Mielipiteet
14.02.2020

Keskustelu: Voisitko hankkia lapsia?

Teksti:
Teemu Perhiö & Miika Tiainen

Toimittajat Teemu ­Perhiö ja Miika Tiainen keskustelevat lapsien hankinnasta. Podcastissa mukana myös Vy Tram.
 

 

Teemu Perhiö: Olen miettinyt, minkälaiseen todellisuuteen lapseni syntyisi. Olisiko vastuutonta tuoda lapsi ekokatastrofin partaalla olevaan maailmaan, jossa elämän edellytykset ovat puutteelliset? Eikä lapselta edes kysytä asiaa!
 

Miika Tiainen: Lueskelin taannoin Hanna Nikkasen ja Tampereen yliopiston journalistiikan opiskelijoiden kirjoittamaa Hyvän sään aikana -ilmastokirjaa ja mieleen jäi kieltämättä se, että lapsen saanti on ilmastovaikutuksiltaan suurin negatiivinen teko, jonka ihminen voi tehdä.

Toki Hans Roslingin nimeen vannovat edistysuskoiset sanoisivat tähän, että nyt on paras hetki maailman historiassa tuoda lapsia maailmaan. 

Itse tyydyn kysymään, että onko koskaan ollut hyvää tai sopivaa hetkeä? Lapselta on mahdotonta kysyä asiaa ja kärsimystä se elo on anyway. Aivot narikkaan ja lapsia tekemään!
 

tp: Toki kaikki elämä päättyy kuolemaan. Gösta Sundqvist sanoi, että se tuntuu hyvältä, että ihminen pääsee haudan lepoon. No, hän kuoli huonoihin elämäntapoihin kesken luomiskauden. 

Vaikka en pyytänyt syntyä eikä minulta kysytty, haluanko joskus kuolla, olen kiitollinen ajastani täällä. Ehkä lapsenikin ajattelisi niin? Tekisinkö hänelle palveluksen antamalla mahdollisuuden kokea elämää? 

Toki kaiken vanhemmuuden ei tarvitse olla uusien ihmisten tekemistä, mutta adoptointikaan ei ole helppo prosessi. 
 

mt: Monille lapsen hankinta alkaa nykyään ennemmin Googlesta kuin yhdynnästä. Olen itsekin pohtinut omassa elämäntilanteessani adoption tai jonkinlaisen yhteisvanhemmuuden mahdollisuutta, mutta ne tuntuvat niin teoreettisilta, hädin tuskin olemassa olevilta vaihtoehdoilta. 

Jossain syvällä ajattelen lasten tuovan jonkinlaista turvaa elämän tyrskyissä. Ehkä pelkään, että lapsettomuuden myötä huomaisin myöhemmin elämässä ajautuneeni yllättäen täysin yksin. Ikään kuin lapsen saaminen olisi jokin varmuus, takuu jostain.
 

tp: Itsekkäästi voisi kuvitella, että lapsi toisi myös omaan elämään merkitystä. Muuttaisiko se arjen oravanpyörässä mielekkäämmäksi, kun tekisi asioita jonkun toisen vuoksi? 
 

mt: Hoivaamisen ja hoivatuksi tulemisen halu ovat meissä kaikissa. Ehkä sen kautta löytyy jotain sellaista merkityksellisyyttä, jota ei muuten löytäisi. Se ei tarkoita, että elämä lapsettomana ei olisi kokonaista ja merkityksellistä.
 

tp: Ehkä lapsi myös ymmärtäisi minua lopulta? Kuvittelen oman lapsen pysyväksi yhteydeksi tässä maailmassa – en tarkoita sitä itsestäänselvyytenä, mutta tuntuu, että perheenjäsenet ymmärtävät toisiaan jollain syvemmällä tavalla, vaikka sitten etääntyisivätkin toisistaan.

Vaikka olemmekin kaikki samasta tähtipölystä kasattuja, atomitason yhteyden voi vain kuvitella. 

En ajattele lapsen hankintaa ”suvun jatkamisen” kautta. Suku on abstrakti asia, se tuntuu pölyiseltä sivulta sukuluettelossa. Perhe sen sijaan on jonkinlainen käyttöliittymä elämään.

Ja tuntuu että lapset herättävät perheitä eloon. Lapset ovat ennakkoluulottomia seikkailijoita, heille elämä on vielä ihmeitä täynnä. Aikuiset kyynistyvät ja suorittavat rutiineitaan kuin koneet. Antaisiko lapsi toivoa harmauden keskellä?
 

mt: Voiko lapsen hankintaa toisaalta välttyä ajattelemasta suvun jatkamisen kautta? Olemme tulleet tänne niin monen sattuman, niin monen ihmisen huolenpidon ja eri sukujen kerrostumien kautta, että vähemmästäkin nousee jokin velvollisuudentunnon pala kurkkuun.

Lapsen pikkuiset kätöset liittyisivät osaksi jotain kuvitteellista kaanonia, jossa menneet, nykyiset ja tulevat sukupolvet paiskaavat kättä ja elämän saluunan ovet vain pyörivät.
 

tp: Ehkä lapset ovat meille kuoleman huijaamista.
 

Lue lisää

Essee: Paskaksi yksinhuoltajaäidiksi mielikuvituslapselle

Toimittaja Vy Tram pohtii, mitä pitäisi miettiä ennen lapsen hankintaa. (1/2020)