Kolumni
23.04.2012

Kyllä yleisö tietää

Bioware-yhtiön luomat Mass Effect -scifiroolipelit ovat aina saaneet osakseen yksimielistä ylistystä. Aivan vastikään sarjan päätösosan ilmestymisen myötä ääni on kuitenkin muuttunut kellossa. Fanit eivät nimittäin olleet tyytyväisiä tarinan loppuratkaisuun.

Pian huomattiin, ettei nörttejä kannata suututtaa. Energiajuomankatkuiset kiukkupussit antoivat teokselle sankoin joukoin huonoja arvosanoja laskeakseen sen käyttäjäpisteitä erinäisillä verkkosivustoilla. Asiasta tehtiin jopa virallinen vetoomus, jonka allekirjoittivat tuhannet finninaamat ympäri maailman. Huutavaa vääryyttä vastaan noustiin barrikadeille sellaisella nopeudella ja yhteisymmärryksellä, josta Amnesty ja Greenpeace voivat vain uneksia.

Historiallista tapauksessa on se, että Bioware todella taipui yleisön vaatimuksiin, ja ilmoitti julkaisevansa päivityksen, jossa finaalia laajennettaisiin "selventävillä lisäkohtauksilla". Ratkaisu oli alkuperäisen loppuratkaisun epäonnistumisesta huolimatta huono.

Väitän näin siksi, että hämmästyneet, pettyneet ja joskus vihaisetkin reaktiot ovat olennainen osa tunteiden kirjoa, jota taide voi kokijassaan herättää. Yleisö ei ole irrallaan teoksesta tai sille alisteinen: teoksesta käytävä dialogi on vähintään yhtä tärkeää kuin itse teoskin. Silti sisällön muuttaminen yleisen mielipiteen painostuksesta tuntuu väärältä jo siksi, että taiteen tehtävän ei pitäisi olla pelkkä miellyttäminen.

Tilanne on erityisen ongelmallinen juuri videopelien kohdalla. Viime vuosina peliteollisuus on ajautunut tilaan, jossa rahaa ja kapasiteettia löytyy huomattavasti enemmän kuin tuoreita ideoita. Innovatiivisuutta ja rohkeutta löytyy kyllä ladattavien pikkupelien sektorilta, mutta isommat firmat keskittyvät entistä enemmän megajulkaisuiden samaa turvallista kaavaa kierrättäviin jatko-osiin.

Mikäli kuluttajat sanelevat teosten sisällön, on tasapäistyminen vaarassa jatkua. Minkäänlaisia riskejä ei kannata ottaa, koska joku vetäisi kuitenkin herneen nenäänsä. Siinäpä sitä taas oltaisiin lepyttelemässä närkästyneitä nettitrolleja.

Hammasta purren olisi kuitenkin myönnettävä, että myös epäonnistuneita ja joskus suorastaan surkeitakin ratkaisuja tarvitaan, jotta taidemuodon sisällä tapahtuisi edes jonkinlaista liikehdintää. Pelit tulisi tehdä yleisölle, mutta ei yleisön ehdoilla.

TUOMAS JALAMO

Kirjoittaja on mediatutkimuksen opiskelija ja vapaa toimittaja, joka haluaa taiteensa mieluummin ärsyttävänä kuin tylsänä.