Kolumni
02.09.2021

Kolumni: Yliopistoissa kasvaa nyt eristynyt sukupolvi, jonka tulevaisuuden verkostot ja työurat ovat hataralla pohjalla

Teksti:
Ida-Maria Manninen
Kuvat:
Teemu Perhiö

Mikään ei synny tyhjiössä.

Korona­-ajan etäopiskelusta on keskusteltu paljon opiskelijoiden hyvinvoinnin kannalta.

Sen lisäksi on kuitenkin kyseessä myös opiskelijoiden tulevaisuus, ura ja verkostot, jotka kaikki muovautuvat opiskeluaikana. 

Osa opiskelijoista ei ole päässyt osaksi yliopistomaailmaa. Osa heistä on keskeyttänyt opinnot. Osa heistä on jäänyt koti­paikkakunnilleen, eikä ole tavannut edes oman alansa vuosi­kurssilaisia.

Nekin, jotka ovat muuttaneet opiskelupaikkakunnalleen, elävät omassa kuplassaan olematta osa isompaa yhteisöä.  

Kyseessä on myös tulevaisuuden monitieteellinen osaaminen ja yhteistyö. Modernin maailman monimutkaisuuden syvempään ymmärtämiseen ja ongelmien ratkomiseen tarvitaan väistämättä monitieteellistä lähestymistapaa ja yhteistyötä useiden eri tekijöiden ja alojen välillä.

Miten tämä voidaan mahdollistaa, jos vuorovaikutusta ja kontakteja ei ole voinut muodostaa? Olemme tulevaisuuden asiantuntijoita ja tutkijoita, jotka ovat opiskelleet tähän mennessä eristyksissä tiedeyhteisöstä.
 

Korkeakouluopiskelijat ovat kriittisessä vaiheessa oman urapolun muodostamisessa. Luonnollinen tiedonvälitys ihmisten välillä on häiriintynyt, ja se vaikuttaa väistämättä siihen, että emme saa kaikkea sitä tietoa, jota ennen on ollut saatavilla. 

Ensimmäisenä opiskeluvuotenani en tavannut yhtäkään oman alani opettajaa paikan päällä, eikä osa heistä varmaan edes tiedä, keitä minun vuosikurssini opiskelijat ovat.

Miten tällaisessa tilanteessa voisi saada tietoa omasta ja muista aloista, sekä kaikista mahdollisuuksista, joita voisi olla? Miten voisi päästä käsiksi tietoon, jota ei edes tiedä olevan olemassa? 

Yliopistossa opiskelun kuuluisi olla vuorovaikutteista. Oikeaa vuorovaikutusta eri alojen opiskelijoiden kanssa ei ole ollut oikeastaan lainkaan. Aivan kuin heitä ei olisi olemassa. 
 

Muutin suoraan perheeni luota ensimmäistä kertaa yksin asumaan toiselle puolelle maata uuteen kaupunkiin, josta en tuntenut ketään.

En ole koskaan kokenut niin absoluuttista yksinäisyyttä kuin fuksisyksynä. Asuin pienessä luukussa ilman ihmiskontaktia tiedostaen sen, että ainoat ihmiset, joille voisin puhua, ovat maantieteellisesti satojen kilometrien päässä minusta. 

Vaikka olen tutustunut oman alani opiskelijoihin ja ollut aktiivinen, tämä on minun kokemukseni täysin etänä olleesta fuksi­vuodesta – pieni oma tyhjiöni, joka leijuu erillään kaikesta koskematta sitä ympäröivää todellisuutta. En kuulu mihinkään.

En ole enää osa entistä kotikaupunkiani, mutta en ole myöskään osa tätä uutta. En ole enää osa vanhoja verkostojani, mutta en ole myöskään osa yliopistoa ja opiskelijayhteisöä. Ajelehdin välitilassa olematta oikein kunnolla missään elämänvaiheessa. 
 

Kokemus siitä, että olisi osa opiskelijayhteisöä ja yliopistoa, olisi tärkeää niin tulevaisuuden tieteen tekemiselle kuin opiskelijoiden hyvinvoinnille. 
 

Kirjoittaja on toisen vuoden opiskelija ja Turun ylioppilaslehden toimittaja.
 

Lue lisää

”En ole päässyt kokemaan minkäänlaista kiinnittymistä yhteisöön”, sanoo fuksi Siiri Turunen – mitä käy koulutuksen laadulle, kun lähiopetusta ei saa?

Olisitko muuttanut Turkuun opiskelemaan, jos olisit tiennyt, että koko lukuvuosi on etänä? Tuskin, Siiri Turunen sanoo. Ainakin hän olisi harkinnut paljon tarkemmin. (6/2020)

“Palautuksen jälkeen istuin vain yksin himassa ruokapöydän ääressä” – tältä tuntuu valmistua maisteriksi korona-ajassa, yhdeksän graduntekijää kertoo

Toimittaja Sara Koiraselle poikkeustila mahdollisti graduun paneutumisen. (3/2020)

Selviytymispäiväkirja: Kuplassa

Yksi lihansyöjäkasvi, yksi asunto, neljä viikkoa. Toimittaja Vy Tramin poikkeustilapäiväkirja. (3/2020)