Mielipiteet
19.02.2020

Kolumni: Taide on paras alusta väkivallalle

Teksti:
Sara Koiranen
Kuvat:
Teemu Perhiö

”Minun on mahdotonta viihtyä väkivallan äärellä.”

Näin toimittaja ja kirjailija Ronja Salmi kommentoi väkivallan merkitystä taiteessa Helsingin Sanomien kolumnissaan (18.2.). Mutta: missä muualla voisimme käsitellä väkivaltaa yhtä turvallisesti ja syvällisesti kuin taiteessa? Onko taiteen tehtävä viihdyttää?

Yleisen kirjallisuustieteen gradussani tarkastelen samaa kirjaa kuin Salmi kolumnissaan: Hanya Yanagiharan kirjoittamaa romaania Pieni elämä (2015). Jos et halua spoilereita, hyppää seuraavan kappaleen yli.

Kirjan kerronnan keskiössä on Jude-nimisen hahmon kamppailu elämän kanssa. Juden lapsuus on seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan värittämää, eikä hän välty traumatisoivilta kokemuksilta aikuisenakaan. Menneisyys jahtaa häntä hyeenalauman tavoin, piirittäen ja saalistaen. Trauma ilmenee itsetuhoisuutena ja lopulta itsemurhana.

Salmi kritisoi romaanin sisältämää runsasta väkivaltaa. Mielipide ei ole minulle uusi. Tutkiessani kirjaa olen törmännyt vastaanoton kaksijakoisuuteen: kirjaa on kutsuttu mestariteokseksi, mutta myös kritisoitu shokeeraavista elementeistä.

Monella meistä on se etuoikeus, että voimme päättää sulkea väkivallan elämänpiirimme ulkopuolelle. Sulkemalla internetin, sulkemalla tv-uutiset, sulkemalla kirjan kannet.

Väkivalta ei kuitenkaan häviä maailmasta välttelemällä sen kohtaamista. Maailmassa on kohtuuttoman paljon ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuutta valita väkivallatonta elämää.

Olen Salmen kanssa samaa mieltä siitä, että kaiken sisällön ei tarvitse sopia kaikille, eikä kenenkään tarvitse kuluttaa itselleen sopimatonta sisältöä väkisin. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö väkivallan kuvauksia tarvittaisi.

Taide on argumentointia. Minulle Pieni elämä ei väitä, että väkivalta olisi viihteellistä tai että sen pitäisi viihdyttää. Päinvastoin: se on koskettava kuvaus siitä, millaiset jäljet väkivalta ja hyväksikäyttö jättävät uhriinsa vuosikymmeniksi, ja miten rakkaus, raha tai materia eivät riitä pelastamaan traumaattista mieltä.

Pieni elämä ei ole hyvän mielen kirja, mutta ei se mässäile verellä ja pahalla ololla turhaan. Se sisältää monitahoisen kertomuksen ajastamme ja suhteestamme traumaan. Tarina ohjaa lukijaa kokemaan, miten hirvittävää elämä voi joskus olla. Se on tarpeellista, jotta meissä syntyisi halu helpottaa kärsivien tuskaa.

Taide on paras alusta väkivallalle, koska sen avulla meillä on mahdollisuus kannustaa ihmisiä vihan sijasta empatiaan.
 

Lue lisää

Tarinat myyvät kirjoja ja politiikkaa

Kirjailija Leena Parkkinen ja tutkija Laura Parkkinen ovat siskoja ja tavallaan myös kollegoita. Heidän töitään yhdistää yksi keskeinen tekijä: tarinat. (1/2017)