Mielipiteet
13.12.2019

Keskustelu: Voiko ällöä tyyppiä fanittaa?

Teksti:
Vy Tram & Teemu Perhiö

Toimittajat Teemu Perhiö ja Vy Tram keskustelevat fanittamisesta. 
 

teemu perhiö: Arvostamani muusikko Pogo (Nick Bertke) sämplää Disney-leffoja: kolmen minuutin looppaavissa renkutuksissa tiivistyvät elokuvien juonet koukuttavalla tavalla. Onko mitään parempaa kuin Hook-elokuvasta tehty ”Bangarang”-biisi?

Kun Pogon nais- ja homo-vastaiset kannat tulivat ilmi, pysähdyin. Hyväntahtoisen musiikin tekijän suusta provosointi hämmensi, se tuntui raastavalta. Olin luonut päässäni kuvan ystävällisestä muusikosta, joka tuo erilaisia ihmisiä yhteen lapsuusmuistojen avulla. 

No, osaan edelleen nauttia biiseistä, vaikka vieroksunkin artistin julkituloja. Myöhemmin hän perääntyi kannoistaan toteamalla niiden olevan kärkkäitä kärkkäyden vuoksi.
 

vy tram: Onhan se jollain tavalla myös aika surullista, kun illuusio jostain fanittamastaan artistista murenee. Näissä tilanteissa debatiksi nousee yleensä kysymys siitä, voiko tekijää ja teosta erottaa toisistaan.

ietty sekin riippuu – esim. R. Kellyn kirjoittaman ”Age Ain’t Nothing but a Number” -kappaleen lyriikat tukevat vain sitä käsitystä, että kyseessä on lasten hyväksikäyttäjä. Huh huh… Se on aika hälyttävää. 

Olen joskus angstiteininä fanittanut The Smithsin ja Morrisseyn musiikkia, vaikka taidan edustaa lähes kaikkea, mitä Morrissey näyttäisi halveksivan. Jos nyt kuuntelisin jotain Morrisseyn lyriikoita, joista paistaisi selkeästi läpi rasismi, niin kyllä se saisi mussa jonkinlaisen inhoreaktion aikaan.

Joka tapauksessa nykyään tulee kuunneltua vähemmän, mutta en sanoisi, että se johtuisi täysin Morrisseyn henkilökohtaisista asenteista. Tuntuu vain raastavalta kuunnella musiikkia, joka vie melankolisiin muistoihin, joihin ei haluaisi palata. 
 

tp: Marraskuussa toimittaja Tommi Uschanov kirjoitti Longplayn sivuäänessä kärjistäen, että asiantuntijoiden pitäisi kommentoida vain niitä asioita, joista he tietävät. Jos he ottavat kantaa johonkin itselleen vieraaseen asiaan, se voi herättää yleisössä vieraantumisen tunteita: asiantuntijan oman alan tuntemuskin voidaan kyseenalaistaa. 

Saman voisi melkein yleistää taiteilijoihin. Heidän tyhmät mielipiteensä väistämättä syöpyvät osaksi heidän taidettaan, vaikka niitä tietoisesti yrittäisi pitää erillään. Samaan aikaan tuntuu kuitenkin oudolta, että artisti ei saisi esittää omia mielipiteitään.

Omaan todellisuuteen tuli lovi, kun epäsuhta oikean Pogon ja kuvittelemani Pogon välillä paljastui. Kyseessä on Uschanovin esiin nostama ilmiö viiteryhmistä. Ihmiset haluavat samaistua johonkin, mikä taas vaatii sitoutumista asioihin, joita ulkoryhmä ei jaa. Pogo olikin yhtäkkiä ulkoryhmässä.

Ehkä meidän taiteen kuluttajina pitäisi vain välttää taiteilijoihin samaistumista, jotta pystyisimme paremmin nauttimaan heidän tekemästään työstä. Se ei tietenkään poista sitä seikkaa, etteikö taitelijoita saisi kritisoida tai heidän toimiensa ja taiteensa välistä epäsopivuutta tuoda esille. 
 

vt: Mulle taiteilijaan samaistuminen on ollut olennainen osa fanittamista. Varsinkin nuorempana oli todella tärkeätä samaistua johonkin fanittamaani julkkikseen ihmisenä.

Joskus ala-asteella John Lennonin lapsuus ja nuoruus tuntuivat jotenkin lohdullisen samaistuttavalta, kun sekin oli sellainen outcast. Löysin Lennonin elämästä kohtia, jotka osui kohdalleen mun elämän kanssa. Taisin myös ehkä fanittaa silloin sen kapinallisuutta ja kusipäisyyttä.

Silloin mulla oli myös ehkä joku kokemus, että tajuaisin, miksi se oli mulkku ja jotenkin halusin jopa puolustaa sitä. Kyse oli ehkä jostain me vs. maailma -illuusiosta.

Tietty nyt aikuisena osaa olla kriittisempi ja tiedostavampi, mikä vaikuttaa siihen, pystynkö nauttimaan täysin rinnoin jostakin teoksesta, varsinkin jos taustalla vaikuttaa jotkut kiistanalaiset seikat.

Fanina en nykyisin kykenisi enää puolustamaan fanittamani henkilön kyseenalaisia arvoja, menetelmiä, asenteita, tekoja yms. Silti jonkinlaisena sisällöntuottajana otan väistämättäkin vaikutteita teoksista, jotka ovat vaikuttaneet muhun inspiroivasti, vaikka tekijä olisikin paheksuttu.
 

Lue lisää

Keskustelu: Mistä milleniaalien ahdistus kumpuaa?

Syyskuussa Long Play julkaisi Oskari Onnisen laajan artikkelin ”Tarpeettomia ihmisiä”, jossa Onninen ei tajua, miksi hänen ikätoverinsa ovat niin ahdistuneita kaikesta. Tilastojen mukaan näillä  ”tarpeettomilla” milleniaaleilla pitäisi olla asiat paremmin kuin hyvin.  Mistä tämä jatkuva ahdistus kumpuaa? (6/2019)

Keskustelu: Miksi miesten tunteet ovat rationaalisia?

Aktivistiksi mielletyn Veikka Lahtisen elokuussa Nyt.fi:ssä julkaistu essee ”Olin sosiaalisen oikeudenmukaisuuden soturi – kunnes halusin lopettaa sotimisen” puhutteli verkkokansaa – usealla tapaa. (7/2019)