Kolumni
26.01.2018

Kolumni: Sisällissodan peikonlehdet

Teksti:
Wilhelmiina Palonen

Urbaani viidakko on trendikäs, mutta palmut eivät ole täällä ensimmäistä kertaa.

Sitoutumista lykkäävät millenniaalit täyttävät vuokra-asuntonsa kasveilla ja hoivaavat niitä. Osa hifistelee ja kasvattaa kasvinsa siemenistä tai pistokkaista. Moni ostaa kumipuunsa, huonekuusensa ja orkideansa kuitenkin valmiiksi näyttävinä, kun marketit tilaavat isoja ja halpoja kasvieriä.

Erityisen suosittu on Etelä-Amerikasta kotoisin oleva jättipeikonlehti, jonka lovinen lehti näkyy sisustuslehtien lisäksi julisteissa, kännyköiden kuorissa ja kuoseina tekstiileissä.

Kuvassa kukaan ei hymyile. Se on tasan sadan vuoden takaa, Muroleen koululta ja siinä poseeraa venäläinen upseeri sairaanhoitajien kanssa. Toisessa, samoilta viikoilta säilyneessä kuvassa näkyy lisää punaisten sairaanhoitajia, paikkakunta tosin on eri ja osa naisista vähän hymyilee. Kummankin kuvan taustaksi on valittu suunnattomat jättipeikonlehdet.

Kasvien lehdet ovat isoja ja liuskoittuneita, komeita. Näkee, että niitä on kasvatettu pitkään.

Huonekasvit ovat olleet elintason merkki: ikkunattomissa savupirteissä ei helposti verso. Viime vuosisadan alussa kasveja saatettiin kantaa naapurista lainaan valokuvia tai juhlia varten.

Kaupunkien porvaristo, maaseudun köyhät ja työläiset suosivat kaikki omia kasvejaan. Yläluokka hylkäsi yleisiksi levinneet kasvit ja hankki itselleen uutuuksia ulkomailta. Rahvas ei alkuun innostunut viherkasveista, vaan suosi kukkivia kasveja. Fiikus meni muodista pois, kun siitä oli tullut räikeästi poroporvarillisuuden symboli.

Muutokset asumisoloissa ovat heijastuneet kasvitrendeihin: puulla lämmitetyissä taloissa oli talvisin viileää, mikä sai oleanterin kukkimaan kauniisti. Kun keskuslämmitys yleistyi, oleanterit hävisivät. Isoihin saleihin sopi muodikkaita taatelipalmuja ja kentiapalmuja, työläiskortteleiden huoneisiin oli valittava pienemmät kasvit.

Vuonna 1929 järjestetystä Turun 700-vuotisnäyttelystä tuli maan uudelle arkkitehtipolvelle – Alvar ja Aino Aallolle sekä Erik Bryggmanille – tilaisuus manifestoida modernismista. Funktionalismi karsasti koristeita ja ihaili puhdasta, toimivaa muotoa. Viidakot siivottiin sisustuksesta pois, ja jäljelle olohuoneisiin jäi muutama elekieleltään niukempi kaktus ja anopinkieli.

Rehevät kasvikokoelmat vaativat multien vaihtamista ja pölyjen pyyhkimistä. Voi olla, että paljaat pinnat alkavat taas pian houkuttaa.

Wilhelmiina Palonen

Kolumnisti on vapaa kirjoittaja, jonka asunnon 26 neliöstä yhden vie peikonlehti.

 

Lue lisää

Pidetään homma aitona

Kirjailijoiden keskinäinen nokittelu on osoitus siitä, että kaunokirjallisuus voi olla kilpailulaji siinä missä räppikin. (1/2017)

Huhuja, pizzaa ja verikylpyjä

Sanotaan, että elämme nyt totuudenjälkeistä aikaa. Omaan maailmankuvaan parhaiten sopivia faktoja on kuitenkin suosittu läpi historian. (2/2017)

Yliseksualisoitunut rappioyhteiskunta

Paljas pinta on herättänyt närkästystä vuosikausia. Kyllä ennen vanhaan likainen seksuaalisuus ymmärrettiin lakaista makuuhuoneen oven taakse – ymmärrettiinhän? (3/2017)