Kolumni
09.11.2011

Kieli poskessa

PIKKUVELJENI lanseerasi kerran adjektiivin bräksta. Se on sana, jota ei ollut aiemmin olemassa, mutta jolle oli ollut mielestäni selvä tilaus. Bräkstaa on esimerkiksi strömsöläinen nikkarointi, tasainen jälki käsityössä tai täydellinen musiikki. Sanan on tarkoitus kuvata illuusiota vaivattomuudesta ja asioiden tekemisen helppoudesta.

Näin käy minulle silloin tällöin. En aina löydä tilanteen tai tunnetilan kuvailemiseen sanoja. Olen se ärsyttävä tyyppi, jonka joka toinen lause on englannin- tai jopa ranskankielinen. Tiedättehän, you know. Comme ?i comme ?a. Oui oui. Käytän eri kieliä sekaisin ja mitä todennäköisimmin vielä väärin. Etsin jatkuvasti uusia tapoja kertoa juuri sen, mitä kulloinkin tarkoitan. Kuulostan luultavasti 24-vuotiaalta teiniltä.

JO hyvin varhaisessa vaiheessa minulle ja läheisilleni kävi selväksi, että matematiikka ja sen variaatiot eivät ole minua varten. Kun opin lukemaan, katsoin mummin kanssa televisiosta Kauniita ja rohkeita ja poimin puoliksi tiedostamattomasti vieraan kielen sanoja takaraivooni. Tukeuduin koulussa äidinkieleen ja englantiin. Kasiluokalla aloitin ranskan ja sain suurta nautintoa, kun pääsin kokeilemaan rajojani autenttisessa ääntämisessä. Saan muuten edelleen.

Tilanne pahenee aina, kun olen ulkomailla. Yhdysvalloissa jenkkienglantini autenttinen vaikutelma oli historiaa, sillä minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia kilpailla ääntämisessä paikallisten kanssa. Yhtäkkiä olin tyttö with a funny Scandinavian accent. Itseilmaisuni oli kriisissä, enkä tiennyt, miten minun olisi kuulunut puhua ja ilmentää itseäni. Imin kuitenkin vaikutteita kuin sieni. Opin, kuinka minun kuuluu käyttäytyä ikäisteni joukossa. Oppikirjoista opitun englannin tutut ilmaukset korvautuivat nuorten käyttämällä kielellä. Silti jäin keskustelutilanteissa usein kauas siitä, mitä olisin oikeasti halunnut sanoa.

RANSKALAINEN semiootikko Roland Barthes puhui aikanaan kolmannesta merkityksestä, jonka päästä katsoja voi saada kiinni elokuvaa seuratessaan. Kolmas merkitys on jotain elokuvallista, jota kieli ei voi saavuttaa. Emme myöskään täysin tiedä, mistä on kysymys, kun todistamme näitä kolmannen merkityksen hetkiä.

Barthesin ajatukset soveltuvat kenties myös arjen ihmettelemiseen. Ehkä nuo minulle niin tutut kielen päässä olevat, kiusalliset ilmauksettomat hetket ovat tosielämän kolmansia merkityksiä. Maailmaa ei voi eikä ehkä pidäkään täysin saavuttaa sanoilla. Who knows.

LAURA MYLLYMÄKI

Kirjoittaja on Tylkkärin toimittaja ja mediatutkimuksen opiskelija, joka fanittaa How I Met Your Motherin Barneyn kielellisiä vitsejä.