Kolumni
30.09.2010

Fahrenheit 2010

Yhdysvaltojen salainen palvelu on ruostunut sitten kylmän sodan aikaisten elokuvien.

Äskettäin kävi niin, että Tiedustelupalvelun sedät ja tädit heräsivät myöhässä. Kirja nimeltä Operation Dark Heart oli ehditty jo painaa ja siitä oli lähetetty näytekappaleet kriitikoille. Kyseessä on kahden Afganistanissa työskennelleen yhdysvaltalaisen tiedustelupalvelumiehen muistelmateos, joka sisältää New York Timesin mukaan arkaluonteista aineistoa.

Pentagon vaati oitis saada ostaa koko painoksen polttaakeseen sen. Ilmeisesti Pentagon on kuullut herra Guttenbergista, mutta ei ole perehtynyt tarkemmin sen jälkeiseen tietoyhteiskuntaan.

Kirjan kustantamolle Tiedustelupalvelun töppäily on tietenkin kultakaivos. Ensimmäinen painos ostetaan heti. Menekki on parempi kuin Oprahin kirjakerhossa ja seuraava hiukan sensuroitu painos luultavasti lykätään eteenpäin kiireellä kunnon mainosten saattamana. Kielletty on kirjalle vielä sellainen leima, että se myy.

Kirjojen polttaminen vaikuttaa olevan tämän syksyn uusi musta. Ensin sytkärinsä kanssa sekoili amerikkalainen pastori Terry Jones, sitten eräs lakimies sytytteli sauhuja Koraanin ja Raamatun lehdistä. Vapaa-ajattelijat sentään vaihtoivat aiemmin Raamattuja pornoon. Tulitikut olivat jääneet kotiin.

Kirjan tuhoaminen on takuuvarma tapa saada mediatilaa, mutta tuntuu kuin nykylänsimaiselta ihmiseltä olisi mennyt muisti. Saksalaiset kun tekivät tämänkin tehokkaammin. Kristalliyönä marraskuussa 1938 yksistään Frankfurt am Mainissa poltettiin 16 000 juutalaista teosta. Nürnbergissä rovioille saapui 100 000 ihastunutta katselijaa. Kokonaisia "vääriä" kirjastoja tuhoutui.

Tuoreempi esimerkki on lähinaapurista Venäjältä. Vuonna 2002 ilmestyi Vladimir Sorokinin teos Goluboje salo (Vaaleansinien ihra), joka joutui Putinia tukevan nuorisojärjestön silmätikuksi. Eniten kirjassa järkytti Stalinin ja Hrushtshevin lemmekäs homokohtaus. Kirjailija haastettiin oikeuteen ja kirjoja koottiin toreille pystytettyihin rovioihin. Kirjailijalle kävi suhteellisen hyvin. Teoksesta tuli bestseller ja ulkomaiset kustantamotkin kiinnostuivat.

Samoin ei ole käynyt kaikille. Vuoden 1992 jälkeen Venäjällä on tapettu 77 kirjailijaa ja toimittajaa.

Jotain polttouutiset sentään meille kertovat. Vaikka kirjan kuolemaa on hehkutettu meille jo ainakin vuosikymmen, sen symboliarvo on muuttumaton. Sähkökirja ei ole lyönyt itseään läpi ja Pentagonkin pääsee vähemmällä. iPadejen polttamisesta tulisi paljon pahempi käry.

LEENA PARKKINEN

Kirjoittaja on kirjailija ja sananvapausjärjestö Suomen PENin sihteeri.