Pääkirjoitus
31.01.2020

Ilmastonmuutoksen torjunnassa tulee luopua toivosta ja alkaa tehdä asioita

Teksti:
Teemu Perhiö

Ilmastokriisin keskellä toivo tuntuu olevan hukassa.

Luin yli kymmenen vuotta sitten toimittaja Pasi Toiviaisen kirjan Ilmastonmuutos. Nyt (2007). ­Kirja järkytti, se vyörytti sivukaupalla todisteita lähestyvästä tuhosta. Mietin, miksei kukaan tee asioille mitään. 

Ajattelin, onko meistä tullut kyynisiä, vai eikö meitä kiinnosta. Olemmeko menettäneet toivomme, emmekä siksi tee mitään?
 

mutta mitä toivo tarkoittaa? 

Toivo liittyy tulevaisuuteen. Uskomme elämämme johtavan jonnekin parempaan. 

Kuten esseisti Tommi Melender kirjoittaa Suomen Kuvalehdessä (SK 4/20), Kristuksen sijaan uskomme nykyään edistykseen. Kehittyvä teknologia kyllä ratkoo ongelmamme! Lapsemme elävät satavuotiaiksi, matkustavat itseohjautuvilla sähköautoilla ja jouluna on lunta.

Toivo on kuin utopia, ajatus paremmasta tulevaisuudesta. Mutta kuten Sitran asiantuntija Mikko Dufva sanoo, utopian ei pitäisi olla pohjapiirustus, vaan arvokeskustelua siitä, mitä pidetään tärkeänä.

Utopismi voi kuitenkin jäädä naiivin edistysuskon tasolle. Silloin ummistamme silmämme todellisuudelta ja uskomme kaiken muuttuvan paremmaksi itsestään.
 

Tätä vasten toivosta luopuminen voisi olla kannattavaa. Silloin emme odottaisi ihmettä, joka pelastaisi meidät.

Mutta sen ei tarvitse tarkoittaa epätoivoa. Kuten Melender kirjoittaa, kaikki elämä johtaa lopulta kuolemaan. Emme silti koe elämäämme merkityksettömäksi. Teemme asioita, joita pidämme tärkeinä, asioita, jotka tekevät elämästä hyvän. 

Siinä kontekstissa pienetkin teot ovat tärkeitä ilmaston kannalta. Kyse ei ole siitä, että yksi teko ratkaisi kaikki maailman ongelmat. Kyse on pienemmästä mittakaavasta: sinun ongelmastasi maailman kanssa. Eikä maailma ratko sitä puolestasi.
 

Haastattelimme lehteen tulevaisuudentutkija Riikka Armantoa. Hän kokee toistuvasti esitetyt ankeat tulevaisuudenkuvat lannistavina ja lamaannuttavina. 

”Minusta on tärkeää pystyä haaveilemaan ja näkemään oman ja ihmiskunnan tulevaisuuden edes suhteellisen valoisana. Se kannustaa ja motivoi toimimaan kohti toivottua tulevaisuutta”, Armanto sanoo.

Tulevaisuus ei ole pysyvä tai ennalta määrätty. Voimme vaikuttaa siihen teoillamme ja valinnoillamme.
 

Ilmastonmuutoksen torjunnassa tulee luopua toivosta ja alkaa tehdä asioita. 

Maa palaa. Se pitää sammuttaa. 

Ota päiväunet myöhemmin.
 

Itse en koskaan elätellyt toivoa siitä, että voisin ratkaista ilmastonmuutosta. Mutta elämä tuntuisi kestämättömältä, jos en edes yrittäisi.
 

Lue lisää

Kaupungin sydän ei ole parkki­ruuduissa, halleissa ja rampeissa – Se on meissä

Kaupunki ei ole omaehtoinen organismi, joka eläisi itsenäistä elämää. Emme seuraa sitä sivusta. Kaupunki on politiikkaa, se näyttää siltä miltä haluamme. (4/2019)