Kolumni
28.10.2010

Kuka päästi Matti Klingen ulos?

Kun esipuberteettinen teinipoika fanittaa Hannah Montanaa, se on söpöä. Mutta kun emeritusprofessori Matti Klinge melkein nielaisee kielensä yrittäessään lipoa Björn Wahlroosin saapikkaita, lukija ei voi kuin kieriskellä kiusaantuneena.

Sunnuntaina 24. lokakuuta Hesarissa ilmestyneessä artikkelissa hengen aristokraatti ja hienostunut kosmopoliitti Klinge arvostelee Wahlroosin kartanostaan teettämän "tyylikkään ja upean foliokokoisen 300-sivuisen kirjan", jota ei myydä kaupassa. Luultavasti siksi, etteivät moukkamaiset rähmäkäpälät jättäisi siihen ugrilaisia barbaarisormenjälkiään.

Klinge mainitsee, että kirjalla on toki toimittajat: Merja Nieminen ja Irma Lounatvuori, mutta ylentää sumeilematta Wahlroosin kaikkien alojen asiantuntijaksi, "aina näkyvän tyylikkääksi mieheksi", joka on "näyttävimmin sitoutunut identiteettimme eurooppalaisen korkeakulttuurin ja hienostuksen olemukseen". Wahlroos saa Klingen suorastaan huudahtamaan, että mies on "tullut omaksuneeksi historian ja taidehistorian täydellisen kurssin". Siis palkatessaan asiantuntijat restauroimaan hulppean kartanonsa ja kirjoittamaan siitä kirjan. Se rasittanee korkeintaan shekkiä pitelevää peukaloa ja etusormea.

Onkohan Klingellä mennyt vuodet sekaisin? Eihän Wahlroos tänä vuonna jaa Tieto-Finlandiaa. Vai jöpöttääkö emeritusprofessorin tärkätyssä puntissa muuten vain hänen ajatellessaan Wahlroosin pinkkejä elegantteja pöksyjä? Innossaan Klinge menee jopa niin pitkälle, että vertaa Wahlroosia kreivi Gustaf Mauritz Armfeltiin. Helsingin sanomien kuvatoimitus tukee tätä ideaa. Jutun alareunassa on kuvat Armfeltista ja Wahlroosista samassa asennossa, uudempi kartanonherra pidellen somasti kahvikuppia. Vertauksessa Klinge kuitenkin erehtyy. Armfelt oli nimenomaan tunnettu siitä, että onnistui nuoleskelemaan tiensä kahden hallitsijan suosioon, Kustaa III:n ja Aleksanteri I:n. Ilkeiden juorupuheiden mukaan myös edellisen pöksyihin. (Väriä en osaa sanoa.) Professori Klingen ei pitäisi yhtään piilottaa kynttiläänsä hienostuneen vakkansa alle. Hän näköjään kykenee hehkutukseen, joka saisi turhamaisen Aleksanterinkin punastumaan.

Voin kuvitella Helsingin Sanomien kulttuuriosaston riemun, kun Klinge lähetti juttunsa. Arvoisa Emeritusprofessori on tehnyt sen paremmin kuin yksikään Uutisvuodon vitsi, kirjoittanut parodian Matti Klingestä. Joku tietämätön empaattinen nuori ihminen voisi silkkaa lapsellisuuttaan kuvitella, että jonkun pitäisi kieltää Matti Klingeä kirjoittamasta ja ostaa hänelle nätti silkkirusetti, jolla hän voi leikkiä nurkassa yhdessä parisataa vuotta vanhojen ystäviensä kanssa, jolloin säästyisimme paljolta myötähäpeältä. Mutta tuo nuori ihminen olisi väärässä. Me tarvitsemme Matti Klingeä. Kuinka muuten voisimme taata Matti Klingen päiväkirjojen jatkuvan ilmestymisen? Kestäisimmekö sen että jäljellä olevat vuodet (2010- ) jäisivät päivittämättä ja joutuisimme tyytymään vain kahteentoista edelliseen osaan?

LEENA PARKKINEN

Kirjoittaja on kirjailija, joka asuu parhaillaan Saaren kartanossa eikä ole koskaan saanut taidehistorian cumuaan valmiiksi