Kolumni
31.01.2013

FM – Eli sinne ja takaisin

1.1.2013 minusta tuli rivijäsen Aarikka. Puolentoista vuoden työelämä- ja Helsinki-syrjähypyn jälkeen olen täällä taas, työkaverit antoivat läksärilahjaksi Nalle Puh -kyniä ja lampun.

Paljon on ehtinyt tapahtua yliopistonmäellä puolessatoista vuodessa. Alkuperäinen pääaineeni folkloristiikka on muuttanut Sirkkalaan, joka ainoaan oveen on läntätty silmittömän raivostuttava saippuakuplajuliste ja tieteenalakirjastot ovat saaneet kornit nimet. Hyvästi magnacard, tervetuloa pikkurillin kynnen kokoinen harmaa lätkä.

Iäiset koulutuspoliittiset mantrat ovat silti samat: valmistumisajat, valmistumisajat, valmistumisajat. Ministeriön uusin houkutin on palkita rahalla yliopistoja sen mukaan, mitä suurempi osa niiden opiskelijoista onnistuu läiskimään lukuvuodessa 55 opintopistettä tai yli. Yliopistomme kaikessa viisaudessaan sovelsi ministeriön rahoitusmallia suoraan omaan sisäiseen rahanjakomalliinsa, soveltui se siihen tai ei (pssst, ilmainen vinkki, ei). Jos vanhempia tieteenharjoittajia on perinteikkäästi kiihottanut fuksien tuore liha ja viattomuus, on niistä kiinnostunut nyt myös hallinto. Piltit eivät ole pilalla. Jos ne opettaa ensimmäisenä vuonna tavoille eli opiskelemaan, opiskelemaan ja opiskelemaan, tahkoaa yliopisto rahaa.

Mitä yliopisto siis tekee minulla, keskivartalolihavalla kuudennen vuoden opiskelijalla, joka on parhaimmillaan tehnyt lukuvuodessa sen 45 noppaa, useimmiten alle. Ketä kiinnostaa?

Paluu pelotti. Oman vuosikurssin kaverit ovat viittä vaille valmiita tahi ruutulipun tuolla puolen, kahdesta viimeisimmästä fuksilaumasta minulla ei ole mitään havaintoa. Muutokseen – töistä opintovapaalle jäämiseen ja muuttoon – liittyi toki palmullinen henkilökohtaisiakin kookospähkinöitä: muutin toista kertaa yhteen mieheni kanssa, lopetin tupakoinnin (ei todellakaan niiden vitun saippuakuplajulisteiden ansiota), otettiin koira, semmosta pientä. Kaiken tämän keskellä mietin, osaanko enää opiskella, muistanko enää mitään.

Koska olen koulutuspoliittisesti haastunut henkilö, ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt pitäisi olla joku tukitoimi, että miksi ei ole tukitointa, jotain tiedekuntatason opintohallintoa, joka huolehtii meistä ressukoista, tsekkaa HOPSit, antaa kaavakkeet. Pitää olla järjestelmä, hallinto korjaa haavat.

Sitten tein sen, minkä voin. Tapasin ihmisiä. Hyviä ihmisiä, opettajia, vanhempia kollegoja entisestä ja nykyisestä pääaineestani. Ihmisiä, joilla oli edelleen sama huumorintaju, sydämellisyys, joustavuus ja ennen kaikkea into, joka sai minutkin muistamaan, miksi opiskelen mitä opiskelen. Lisäksi ne muistivat minut, sanoivat, että onpa kiva nähdä. Tukitoimi, toimiva tuki. Parhaimmillaan.

LOTTA AARIKKA

Kirjoittajan tavoitteena on valmistua vuonna 2013, mikä edellyttää vähintään 110 opintopisteen verran suoritettuja opintoja. Saa halata.