Kolumni
09.12.2010

Häpeämätön ministeri

"Isällä on aina ollut pokkaa. En usko hänen tuntevan häpeää missään muodossa, niin kuin ei tunne hänen poikansakaan."

Ylläoleva sitaatti on peräisin joulukuun 2010 Helsingin Sanomien Kuukausiliitteestä, jossa ulkoministeri Alexander Stubb ja hänen isänsä Göran Stubb puhuvat suhteestaan. Epäilemättä äidinkieleltään ruotsinkielinen Stubb samaistaa häpeän ja pelon. Rohkea ihminen on häpeämätön, ei piittaa muiden mielipiteistä vaan pyrkii omaan päämääräänsä keinoja kaihtamatta. Häpeäminen on luusereiden hommaa.

Stubbin väite kuulosta hurjalta. Häpeänhän pitäisi olla se joka tekee meistä ihmisiä. Häpeä saa meidät pohtimaan tekojemme seurauksia ennalta, ottamaan toiset huomioon ja miettimään miten muut näkevät meidät.

Häpeää kokematon ihminen kuulostaa sosiopaatilta, tyypiltä, joka ei ymmärrä sosiaalista koodistoa tai tekojensa vaikutusta muihin. Ja tuskin hovikelpoinen sliipattu ulkoministerimme on sellainen, joka edes polttareissaan maalaisi takapuolensa punaiseksi ja yrittäisi piereskellä porilaistenmarssin. Jotain huolimattomasti heitetty lausahdus silti kertoo.

"Häpeä on kadonnut", sanoi kulttuuriantropologian emeritusprofessori Matti Sarmela vuosi sitten Helsingin Sanomissa. "Nykyään ei ole enää mitään, minkä edessä hävetä, sillä yhteisöä ei enää ole", hän selvensi. Vanha häpeän tunne oli sidoksissa asemaan kyläyhteisössä. Kun joku mokasi, koko kylä sai hävetä.

Kysyin siskoltani määritelmää ihmisestä, joka ei tunne häpeää. Nilsiän öljysheikki, hän vastasi hetkeäkään epäröimättä. Kahdeksankymmentäluvulta vuoteen 2008 asui Nilsiässä, Pohjois-Savossa, mistä äitini on kotoisin, mies, joka kutsui itseään Nilsiän öljysheikiksi. Tauno Kuosmanen väitti jalostavansa keittiönsä nurkassa öljyä, pukeutui pilailupuodista ostettuun sheikkiasuun ja etsi filippiiniläistä toista vaimoa työvoimaksi. Kaksinnaimiseen oli saatu lupa oikeusministeriltä.

Ministeri ymmärsi kuulemma hyvin miehen ongelmaa. "Sillä pitäähän sheikillä useampi muija olla." Julkisuuteen sheikki ponkaisi Karpolla on asiaa -ohjelmassa vuonna 1986. Yli kaksikymmentätuhatta ihmistä jonotti kuuntelemaan kylähullun esiintymisiä. Suosio hiipui vasta kun sheikki alkoi myydä öljyään pikkupulloissa lääkkeeksi mm. AIDSiin, syöpään, truumaan, sydämen tukkeutumiseen ja vapinaan. Sisko muisti miehen hyvin kylältä. Lapsilla oli tapana seurata häntä. Turistejakin hän veti, vaikka nilsiäläiset tosin muistivat terottaa ettei mies ollut kyliltä vaan Vesijärveltä.

Tosi-TV:n aikana Tauno Kuosmasta ei pidettäisi hulluna vaan miehenä, jolla on vahva myyvä brandi. Hänelle pedattaisiin oma ohjelma-aika ja nettikauppa. Hävetä saisivat ne, jotka eivät koskaan pääse televisioon. Ne, jotka ovat liian tylsiä, rumia tai köyhiä. Menestyjät puolestaan. Heillä ei ole aikaa pysähtyä häpeämään.

LEENA PARKKINEN

kirjoittaja on kirjailija, joka uskoo Mikko Rimmisen

opetukseen: "Kirjoittamista ajaa eteenpäin häpeä."