Pääkirjoitus
10.12.2019

Julkinen keskustelu kompuroi, kun äänestäjien identiteettiongelmat ovat asiakysymyksiä tärkeämpiä

Teksti:
Teemu Perhiö

Julkinen keskustelu on kompuroinut loppuvuodesta.

Tärkeät ilmasto- ja ihmisoikeuskysymykset ovat pelkistyneet välineiksi lujittaa oman porukan asemaa. Asia hukkuu mölinän alle.

Lokakuussa Unicafé tiedotti luopuvansa naudanlihasta opiskelijaruokaloissaan. Syntyneessä keskustelussa olennaisinta tuntui olevan päästä laukomaan uutisen kannalta epäolennaisia väitteitä. 

Kansanedustaja twiittasi eduskunnan kuppilasta kuvan lihalautasesta: ”Pienen ihmisen suuri ilmastoteko”. Toinen lietsoi, että ”kasvismafia” vie ihmisiltä oikeuden syödä mitä haluaa.

Ulostulot oli suunnattu omalle kannattajakunnalle, mielipiteet kyllä tiedettiin.

Mitään ”keskustelua” ei olisi tarvittu – yritys teki päätöksen, joka perustui sen omistajien toiveisiin vapaassa markkinataloudessa. Asiakkaat saavat edelleen valita missä syövät. 

Identiteettipolitiikka vain on tehnyt arkipäiväisistä kompromisseista rintamalinjoja, joilta ei väistytä – tai jolta vastustaja ei ainakaan väistä, kuvitellaan.
 

Lihansyönti aiotaan kieltää! Autoilu kielletään! Tämänkaltaiset olkinuket ovat arkipäivää – esitetään siis jokin äärimmilleen viety yleistys vastapuolesta ja kauhistellaan sitä.

Olennaista ei ole, tapahtuuko väitettyä oikeasti, mutta ainakaan ei olla niiden puolella, jotka sitä haluaisivat!

Vastustajan mielenmaisemasta rakennetaan eräänlainen vaihtoehtotodellisuus, jollaista ei oikeasti ole olemassa.

Oman viiteryhmän löytämisessä keskeisintä onkin tajuta se, mistä on eri mieltä.

Vihreät ja Perussuomalaiset taitavat tämän pelin. Äänestäjät valuvat vanhojen puolueiden sormien välistä heidän joukkoihinsa.

Tällaisessa tilanteessa jopa niinkin ilmeisen asian toteaminen, kuin että koulun yhteistä joulujuhlaa ei tulisi viettää tunnustuksellisessa tilassa, saa Kokoomuksen ja Keskustan sekaisin. 

Ilmastotutkijat ovat ilmaisseet turhautumisensa nykyiseen keskustelukulttuuriin. Mitään rakentavia ehdotuksia ei voi tehdä, ilman että syttyy ”kulttuurisota”.

BIOS-tutkimusyksikön Ville Lähde pohti 20.11. blogikirjoituksessaan, että ”ruoka- ja ympäristökysymyksestä on tullut poliittisen poseerauksen panttivanki”. Keskustelun sijaan ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta tärkeää asiaa käytetään keppihevosena äänestäjien tavoittamiseen. 

Julkinen keskustelu on typistynyt pintapuoliseksi viestinnäksi, jolla ihmiset pyritään pitämään asiakkaina. Vihreätkin lakkautti oman puoluelehtensä, jotta voisi kehittää läsnäoloaan somessa. Mainostoimistot kiittävät.
 

Osiltaan kyseessä on varmaan pelko väärin sanomisesta: omien kannattajiensa kuulleen ei uskalleta lausua jotain, mikä murtaa illuusion yhtenäisestä viiteryhmästä.

Ehkä tietyllä tavalla odotetaan molemmin puolin nuhteettomuutta ja johdonmukaisuutta. Mutta jokainen tekee virheitä, eikä niistä pitäisi tuomita helpoin perustein.

Keskeistä ei pitäisi olla se sanooko väärin, vaan se että osaa myöntää virheensä. Selkäranka on ihmisen mitta.