet. Jäähyväissanoja on tavailtu vuosikymmeniä. Vuosisatoja kasvua ja kehitystä, päätepysäkki: verinen operaatiopöytä.

Turku on vastustanut leikkausta sinnikkäästi, mutta nyt tilanteesta ei ole enää poispääsyä. Anestesialääkäri asettaa laskimokanyylin. Potilas alkaa lähtölaskun.

Kymmenen, yhdeksän, kahdeksan—

 

ELOKUU 1713. Wiitainen pitää haljennutta kaakelinpalaa kädessään ja kohottaa katseensa kohti autioitunutta ja tuhottua korttelia. Venäläiset sotilaat ovat polttaneet suuren osan taloista, vieneet kaiken hopean ja pahoinpidelleet viattomia.

Suurin osa asukkaista oli tajunnut lähteä jo aikaisemmin, mutta muurarille kodin hylkääminen olisi ollut pahempi kohtalo kuin oman hengen riistäminen.

Katsoessaan tuhoa Henrik puristaa lasitettua kaakelinpalaa niin kovaa, että keramiikkapala survoutuu kämmeneen.

Leikkaussalin kontrollihuoneeseen ovat kokootuneet niin maan huippukirurgit kuin tuoreet lääketieteen kandidaatitkin. Kaikki kirjoittavat keskittyneesti muistiinpanoja historiallisen leikkauksen edetessä.

Vastaava sydänkirurgi ottaa timanttisahan vastaan avustajalta.

”Halkaisen rintalastan.”

Leikkauspöydän valon sirinä rikkoo huoneessa vallitsevan hiljaisuuden. Osa päästää hallitsemattoman hengenvedon näyn edessä.

“Potilastiedot ovat puutteelliset: tämä sydän on sykkinyt jo 1600-luvulla.”

Kirurgi oli luullut, että sydän varttui vuosisataa myöhemmin.

 

KESÄKUU 1731. Ranskan kielimestari Jacob De l’Ecluse tihrustaa likaisesta ikkunaruudusta takapihalle ja sitoo vyönsolkea pellavahousujensa ympärille. Nahkurin tunkiosta on tullut ruma näky muutoin viehkeällä sisäpihalla.

Vuoteessa raukeana makaava neiti Björksten kysyy, mihin Jacobilla on niin kova kiire. Jacob polvistuu sängyn reunalle.

”Rakas, sydämeni kuuluu sinulle ikuisesti, mutta oppilaani odottavat minua akatemian aulassa. Voit jäädä tänne lepäämään, jos tahdot.”

De l’Ecluse vihasi Turkua. Se oli saastainen peräkylä täynnä kapisia koiria, sairaita ja köyhiä. Hän ei olisi ikinä ottanut konsistorin privilegiota vastaan, jos olisi arvannut, minkälainen mätäpaise häntä laivamatkan päässä odotti.

Oli kulunut kaksikymmentä vuotta, mutta kaupunki ei ollut vielä toipunut rutosta saati venäläisten julmuuksista.

Kohdatessaan kerjäläisen Turun akatemian ranskan kielimestari potkaisee kerjuukupin nurin.

Operaatiohuoneen valo särisee. Sydänkirurgi yrittää muistuttaa mieleensä Turun potilashistoriaa.

Käsityöläisten ja porvariston romanssi Aurajoen länsipuolen kanssa synnytti laajempaa ja tiiviimpää kortteliasutusta, kuin mitä lääkärit hypoteeseissaan olivat uskaltaneet arvioida.

1700-luvun taitteessa nälkä, sota ja rutto mursivat Turun sydämen vuosikymmeniksi. Kaupunki taantui, kukoistavat korttelit purettiin pelloiksi. Hetken näytti siltä, että Turku ei selviä takaiskusta.

Kaupunki heräsi koomasta puolen vuosisadan jälkeen. Elintoiminnot kiihtyivät uuden torin ympärillä, kun uudet korttelit nousivat uusien kivijalkojen päälle. Uutta verta alkoi virrata kauppatorin alueelle kivetettyjä katuja pitkin.

Levein kaduista kulki nykyisen kauppatorin keskeltä, jossa se pysyi aina Turun paloon asti – aortta.

Kirurgi istahtaa kaivinkoneeseen ja painaa sauvaohjainta vakaasti eteenpäin. Potilas näyttää olemattoman pieneltä ohjaamon ikkunan läpi.

Kauha kalahtaa sydänpussin reunaan. Rosoisesta avohaavasta alkaa tursuta historiaa niin runsaasti, ettei vuotoa voi täysin tyrehdyttää.

Neiti Björksten makaa sängyssä vain hetken, kunnes kuulee oven käyvän. Hänen sydämensä hyppää kurkkuun.

”--Kiinalaista porsliinia. Kuvioiden sininen väri tulee koboltista. Miehelläni on Turun kaunein kokoelma eurooppalaisia ja itämaisia astioita”, yläkertaan kantautuva ääni sanoo.

De l’Ecluse oli vannonut asuvansa talossa yksin. Björksten riuhtoo alusmekkoa vimmaisesti ylleen. Polvisukat, sukkanauhat, nahkakengät.

Korsettia sitoessa sormet tärisevät niin paljon, ettei solmun tekeminen tahdo onnistua. Alushame, villahame, kaulahuivi. Portaikosta kuuluu lähestyvien askelten ääni.

”Kauneinta englantilaista maljakkoa Jacob pitää makuuhuoneensa—”

Ovi narahtaa, ja De l’Eclusen vaimo Elisabeth Fontelia kiljahtaa kuin defibrillaattori ennen sähköimpulssia.

Hän vilkaisee petaamatonta sänkyä, sitten Björkstenin vapaana hulmuavia hiuksia. Ikkuna lävähtää sepposen selälleen. Björksten mahtuu juuri ja juuri sujahtamaan aukosta loput vaatteet syliin käärittynä.

Kirurgi hikoilee niin paljon, että suojavarusteiden tiukasti istuvat reunat alkavat kutittaa sietämättömästi. Hän ei anna sen haitata.

Potilaan runsas verenvuoto leikkaushaavan reunoilla heikentää näkyvyyden. Jokainen kuluva sekunti voi pitkittää leikkausta kymmenillä minuuteilla, pahimmillaan tunneilla. Pitkä leikkaus altistaa lisäkomplikaatioille ja pahimmillaan vaarantaa potilaan hengen.

”Ojentakaa kemiallinen hemostaatti. Pysäytän verenvuodon.”

Raivostunut Fontelia ryntää kohti ikkunaa, mutta liian myöhään. Karkuri tömähtää nahkaiseen jätekasaan, joka pehmittää pudotusta. Björksten pinkoo kohti asuinkorttelin takana avautuvaa peltoaukeaa.

Pellon reunalla Björksten kerää ajatuksiaan kasaan ja antaa sykkeen laskea. De l’Ecluse oli valehdellut päin hänen kasvojaan jo lähes vuoden. Nöyryytetty olo muuttuu nopeasti kostonhimoksi.

Sisuuntunut neiti Björksten pukee essun, takin ja myssyn päälleen ja kääntyy kohti akatemiataloa. Hän on päättänyt pilata ranskan kielimestarin uran ja kenties oman maineensa kertomalla konsistorille salavuoteudesta, mikäli Jacob ei suostu polvistumaan.

Kirurgi pursottaa hyydyttävää ainetta rintalastan reunalle. Kahdessa minuutissa pahin vuoto on ohi ja leikkaushaava tyhjennetään verestä. Kaksi lääkäriä valvoo tarkasti sydänkeuhkolaitteen toimintaa komplikaation aikana.

Sydämen apupumpun asentaminen voi alkaa. Ensin kirurgi paaluttaa sydämen oikean kammion, ja vetää kunnallistekniikan pienen verenkierron pääsuoneen – keuhkovaltimoon. Seuraavaksi paalutetaan vasen kammio, josta vedetään ajoramppi suoraan aorttaan.

Aikaisemmasta takaiskusta huolimatta kirurgi saa liitettyä tekopumput onnistuneesti paikoilleen. Mekaaninen tukilaite on valmiina kytkettäväksi päälle.

Leikkaussalin henkilökunta tarkkailee hengitystään pidätellen, kun kammioita tukevat pumput aloittavat työnsä. Kontrollihuoneen väki alkaa taputtaa onnistuneelle asennukselle. Helpottunut kirurgi kaataa vettä sementtiin, ja alkaa sekoittaa betonia.

 

HEINÄKUU 1790. Tynnyrimestari Kristian Boman elää rauhallista perhe-elämää uuden torin reunalla. Hän on päättänyt etsiä pikkuiselle leikkikalun Turun suurilta markkinoilta. Päivä on kuuma.

Pistävä kipu rintakehässä yllättää Bomanin hänen ojentaessaan hopearahan kauppiaalle. Keraaminen sika pirstoutuu kolahtaessaan katukivetykseen. Tynnyrimestari tarttuu vaistomaisesti kiinni hamppupaitansa rinnuksesta ja romahtaa maahan.

Väenpaljoudessa silminnäkijät alkavat syyttää kauppiasta Bomanin myrkyttämisestä. Huutokilpailu äityy pian käsirysyksi eestiläisen myyjän ja kahden paikallisen välillä. Pian paniikki leviää koko markkinaväen keskuudessa.

Tynnyrintekijä makaa katukivetyksellä, kun vauhkoontunut yleisö talloo ja kompuroi hänen ylitseen karjalauman voimalla. Hän tuijottaa polttavaa keskipäivän aurinkoa tummien hahmojen vilistäessä ohi.

Betoni valuu myllystä suoraan sydämeen ja täyttää avohaavan. Operaatio on suoritettu onnistuneesti, sydämen kansi on asennettu paikoilleen. Kirurgi tuhahtaa itsevarmasti.

Samassa leikkaussalin valot sammuvat – sähkökatko. Tekopumppu pysähtyy. Betoni on jo kuivunut.

Rouva Boman kantaa vuoden ikäistä poikaansa sylissään Turun tuomiokirkon käytävää pitkin. Tumman hunnun taakse kätketyt silmät ovat punaiset ja itkusta turvonneet.

Entisen tynnyrintekijän vaimo jäi leskeksi vain 25-vuotiaana.

Kävellessään äitinsä saattamana kohti arkkua Bomanin läheiset ystävät koskettavat lesken olkapäätä ja selkää tuen ja turvan merkiksi.

Arkulle astuessaan rouva asettaa rikki menneen keraamisen sian palasen miehensä rinnan päälle.

Siihen missä sydän sykki.

 

 

 

Juttua varten on haastateltu Maria Carpelania, Heidi Martiskaista ja Kari Uotilaa Muuritutkimus ky:stä.

Lue lisää:

Kaupungin sydän ei ole parkki­ruuduissa, halleissa ja rampeissa – Se on meissä

Kaupunki ei ole omaehtoinen organismi, joka eläisi itsenäistä elämää. Emme seuraa sitä sivusta. Kaupunki on politiikkaa, se näyttää siltä miltä haluamme. (Pääkirjoitus 4/2019)

Palo säästi, Helsinki vei

Pitkä vankkurijono kiemurteli Suurta Rantatietä pitkin Turusta Helsinkiin mukanaan Turun Akatemian irtaimisto. Elettiin vuotta 1828, ja yliopisto muutti tuoreeseen pääkaupunkiin. Mitä kaikkea mukaan oli lastattu? (10/2014)

Pseudohistoria on megasuosittua netissä: ”Moni suomalainen tietokirjailijakaan ei yllä sellaisiin lukuihin”

Näennäistieteelliset historiankertomukset leviävät internetissä. Reima Välimäen johtama tutkimusryhmä aikoo selvittää, miten historian huuhaateoriat syntyvät ja leviävät. (4/2019)

Kuka päättää kaupunkikuvasta?

Luottamushenkilöiden mukaan byrokratian rattaat seisovat kaupunkilaisten vaikutusmahdollisuuksien edessä. (2/2012)