Kolumni
02.02.2009

Kauppat. yo.: Kun raha ei kelpaa

Tässä kolumnissa maailmaa tarkastellaan kauppatieteellisestä näkökulmasta.

TV:n katsominen ulkomailla on herkkua, koska jokaisen maan oma kulttuurituotanto kuvaa jopa kliseisyyteen asti kansallista minäkuvaa. Opiskelen tämän lukukauden Nizzassa, joten tälle sesongille on tiedossa paljon keskusteluohjelmia, masentunutta eksistentialistista elokuvaa sekä ruokamainoksia.

Paitsi ei enää mainoksia. Tammikuun 5. päivästä lähtien Ranskan valtion kanavat eivät näytä enää mainoksia iltakahdeksan ja aamukuuden välillä. Uudistus koskee viittä ranskalaista tv-kanavaa.
Vaikka harva meistä on varsinaisesti mainosten ystävä, on silti pakko ihmetellä, miten ihmeessä viisi tv-kanavaa voi lopettaa mainosten näyttämisen ilta-aikaan? Ja ennen kaikkea, kuka maksaa moisen huvin?

Ranskalaiset ovat moniselitteistä porukkaa. Toisaalta ranskalaisuuden ydintä on individualismi ja l'espritcritique, tuo Descartes'lta opittu jalo taito kyseenalaistaa kaikki mahdollinen. Toisaalta sosialismi on yhtä lailla ranskalaista – jopa siinä määrin että maan oikeistolaispresidentti voi ehdottaa ja kannattaa mainosten kieltämistä (!).

Ranskalaiset ovat myös itsetietoista porukkaa, suoraan sanottuna. Mutta se on itsetietoisuutta, joka perustuu vuosisatojen mittaiseen johtoasemaan Euroopassa, varsinkin kulttuurin alalla. Ja kun ranskalaista kulttuurielämää uhkaavat ulkoiset vaikutteet, tässä tapauksessa markkinavoimat mainoksiksi kääriytyneinä, ei ole mikään ongelma luopua useiden satojen miljoonien eurojen mainostuloista. Koska kulttuuri on vielä arvokkaampaa. Sen ymmärtää täällä jokainen.

Budjettivajeongelma on myös ratkaistu kulttuuriveron nostolla. Kansalaisethan ne tämänkin reformin maksaa. Syökööt kakkua ja katsokoot televisiota ilman mainoksia.
Päivi Surakka