Mielipiteet
26.10.2021

Kolumni: Mika Salmisen humanistinen puoli, eli kuinka kova luonnontieteilijäkään ei voi viitata kintaalla ihmistieteille

Teksti:
Lasse Kupila
Kuvat:
Teemu Perhiö

Tunnet varmaan THL:n Mika Salmisen.

Hän on se tummatukkainen, ympyräpartainen ja silmälasipäinen herrasmies, joka nuokkuu liki päivittäin televisiossa.

Salminen on ollut rajoittamassa kylmänviileästi elämäämme edellisen puolentoista vuoden aikana. Moni kutsuisi häntä kovaksi luonnontieteilijäksi. 

Mutta onko hän pelkästään sitä? Salminen on toki koulutukseltaan luonnontieteilijä, tarkemmin sanottuna virologi. Hän ei voi kuitenkaan työssään viitata kintaalla ihmistieteille.

Miksi korona leviää tietyissä paikoissa tai tiettyjen ihmisryhmien keskuudessa? Miksei rajoituksia voida tehdä hinnalla millä hyvänsä? Miksi osa toimenpiteistä on perustuslain vastaisia?

Nämä ovat sosiologisia, valtio-opillisia ja oikeustieteellisiä kysymyksiä, joita Salminen on joutunut pohtimaan. Virologin on ymmärrettävä paitsi biologiaa myös ihmisten sosiaalista toimintaa, yhteiskunnan rakenteita ja politiikkaa.
 

Minä puolestani olen aloitteleva filosofian opiskelija, ja käytän filosofisessa ajattelussani usein apunani luonnontieteitä.

Millainen tietoisuus eläimillä on? Sitä selvittää luonnontiede. Luonnontieteellisen tutkimuksen pohjalta filosofi voi puolestaan pohtia, mitä tulokset tarkoittavat esimerkiksi syömistottumustemme kannalta.

Luonnon- ja ihmistieteiden välinen vastakkainasettelu on valitettavan tavanomaista. Sitä harjoittavat kuitenkin ennen kaikkea poliittiset toimijat, eivät niinkään itse tieteilijät.

Taannoisen tiedeleikkauskeskustelun kylkeen syntyi väittely siitä, millaista tiedettä veronmaksajien pitäisi rahoittaa. Erityisesti tiettyjen ihmistieteellisten tutkimusten rahoitus oli joidenkin mielestä ongelmallista.

Ylen entinen ja Iltalehden nykyinen toimittaja Susanne Päivärinta nosti Twitterissä ja myöhemmin Iltalehden näkökulmakirjoituksessaan tikunnokkaan ranskankielistä kirjallisuutta käsitelleen tutkimushankkeen, joka oli saanut valtionrahoitusta.
 

Yleisesti vastakkainasettelun voi jakaa kahteen osa-alueeseen: taloudelliseen ja tieteelliseen.

Luonnontieteiden erityisasema perustuu siihen, että ne ovat mahdollistaneet pitkälle kehittyneen teknisen yhteiskunnan. Esimerkiksi yritysmaailmalle luonnontieteellisestä tutkimuksesta on suoraa hyötyä.

Myös ihmistieteet pyrkivät tulkitsemaan maailmaa, mutta niiden hyötyä bisnekselle voi olla vaikeampaa huomata. Siksi niiden taloudellista arvoa väheksytään.

Taustalla on usko jatkuvaan kehitykseen, joka saavutetaan uusien teknisten ratkaisujen ja tuotteiden avulla. Ihmistieteissä saatetaan sen sijaan suhtautua kriittisesti kehitysuskoon, mikä entisestään vähentää niiden arvostusta.

Toisaalta ihmistieteitä väheksytään myös tieteenfilosofisista syistä. Ihmistieteissä käytetään paljon määrällistä tutkimusta, mutta erityisesti niiden laadullinen tutkimus on kriitikoiden mielestä epätieteellistä.

Laadullisessa tutkimuksessa pyritään ymmärtämään tutkimuksen kohdetta eikä siinä välttämättä päädytä kristallinkirkkaaseen johtopäätökseen. Luonnontieteiden tarkkoja mittaustuloksia arvostaville tällainen tutkimus on liian epätarkkaa.

Kritiikki luonnontieteitä kohtaan johtuu puolestaan paitsi hegemonia-asemasta myös siitä, että luonnontieteellisellä tutkimuksella ei saavuteta kaikkia ihmiselämän osa-alueita. Esimerkiksi media on merkittävä osa yhteiskuntia, mutta sitä on varsin haastavaa tutkia luonnontieteellisesti.

Luonnontieteiden kriitikot eivät siis välttämättä pidä luonnontieteellistä tutkimusta itsessään huonona, vaan kokevat, että se käsittelee vain osaa tärkeistä asioista.
 

Tosiasiassa luonnon- ja ihmistieteet eivät ole toisistaan erillisiä eivätkä toistensa vihollisia. Sen sijaan ne täydentävät toisiaan.

Luonnontiede tutkii esimerkiksi ilmastonmuutosta, mutta löytääkseen ratkaisuja sen on ymmärrettävä ihmisen mielenlaatua ja kulttuuria. Politiikkaa tutkivien on puolestaan syytä ymmärtää ilmastonmuutoksen etenemistä, sillä se on tulevien vuosikymmenten keskeisin poliittinen teema.

Moniäänisyys on tieteen lisäksi myös yhteiskunnan etu. Yhteiskuntafilosofi Hannah Arendt (1906–1975) totesi, että ”yhteisen maailman loppu on tullut, kun se nähdään vain yhdestä näkökohdasta ja kun sen sallitaan näyttäytyä vain yhdestä näkökulmasta.”

Entä jos koronakriisiä olisi hoidettu yksiäänisesti vain lääketieteeseen tai taloustieteeseen nojautuen? Diktaattorin valtuudet saanut lääketiede olisi kenties suojellut elämää liiaksi sulkemalla yhteiskunnan täysin, vastaavasti taloustiede olisi mahdollisesti arvottanut kysynnän kuolinlukujen edelle.

Tieteet ovat yksinään suppeita, yhdessä menestyksekkäitä.
 

Lue lisää

Kummitusjahti Ylioppilaskylässä – järkevä ihminen hylkäsi uskonnon, mutta olisiko yliluonnollinen sittenkin vastaus sisäiseen tyhjyyteen?

Järjellisen maailman tylsistämä toimittaja lähti hautausmaalle etsimään uuden maailmankuvan rakennustarpeita. (5/20)

Pseudohistoria on megasuosittua netissä: ”Moni suomalainen tietokirjakaan ei yllä sellaisiin lukuihin”

Näennäistieteelliset historiankertomukset leviävät internetissä. (3/2019)