Kolumni
04.12.2017

Kolumni: Eläköön Suomi!

Teksti:
Venla Valtanen
Kuvat:
Nelli Lapintie

Nykyään opiskelija ei välttämättä tunne Sven Dufvaa, mutta saattaa osallistua Instagramissa #Suomi100 -haasteeseen. 

Työskentelin kesällä luomu- ja lähiruokakaupassa. Mustikkapellavarouhe on aina kuulunut kaupan suosituimpiin valmisteisiin, mutta kun pussin kylkeen ilmestyi kesän alussa Suomi 100 -tunnus, hyllyt tyhjenivät parissa päivässä. Naureskelimme asiaa työkavereideni kanssa, mutta samalla mieltäni kaihersi kysymys: mitä ilmiö kertoo suomalaisuuden merkityksestä?

Vaikka fennomania saattaa yliopisto-opiskelijan korviin kuulostaa vanhahtavalta termiltä, on suomenmielisyys selvästi juurtunut syvälle kollektiiviseen tietoisuuteen. Suomi 100 -tavaramerkki myy, koska liitämme kansalliset tunnusmerkit aitouteen ja turvallisuuteen: tuttuus herättää luottamusta.

Vaikka sinivalkoinen vouhotus tuntuisi tulevan korvista ulos, on juhlavuoden humu oivallista aikaa pysähtyä hetkeksi miettimään omaa kansallisuuttaan: Millainen suomalainen minä olen? Mitä suomalaisuus merkitsee minulle – vai merkitseekö se mitään?

1800-LUKU oli kansallisen heräämisen aikaa. Suomenmielisten tavoitteena oli nostaa suomen kieli ja suomalaisuus hallitsevaan asemaan Venäjän keisarikunnan läntisessä osassa. J.L. Runebergin laaja runoteos Vänrikki Stoolin tarinat kuului äidinkielen kouluopetukseen, ja sen ulkoa opetteleminen iskosti nuorten mieliin suomalaisuuden perustan: sisukkuuden ja uskon tulevaan.

Ymmärryksemme Suomesta on vuosisatojen kuluessa muovautunut moninaisemmaksi: kaikille eivät esimerkiksi koti, uskonto ja isänmaa ole enää tärkeimpiä arvoja. Ylpeys kotimaasta on kuitenkin yhä tallella.

Nykyajan opiskelija ei välttämättä tutustu sotilas Sven Dufvan seikkailuihin, mutta hän saattaa osallistua Instagramissa #suomi100 -haasteeseen tai suosia Suomessa valmistettuja vaatteita ulkomaisten tekstiilien sijaan.

VAIKKA TAVAT isänmaallisuuden ilmentämiseen vaihtelevat, jokin sen ytimessä tuntuu säilyvän samanlaisena.

Vaikka maassamme on paljon asioita, jotka voisivat olla paremmin, tahdon tänä itsenäisyyspäivänä pysähtyä Paavo Cajanderin Isänmaalle-runon sanojen äärelle: 

Niin aina olkohon Suomenmaass`!
Ain` uljuutt`, uskollisuutta!
Kun vaara uhkaa, ne luokohot taas
vapautta ja valoa uutta!
Tää maa ei koskaan sortua saa.
Eläköön tämä muistojen, toivojen maa,
eläköön, kauan eläköön Suomi!

Venla Valtanen

Kirjoittaja on kotimaisen kirjallisuuden opiskelija, joka sytyttää itsenäisyyspäivänä kotinsa ikkunoille kaksi kynttilää.

Lue lisää:

Perustuslaki on päivänpolitiikan alituinen kiistakapula, mutta myös itsenäisen Suomen symboli

Yhteiskunnan kivijalka vai kehityksen jarru? Suomen perustuslain tulkinnoista väitellään rajuin sanankääntein. (12/2017)

Kolumni: Mielensäpahoittamista vai aitoa huolta?

Saamelaisten itsepuolustus nähdään toistuvasti "mielensäpahoittamisena", vaikka taustalla on todellinen huoli omasta kulttuurista. (9/2017)

Kolumni: Kutsu vapaustaisteluun kiertää taas

Fasismista versoava oikeistopopulismi on tehnyt paluun kotimaiseen politiikkaan. (8/2017)

Kolumni: Nyhtöpettua katovuosien vatsoihin

Ennen viime vuosien kasvisruokavillitystä liha sai rauhassa kölliä suomalaisten lautasella. Silloin harvoin, kun sitä oli. (4/2017)