Kolumni
17.03.2011

Leivässäni on reikä!

Facebookissa on viime viikkoina saanut seurata, kuinka opiskelijat ovat vaihtaneet profiilikuvakseen perisuomalaisen reikäleivän SYLin ja SAMOKin opintotukikampanjan hengessä.

Kampanjan tarkoituksena on kiinnittää poliittisten päättäjien huomiota opintotuen ostovoiman pienentymiseen ja saada opintotuki sidottua indeksiin. Tämä nopeuttaisi SYL:n mukaan opintoja, kun opiskelijoiden ei tarvitsisi käydä töissä opiskeluaikanaan.

Vaatimus on kummallinen kahdesta syystä. Ensinnäkin, kaikista tyytyväisimpiä omaan ajankäyttöönsä ovat opintojensa ohella vähän (alle 16h/vko) työskentelevät. Vähän opintojensa ohella töitä tekevät ovat siis tyytyväisempiä ajankäyttöönsä kuin työtä tekemättömät tai paljon töitä tekevät. (Opiskelijatutkimus 2010). Pitää toki paikkansa, että omia tavoitteita hitaammin opiskelleista 48 prosenttia oli maininnut työnteon olevan yksi syistä viivästyneisiin opintoihin.

Tutkimus ei valitettavasti tarjoa vastausta siihen, kokevatko hidastumista vain paljon vai myös vähän työskentelevät. Lisäksi on huomioitava, että työnteko on etenkin opintojen loppuvaiheessa tärkeä valmistava tekijä työelämään siirtymistä ajatellen.

Toinen, ja mielestäni tärkeämpi syy liittyy siihen, että vaikka opintotuen korotus todennäköisesti vähentävää halua työskennellä, ei se välttämättä lisää samassa suhteessa opiskelemiseen käytettyä aikaa.

Mitä jos saman vanhan järjestelmän paikkailemisen sijaan tehtäisiin jotain uutta? Jotain sellaista, jossa opiskelijalle oikeasti syntyy kannustin valmistua nopeammin ja jossa opintorahalla pystyy ihan tosissaan elämään.

Esimerkki tällaisesta järjestelmästä on sellainen, jossa opintotukea maksetaan jokaisesta suoritetusta pisteestä. Antti Ahkera tekee 10 pistettä kuukaudessa Ossi Opiskelijaan verrattuna kaksinkertaisen opintotuen. Opiskelijalle syntyisi oikea kannustin tehdä töitä nykyistä enemmän.

Lisäksi järjestelmä on oikeudenmukaisempi kuin nykyinen – nykymallissahan Ossi saa lopulta enemmän tukea kuin nopeammin opiskeleva Antti. Järjestelmä ei itse asiassa nykyisellään kannusta mihinkään muuhun kuin tekemään minimimäärän opintopisteitä, jotta saisi maksimimäärän tukia. Väärinkäytöksien ehkäisemiseksi täytyisi luonnollisesti asettaa rajoja esimerkiksi yhden henkilön saamien tukien maksimimäärään.

Tällaisessa järjestelmässä kaikki voittavat: opiskelijan ei tarvitse käydä töissä rahoittaakseen opintonsa, ellei hän niin halua, ja ahkeruudesta palkitaan. Halutessaan töissä voi kuitenkin käydä, ihan kuten nytkin. Voittajiin lukeutuu myös valtio, joka saa nuoria työmarkkinoille aikaisemmin.

Tukien ei tulisi kannustaa keskinkertaisuuteen vaan ahkeruuteen.

JOONA RAUHAMÄKI

Kirjoittaja opiskelee

Turun kauppakorkeakoulussa laskentatoimea

ja on tällä hetkellä vaihdossa Liechtensteinissa.

Hän on käynyt osa-aikatöissä koko opiskelujensa ajan