Kolumni
20.01.2011

Luontokokemuksia 420 merkissä

"Statuspäivitykset tuovat mieleen sen, mitä Dostojevski kirjoitti ranskalaisten porvarisperheiden huviretkistä luontoon. Ranskalainen ei halua vain 'palata luontoon' kieriskelemällä ruohikossa; hän haluaa tuntea, että toiset katsovat häntä kieriskelemässä ruohikossa." Näin kirjoitti ystäväni kustannustoimittaja Antti Arnkill blogissaan Facebookista.

Muutaman hetken päästä häntä kommentoi lukija kirjoittaen "Voi ei, toi poika pitää vielä harmistusta puhkuvaa BLOGIA vaikka on vuosi 2011. So last years social media!"

Niinpä. Mitä voi odottaa kaverilta, joka työkseen editoi aikansa elänyttä käyttöliittymää nimeltä paperikirja.

Facebook-statukset ovat muuttaneet tapaamme jäsentää todellisuutta. Tärkeämpää kuin se mitä tapahtuu on se, miten siitä saa kirjoitettua napakan lauseen. Facebook toimii niin kuin se kahdeksankymmentäluvulla hotellin postilaatikkoon tipautettu palmupostikortti, joka sai naapurit inahtelemaan kateellisesti.

Nyt fb-sivu pyytää minua kertomaan tarinani. Välittömästi, nopeasti, suoraan baarista tai kauppareissulta Citymarketista. Voimme kirjoittaa elämäntarinamme niin kuin haluamme muiden sen näkevän.

Helsingin Sanomien Sunnuntaisivut esittelivät 16. tammikuuta kolme nuorta lifestyleblogistia. Stella, Hanna ja Mikko jakavat tuhansille lukijoilleen ihanan elämänsä, johon kuuluu rokkaripoikaystäviä, Acnen kenkiä ja Roban muotibaareja.

Ikävistä asioista ei kirjoiteta, koska tärkeintä on "hyvä fiilis." "On meillä ollut rintapumppuja pitsalaatikossa lattialla, mutta ketä mä sillä ilahduttaisin?" kysyy Hanna.

Tavallisuus ei myy. "Ette te lukisi muotia, tyyliä ja elämää koskevista säkenöivän älykkäistä mielipiteistäni, jos olisin 43-vuotias metsuri Mouhijärveltä", puolustautuu Stella lehtijutusta tulleita pinnallisuussyytöksiä vastaan blogissaan.

Samantyyppinen ajatus on narratiivisessa terapiassa. Siinä keskitytään ihmisen elämän hyviin puoliin ja rakennetaan tarina itsestä. Ongelmien ei tarvitse olla osa identiteettiä. Suuntaus perustuu ajatukseen, että ihmiselle on luontaista hahmottaa elämäänsä tarinoina.

Hyvinvointimme kannalta on olennaista rakennammeko itsellemme ongelmatarinoita vai selviytymistarinoita. Stella, Hanna ja Mikko ovat onnistuneet ainakin välittämään kuvan nuorista menestyjistä. Heitä seuraavat pienemmässä mittakaavassa kaikki ne Facebook-päivittäjät, jotka unohtavat mainita lämmitetyn maksalaatikon ja kertovat syöneensä sushia siinä uudessa kivassa paikassa.

Pinnallista tai ei, jos Facebook-statukset saavat meidät uskomaan, että elämme hyvää ja kadehdittavaa elämää, ehkä me uskomme sen myös itse. Se ei ole yhtään vastemielinen ajatus. Eri asia tosin on, onko mielestämme hyvä elämä loputonta kuluttamista, ostereita ja kasmirneuleita.

LEENA PARKKINEN

Kirjoittaja on kirjailija, joka aikoo joskus julkaista teoksen nimeltä Parhaat statukseni vuosina 2008-2011.