Kolumni
11.05.2009

Kauppat. yo.: Relax

En pitänyt lapsena olemisesta yhtään. Muistan edelleen miten turhauttavaa oli kun aikuiset määräilivät ja päättivät tekemisistä, usein täysin järjettömien syiden varjolla. Raivostuttavinta oli ettei tilanteelle voinut mitään eikä omia näkökulmia osannut vielä puolustaa.
Tarhasta ja koulusta oppi miten tulla toimeen muiden kanssa. Ja kuinka olla ahkera ja herättää muissa ihastusta taidoillaan. Siitä on ollut toki hyötyä esimerkiksi töitä hakiessa. Mutta se miten tulla toimeen itsensä kanssa jäikin vähän epäselvemmäksi.

Nykyään sitä miettii melko usein millaista elämää haluaisi oikeasti elää. Kun on opinnot loppusuoralla ja pakolliset akateemiset börnikset takana päin, jää käteen kysymys: Mitä itse haluan itselleni, kaiken pätemisen ja huhkimisen ohella?
Italialainen ystäväni tapaa tuon tuosta sanoa "nowtenminuterelax." Se on hassu pieni lause, joka tarkoittaa että ollaan hissukseen kymmenisen minuuttia tai itse asiassa niin kauan kuin huvittaa. Vaikka olisi juuri syöty illallista kaksi tuntia täysin relaksoituneessa tilassa. Tuon kymmenminuuttisen voi käyttää kuluneen päivän reflektointiin tai viinin maussa kellumiseen. Mihin tahansa oman pään sisäiseen.

Ruoan äärellä huomaa miten kireäksi sitä on oppinut ja kuinka vaikeaa on vain syödä ja maistaa ja nauttia siitä mitä on juuri sillä hetkellä tekemässä. Sen sijaan että keskittyisi vain lautasen tyhjentämiseen ja miettisi mitä on vuorossa tiskaamisen jälkeen. Aiemmin olisin rentoutunut käymällä netissä, juossut läpi virtuaaliset postilaatikot ja naamakirjat ja julistanut itseäni muille nokkelilla poiminnoilla päivästäni. Nyt se tuntuu lähinnä pakonomaiselta narkkaamiselta. Nowtenminuterelax on paljon… no, rennompaa.

Kolumni pitäisi aina lopettaa johonkin oivallukseen, joka lunastaa aiemmat höpinät ja sanoo jotain kristallista universumista. Voisin hioa tätäkin kirjoitusta loputtomiin ja yrittää kiteyttää maailman yhteen lauseeseen, jotta vaikuttaisin älykkäältä ja mielenkiintoiselta. Mutta ei jaksa tässä enää mitään lunastella ja esittää fiksumpaa kuin on. Paree vaan relaa.

Teksti: Päivi Surakka

Turun ylioppilaslehti 9/2009 (8.5.)