Kolumni
30.10.2013

Järkevä ihminen on onneton

Siskonpoika oli pienenä avaruushullu. Se oppi taivaankappaleiden englanninkielisiä nimiä ennen kokonaisia lauseita. Aikalailla kaikki lähipiirissä olivat kuvitelleet, että ne avaruushommat jäivät sinne lapsuuteen teletappien ja terveen itsetunnon viereen. Ulkomaanreissulla se oli alkanut nähtävyysjonossa selittää utelevalle jenkkituristille, että jotain avaruustekniikkaan liittyvää olisi kiva opiskella, mutta ymmärtävänsä, ettei se ole järkevää.

Juttu tuntui erityisen koskettavalta, koska olin juuri törmännyt vaarille lähettämiini kirjeisiin. Kirjeissä kymmenvuotias minä selitti koirakirjepaperilla, että haluaa kirjoittaa kirjan. Jotenkin sitä kuvittelee, että muistaa oman elämänsä ja haaveensa. Minulle tuli kuitenkin yllätyksenä, että halusin jo pienenä kirjoittaa ihan vakavissani.

Miksi me sitten hylkäämme lapsuuden haaveet vain löytääksemme ne uudestaan? Välissä pitää keksiä päivänvaloa kestävä ammatti, jotain järkevää. Minun sukujuhla-ammattini oli kauan kustannustoimittaja. En päästänyt irti kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta, mutta järkevöitin ne siedettäviksi: kustannustoimittaja, sellaisilla on käyntikortit ja kaikki. Se on ammatti, jonka 70-vuotias isänikin hahmottaa ja huokaisee helpottuneesti, että on sillä mukulalla joku suunta elämässä. Vasta viime talvena ajattelin että perkele, parempi alkaa tosissaan kirjoittaa nyt kuin voivotella mummona vesijuoksuporukalle, että olisi pitänyt. Pysyä realistina, mutta unohtaa järkevyyden takana piilottelu. Saman neuvon oli sisko antanut pojalleen.

Vaikka tulevaisuuden haaveet ja niihin kietoutuvat epävarmuudet ovat meille kaikille tuttuja murheita, ymmärrys niistä tuntuu sihtautuneen pois yhteiskunnallisesta päätöksenteosta. Opetusministeriössä valmistellaan korkea-asteen valintauudistusta, jonka toteutuessa jokakeväisen päävalinnan opiskelupaikat rajataan ensimmäistä opiskelupaikkaansa hakeville. Hakiessaan pitää olla selvillä mitä haluaa, mielensä muuttaminen on käytännössä vaikeampaa. Toimenpiteillä on tarkoitus: vähentää välivuosien määrää. Ihmisten pitää oppia valitsemaan oikein, toimimaan loogisesti ja ripeästi, jotta meistä on hyötyä yhteiskunnalle.

Hallinto minussa ymmärtää, ihminen ei. Maailma, jossa inhimillinen toiminta nähdään vain kilpailukyvyn ylläpitäjänä, on yhtä ankea kuin sellainen, jossa teinien haaveammatti on yleispätevä kohujulkkis. Välistä toivoisin löytyvän tilaa toiveille, intohimolle ja määrätietoiselle unelmansa tavoittelulle erehdyksineen ja korjausliikkeineen. Kuka meitä (äitien lisäksi) kannustaisi sellaiseen? Niin paljon kuin maternaaliseen rohkaisuun uskonkin, kaipaan apuja ja välineitä myös valtiovallalta.

Lotta Aarikka