Kolumni
18.03.2015

Kaupungin viihdekäyttäjä

Muutin Turkuun reilu vuosikymmen sitten. Olen asunut joen kummallakin puolella lähestulkoon yhtä kauan. Silloinen kaupunki oli kovin erilainen kuin se, jossa nykyisin asun.

Tuolloin keskusta oli täynnä erikoisliikkeitä aina vaate-, levy-, huonekalu-, ase- ja muista kivoista harrastekaupoista lähtien. Stockmannin remontti oli juuri valmistunut, ja Forumissakin oli ihan oikeaa elämää. Käytännössä kaikki oli keskittynyt Kauppatoria ympäröiviin kortteleihin.

Jokiranta sen sijaan oli kesäistä laivasesonkia lukuun ottamatta yllättävän hiljainen ja aika masentavakin paikka. Ja oikeassa ravintolassa syöminen arkena iltayhdeksän jälkeen oli aikamoinen mahdottomuus.

Muutaman viimevuoden aikana kahviloita ja ravintoloita on kuitenkin ilmaantunut hengästyttävää tahtia, ja lisää on tulossa. Vaihtoehtoja riittää, ja laatu ja palvelualttius ovat nousseet huimaa vauhtia. Logomon varsin onnistuneen alun ja samoille seuduille pian tulevan uuden TVO:n myötä kaupunkikulttuuri leviää myös rautatien pohjoispuolelle.

Samaan aikaan keskustan perinteisemmät liiketilat tyhjenevät. Forum on tunnelmaltaan kuin kehnosta kauhukomediasta. Keskustan Anttilan lopettaminen ja Stockmannin aukioloaikojen lyheneminen ovat konkreettisimpia esimerkkejä asiakaspaosta. Autioituneita liikehuoneistoja löytyy joka korttelista.

Sen sijaan, että tyhjentyneisiin tiloihin yritettäisiin löytää uusia karkkikauppayrittäjiä tai toimistoja, voisi loputkin liiketilat koettaa tyhjentää. Esimerkiksi pankkien, vakuutusyhtiöiden ja valtionvirastojen on täysin turhaa pitää toimitilojaan keskeisissä ja kalliissa kiinteistöissä. Elämme vuotta 2015, ja asiointi kyseisten toimijoiden kanssa tehdään lähes poikkeuksetta virtuaalisesti. Toimitilat voisivat mainiosti sijaita jossain Skanssin tai Myllyn liepeillä. Niihinkin voi kätevästi päästä piipahtamaan ostosreissuilla.

Itse keskustan taas voisi pyhittää pelkästään viihdekäytölle. Lisää ravintoloita, kahviloita, kiva arthouse-leffateatteri, keikkapaikkoja, jazzbaari, lähiruokakauppoja. Mainostoimistotkin voisivat ehkä jäädä keskustaan. Tarpeeksi palveluita niille, jotka urbaania asumista vielä arvostavat, ja riittävästi eksoottisia ajanvietto- ja elämyskohteita houkuttelemaan lähiöihin muuttaneita hakemaan aitoja kaupunkikokemuksia.

Keskustasta voisi parhaassa tapauksessa tulla koko perheen museomainen elämyspuisto, jonne olisi mukava suunnata kivalle pikku minilomalle – vaikka vain illaksi pakoon lähiöarjen harmautta.

Jori Hulkkonen
Kirjoittaja on muusikko ja DJ, joka pitää kaupunkiasumisesta ja -kulttuurista.