Essee
14.02.2020

Essee: Yksin paskaksi äidiksi mielikuvituslapselle

Teksti:
Vy Tram
Kuvat:
Maija Kaunismaa

Instagramin algoritmit näyttävät minulle onnellisesti raskaana olevien tuttujen kuvia, iloisia hetkiä heidän perhe-elämästään ja klippejä Kardashian-Jenner -klaanin lapsien miljoonan dollarin syntymäpäiväjuhlista. 

Tunnen kateutta. Minäkin haluan. Kaiken tuon. Ahmin itseni täyteen. Tuijotan peilistä pinkeäksi turvonnutta vatsaa. Silitän sitä ja leikin sen olevan vauvamaha. 

Vuosi sitten Saigonissa vauvakuume sai toisenlaisia kierroksia. Vietnamilaisten lasten näkeminen liikutti minua. Tuolta minunkin synnyttämäni lapsi näyttäisi.

Kohdussani voisi kasvaa uusi ihmiselämän alku. Minun verestäni ja lihastani. Sen sijaan minulla on huolestuttava määrä rasvaa keskivartalon elinten ympärillä.
 

Biologinen kello tikittää painostavasti. Olen siinä iässä, jossa lapsenhankinta on hyväksyttävää ja toivottavaa, mutta elämäntilanne ei ole sopiva. Ei taloudellisesti eikä henkisesti. Minulla ei edes ole ketään, kenen kanssa hankkia lasta.

Olisi mahtavaa, jos löytäisi kumppanin, jolla olisi samanlaiset toiveet tulevaisuuden suhteen. Tykkäisimme toisistamme. Meillä olisi hauskaa yhdessä. Jakaisimme samat arvot. Haluaisimme yhteisen lapsen. 

Se on jo aika paljon vaadittu nykypäivänä. 

En ajattele perinteisesti, että ensin avioliitto ja sitten lapset. Lapsen voisi ihan hyvin hankkia yksin, jos vain olisi rahaa maksaa tuhansia euroja keinohedelmöityshoidoista. 

Edullisempi vaihtoehto olisi mennä ja panna ilman ehkäisyä. Hyvällä tuurilla tärppäisi, vaikka saisikin muutaman muodikkaan seksitaudin. 

Alkaa tuntua siltä kuin minulle olisi tulossa kiire, jos haluan lapsen vielä lähivuosina. Sitä ennen pitäisi vain hirveästi ehtiä tehdä ja kokea kaikkea. 
 

Vaikka aika ei ole sopiva, kuvittelen oman lapsen saamisen vanhemmuuden näkökulmasta merkitykselliseksi. Erityiseksi. Tärkeäksi. 

Olen saanut ankaran kasvatuksen, jossa ei ollut tilaa hellyydelle. Vanhempia ei saanut kyseenalaistaa. Heitä tuli totella kuuliaisesti.

Meillä kotona arvostettiin kunnollisuutta, ahkeruutta ja hyvää koulumenestystä. Vanhempieni silmissä olen huono kaikessa edellä mainituissa.  

Kasvamisen myötä olen oppinut ymmärtämään vanhempiani. Olen kiitollinen heidän uhrauksistaan ja työstään paremman tulevaisuuteni eteen, vaikka en aina vaikutakaan siltä.

He kasvattivat minut sillä tavalla, kuin he olivat lähtökodistaan sen oppineet. Minä taas olen nähnyt, mitä muuta se voisi olla. Olen saanut erilaiset olosuhteet haaveilla toisenlaisesta vanhemmuudesta ja elämästä.

Ehkä kuvittelen, että voisin antaa vanhempieni tavoin entistä paremman elämän omalle lapselleni.
 

”Tarviiko sitä oikeasti…” lapseton kaverini vastasi, kun kysyin Instagramissa, mitä pitäisi miettiä ennen lapsen hankintaa. 

Vastaus voi tuntua lapsesta haaveilevalle aluksi kylmältä ja ajattelemattomalta, mutta en voinut olla pohtimatta sitä.

Niin, mihin minä oikeasti tarvitsen lasta? Yritänkö täyttää tyhjyyden ja tarpeettomuuden tunnettani? Olisiko järkevämpää mennä psykoterapiaan kuin hankkia lapsi?

Lisäänkö kärsimystä hankkimalla lapsen? Olemassaolo on välillä niin sietämätöntä. 

Muutama seuraajani vastasi, että heitä huolestuttaa lapsenhankinta ilmastonmuutoksen takia. Mikä on maapallon kantokyky? Missä kunnossa planeetta on?

Maailmanloppukin häämöttää. Osaisinko minä takoa lapseen toivoa tällaisessa katas­trofaalisessa maailmantilassa, kun en aina itsekään osaa nähdä tulevaisuutta valoisana?

Tätä miettiessäni huoleni tuntuvat marttyyrimaisen yleviltä: ”Haluaisin lapsia, mutta maailma on paska paikka, joten uhraudun.”

”ONKO SULLA VITTU VARAA?” oli myös yksi vastauksista. 

No ei todellakaan ole!!! Ainakaan tämänhetkisessä tilanteessa. Hyvä jos itse edes pärjään. Taidamme olla tietoisia siitä, miten paljon lapsi tulee maksamaan ja miten epävarmoilta tulevaisuudennäkymät näyttävät. 

Yhtä aikaa haluaisin kysyä vastakysymyksiä: Miksi vähävaraisten ei tulisi hankkia lapsia suomalaisessa hyvinvointivaltiossa? Onko elämä silloin vähempiarvoista? Onko lisääntyminen varakkaiden etuoikeus?

Riittävä taloudellinen turva lisäisi ainakin mahdollisuuksia ja parantaisi elämänlaatua. Hyvätuloisena voisin hankkia ja elättää lapsen yksin.
 

Kuvitellaan, että saan hartaasti toivomani lapsen. Olenko valmis epäonnistumaan vanhempana? Käsittääkseni vanhemmuudessa epäonnistuu aina. Omasta mielestä, lapsen mielestä ja muiden mielestä.

Näen itseni poissaolevana yksinhuoltajana. Kaiken metatyön ja kotitöiden lisäksi pitäisi tehdä palkkatyötä. Muutunko tiuskivaksi ja ärtyneeksi äidiksi? Jaksaisinko pitkän työpäivän jälkeen lukea iltasatuja, auttaa läksyissä tai keskustella lapsen kanssa? En usko.

Kiinnostaisiko sitä lasta edes nuo asiat? On niin paljon helpompaa laittaa lapselle iPad kouraan siinä samalla kun itse tekee kotitöitä. Lapsi kasvaisi väistämättä naama ruudussa kiinni. 

Pelkään, että lapseni katsoo aina ennen nukkumaanmenoa Youtubea ja luulee like and subscriben tarkoittavan hyvää yötä. Ja siihen mennessä, kun lapsi on viisi, hänellä on niskassa jättimäinen somekysta. 

Enkä usko, että tulevaisuudessa pystyn tyydyttämään kaikkia lapsen materiaalisia tarpeita. En haluaisi tukea ylipursuvaa kulutuskulttuuria, mutta nuoret kuitenkin hakevat ryhmäidentiteettiä merkkivaatteiden kautta. Kykeneekö lapseni ymmärtämään, miten turhamaista se on?

Itkenkö tällöin itseni uneen, kun vara­rikossa seuraan Instagramista lapsettomien kavereideni uraputkea? Tunnenko kateutta heidän vapaudestaan tehdä spontaanisti asioita, ilman että heidän tarvitsisi miettiä lasten hoitoa?
 

”Vaikka kuinka miettisi, kaikki on lopulta ihan erilaista ja omanlaistaan, että siihen on lopulta ihan mahdotonta valmistautua” vastasi yksi lapsen saaneista Instagramissa kysymykseeni.

Ehkä huoleni ovat tällä hetkellä osittain turhia, vaikka kuinka yrittäisin miettiä pääni puhki lapsen hankinnan varalta. En tiedä mitä tulee tapahtumaan. Enkä tiedä osuuko vanhemmuus kohdalleni. 

”Sadan” lapsen äiti vastasi kysymykseeni lohduttaen: 

”Ei [pitäisi miettiä] mitään. Se on muutenkin vaikeata päättää.”
 

Lue lisää

Keskustelu: Haluaisitko hankkia lapsia?

Toimittajat Teemu Perhiö ja Miika Tiainen keskustelevat lapsen hankinnasta. Mukana myös vuoden ensimmäinen podcast: Suuri vauvakysymys.