Kolumni
27.08.2020

Kolumni: Suomen kytkös kolonialismiin kielletään, koska kansalliset myytit ovat meissä niin syvällä

Teksti:
Roope Kinisjärvi

”Suomalaisilla ei ole vähäisintäkään moraalivelkaa Afrikan orjista tai kolonialismista ylipäätään. Suomen kytkeminen Englannin, Amerikan, Belgian ynnä muun kolonialismin historiaan on keinotekoista ja naurettavaa”, pauhasi historioitsija Teemu Keskisarja Ylelle heinäkuussa. 

Keskustelupalstoilla ja mielipideosastoilla on toisteltu samaa: miksi meidän pitäisi tuntea huonoa omatuntoa kolonialismista, kun Suomella ei ole ollut mitään tekemistä koko asian kanssa.

Raskaan sarjan historian tutkijat ovat vastanneet esittelemällä tukun historian tosiasioita: Saamenmaan kolonisointi, suomalaiset lähetyssaarnaajat Ambomaalla, suomalaisten osallistuminen Ruotsin ja Venäjän valloitussotiin, siirtomaiden riistolle perustunut maailmankauppa ja niin edelleen. 
 

Kolonialismi ei ole pelkästään siirtomaiden haalimista, vaan myös länsimaiden hallitsema talousjärjestelmä, josta hyödyttiin Pohjolassakin. Suomella on kolonialistinen historiansa, vaikka sitä ei kansallisen historian kaanoniin olekaan hyväksytty. 

Se, että Suomen historian ajatellaan olevan puhdas kolonialismista, kertoo miten syvälle suomalaisten historiatietoisuuteen kansalliset myytit on juurrutettu. 

Professori emerita Sirkka Ahonen on tutkinut Suomen suurta kansallista kertomusta ja tiivistää sen viiteen myyttiin: yhtenäiseen kansaan, kansallisvaltiokohtaloon, selvityjäkansaan, vapaaseen talonpoikaan ja soturikansaan.

Näihin myyteihin kolonialismi ei mahdu.

Kansalliset myytit eivät syntyneet tyhjästä. Kuten historian tutkija Miika Tervonen esittää, 1800-luvun historioitsijoille kansallinen historia oli poliittinen projekti.

Sen avulla perusteltiin Suomen suurruhtinaskunnan ja myöhemmin itsenäisen tasavallan olemassaolo. Tätä kansakunnan kivijalkaa ei sopinut horjuttaa.
 

Kolonialismikeskustelun ongelmana on ollut se, että globaalia valtioiden rajat ylittävää ilmiötä yritetään tarkastella kansallisesta näkökulmasta, ja valtiot ovat ottaneet joko sorretun tai sortajan rooli.

Suomen rooliksi on kirjoitettu näistä ensimmäinen. Kansallisena kertomuksena se on toki komea ja sankarillinen, mutta tämänkin tarinan sankarilla on pimeä puolensa. 

Suomen ja suomalaisuuden historian kolonialististen piirteiden ja asenteiden osoittamista ei pidä ottaa henkilökohtaisena loukkauksena, koska sitä se ei ole. Ennemminkin tarkoituksena on osoittaa menneisyyden virheet, joita ei tule toistaa.

Historia opettaa vain niitä, jotka haluavat siltä oppia. 
 

Lue lisää

Kolumni: Taide on paras alusta väkivallalle

Väkivalta ei häviä maailmasta välttelemällä sen kohtaamista, Sara Koiranen kirjoittaa. (2/2020)

Kolumni: Kuuden tunnin kylpyjä järkkyneelle mielelle

”Jos Seiliin ken joutuu, hän Seiliin myös jää”, poppari Jenni Vartiainen laulaa Seili-levynsä (2010) surumielisellä kakkosraidalla. (3/2019)

Kolumni: Kuolonkorjuu

Tulvat, hurrikaanit ja maanjäristykset riepottelevat maailmaa, mutta Suomessa elämä tuntuu edelleen vakaalta. Kotimaamme historiasta löytyy kuitenkin ympäristökatastrofi, joka harvensi maamme väkilukua jopa kolmanneksella. (7/2018)