Kolumni
05.04.2022

Kolumni: Kuinka päästää irti opiskelijaidentiteetistä valmistumisen jälkeen?

Teksti:
Oona Seppänen
Kuvat:
Anni Savolainen

"Opiskelijalippu?" "Joo... Eikun öö tavallinen?" "Eli yksi aikuisen lippu?" "Joo, kiitti."

 

MUSEOSSA minut pakotetaan pohtimaan identiteettiäni. En tunne olevani aikuinen, joka ostaa lipun täydellä hinnalla, mutta tuoreet maisterin paperit taskussa en ole enää opiskelijakaan.

Miten turvallisesta opiskelijaidentiteetistä voi luopua?

Kun todistus juhlallisesti tupsahti asuntoni postiluukusta viime keväänä, en edes tajunnut miten iso asia on oikeasti valmistua ja jättää taakseen opiskelija-elämä, johon astuin suoraan ylioppilaslakin päähän painamisen jälkeen, ja jatkaa itsenäisesti kohti työelämää.

 

Vaikka valmistuminen oli minulle suuri ylpeyden hetki, toi se mukanaan haikeutta ja ahdistusta, jopa pelkoa.

Elämä muuttui hyvin konkreettsesti. Enää en saa opiskelija-alennusta korttia vilauttamalla. Junaan on ostettava aikuisen lippu ja Assarin ateriat maksavat miltei normaalin ravintolalounaan verran.

Opintotukea ei enää heru, ja pian olisi aloitettava opintolainan takaisinmaksu. Ihmiset ympäriltä muuttavat muualle työn perässä. (On muuten aivan eri asia sopia illanistujaisia neljällä eri paikkakunnalla olevien ystävien kanssa kuin nähdä heitä samassa sitsipöydässä.) Rakkaiden utumailin ja kirjastokortin hyvästely oli myös oma prosessinsa.

 

Turvallisuuden tunne oli valmistuttua poissa. Oulun ylioppilaslehden jutussa Koulutusputkiliukumäestä suoraan hyiseen veteen – valmistuminen voi olla ilon ja onnistumisen sijaan yksi elämän suurimmista kriiseistä (25.9.2019) pohdittiin, miten valmistuminen saattaa aiheuttaa jopa fyysisiä oireita kuten rytmihäiriöitä.

Kriisin valmistuminen minullekin toi. Stressiä aiheutti varsinkin valmistumisen jälkeinen työllisyystilanne. Entä jos opintojen jälkeen ura ei lähdekään nousukiitoon?

Kun katson taaksepäin opiskelijaelämääni, ihan tekee kipeää ajatella, etten saa enää takaisin koko salin kollektiivisen väsymyksen tunnetta aamukahdeksan luennoilla tai kahvin tuoksuisia tunteja ainejärjestön toimistolla.

 

HUONOTKIN muistot ovat saaneet jo kultakehyksen. Pahempaa ikävästä tekee se, että pandemia riisti viimeisen opiskeluvuoteni ajalta miltei kaikki opiskelijatapahtumat. Viimeiseksi sitsimuistoksi jäi omassa keittiössä läppärin ääressä laulettu Helan går.

En ole ehkä vieläkään täysin hyvästellyt opiskelijaelämääni, onhan opiskeljakortilla edelleen paraatipaikka lompakossani. Katsotaan, kuinka kauan se siellä viihtyy.

 

Lue lisää

“Palautuksen jälkeen istuin vain yksin himassa ruokapöydän ääressä” – tältä tuntuu valmistua maisteriksi korona-ajassa, yhdeksän graduntekijää kertoo

Sara Koiraselle poikkeustila mahdollisti graduun paneutumisen. (3/2020)

Kolumni: Yliopistoissa kasvaa nyt eristynyt sukupolvi, jonka tulevaisuuden verkostot ja työurat ovat hataralla pohjalla

Korona-ajan etäopiskelussa on kyseessä myös opiskelijoiden tulevaisuus, Ida-Maria Manninen kirjoittaa. (4/2021)

”En ole päässyt kokemaan minkäänlaista kiinnittymistä yhteisöön”, sanoo fuksi Siiri Turunen – mitä käy koulutuksen laadulle, kun lähiopetusta ei saa?

Olisitko muuttanut Turkuun opiskelemaan, jos olisit tiennyt, että koko lukuvuosi on etänä? Tuskin, Siiri Turunen sanoo. Ainakin hän olisi harkinnut paljon tarkemmin. (6/2020)

Maisterit karkaavat Helsinkiin, kun Turusta ei saa töitä – "Jos yritykset tavoittelevat valmistuneita, on liian myöhäistä"

Vuonna 2010 joka neljäs Turun yliopiston tuore maisteri siirsi osoitteensa Uudellemaalle. Vuonna 2017 lähtijöitä oli jo useampi kuin joka kolmas. (4/2019)