Kolumni
27.05.2020

Kolumni: Työnantaja, esittelet vääriä herkkuja

Teksti:
Wilhelmiina Palonen
Kuvat:
Teemu Perhiö

Ensimmäisestä opiskeluvuodesta asti minua on vaivannut sama painajaista muistuttava, mutta hereillä pitävä ajatus siitä, että pian minut perii tuho.

Toisin sanoen se, minkä omassa päässäni miellän oikeaksi, yliopiston jälkeiseksi työelämäksi.

Olen ollut töissä, mutta niitä ei lasketa. Ne ovat aina tuntuneet poikkeuksilta.

Pelkotilani on peräisin työelämävierailuista, ammattiliiton jäsenlehdestä ja työelämämessuista. Niiden perusteella luvassa näytti olevan vuosia, jotka olisivat yhtä kiinnostavia kuin kojujen mainoskynät tai -heijastimet.

Liikaa kuvia hampaat esillä hymyilevistä ihmisistä ja epämääräisiä sanoja, kuten asiantuntijuus, monipuolisuus ja kehittäminen.

Harjoittelupaikkojen hakuilmoituksessa vaikutti siltä, että halutuimmat taidot sekä yksityisellä että valtionhallinnossa olivat somemarkkinointi ja videoeditointi. Ymmärrän vakityöntekijöitä, minäkin yrittäisin sysiä ne pois käsistäni.
 

Kaikkein kiinnostavimpiin kursseihin ja luentoihin tuntui liittyvän aina vähän syyllisyyttä: tämä on kuin mehevintä käsin­tehtyä konvehtia vetelisi, mutta ei mitenkään hyödyllistä työelämän kannalta. 

Syyllisyyden lisäksi vaivasi pelko. Kylmännihkeä tunne siitä, että asioilla, joihin keskityn, ei ole merkitystä enää myöhemmin. Sellainen vie helposti ilon onnistumisista ja saa lorvimaan.

Mitä tekee läpiajatellulla tenttivastauksella, jos edessä näyttää olevan lähinnä loputtomasti jargonia? Alumnitapahtumissa opin, että kolme vuotta työelämässä saavat ihmisen rakastamaan kankeaa organisaatiosanastoa niin paljon, ettei siitä ole valmis luopumaan kolmenkaan kaljan jälkeen.

Työelämä näytti tarjoilevan uskottavuutta, sisustusarkkitehtien suunnittelemia monitoimitiloja ja virikeseteleitä, mutta ei ollenkaan niitä samoja herkkuja, joiden vuoksi yliopistolla viihtyy.
 

Jos työelämä haluaisi houkutella minut sitoutuneemmin huomaansa, suosittelisin esimerkiksi seuraavia aloituksia:

”Meilläpä pääset tekemään työtä 80-luvulla rakennetun toimiston komerossa joulukoristeiden vieressä.” (Ok, ei teeskentelyä avokonttorin autuudesta.)

”Meillä työ on niin turhauttavaa ja tärkeältä tuntuvaa samalla kertaa, että siitä jauhetaan puoli tuntia naulakoilla untuvatakki päällä.” (Rakkautta lajiin.)

”Toivot hädissäsi, että olisit sittenkin lukenut tenttikirjan kunnolla.” (It’s a match!)
 

Kirjoittaja on toimittaja, joka vaihtaisi milloin tahansa kaikki tulevaisuuden lounasetunsa siihen, että muistaisi jokaisen istumansa luennon sisällöt.
 

Lue lisää

Maisterit karkaavat Helsinkiin, kun Turusta ei saa töitä – ”Jos yritykset tavoittelevat valmistuneita, on liian myöhäistä”

Vuonna 2010 joka neljäs Turun yliopiston tuore maisteri siirsi osoitteensa Uudellemaalle. Vuonna 2017 lähtijöitä oli jo useampi kuin joka kolmas. (4/2019)

“Palautuksen jälkeen istuin vain yksin himassa ruokapöydän ääressä” – tältä tuntuu valmistua maisteriksi korona-ajassa, yhdeksän graduntekijää kertoo

Toimittaja Sara Koiraselle poikkeustila mahdollisti graduun paneutumisen. (3/2020)