Kolumni
08.02.2010

Maisteri Toivo Suulas vastaa

Kerro Toivo, mitä on filiaalit ja mihin me niitä tarvitaan?

Kemisti

Aikoinaan kirjoittamassani Varsinaisen Suomen sivistyksellisten sanojen ja akateemisten fraasien käyttö pääpiirteittäin -oppisanakirjassa määrittelin termin filiaali seuraavasti: "Se [filiaali] tarkoittaa päämerkitykseltään haarakonttoria, mutta on tunnettu kuitenkin tutummin yliopistoyksikkönä, joka on eroteltu emäyksiköstään ja ripoteltu ties minne, ties miksi (?), kuitenkin niin, että sillä on joku ennalta määritelty käyttötarkoitus, jonka maamme isät ovat käärineet kreppipaperiin ja antaneet filiaalille, jotta filiaali voi läiskytellä sillä funkkispöydän kulmaan ja huutaa isä, älä unohda minua."

Niin, filiaali sananahan juontuu latinan kielen termistä filius, joka tarkoittaa pyhässä yksinkertaisuudessaan poikaa. Filiaali on siis yliopiston poika; yliopisto on Hugh Grant; poika laulaa epävireisesti, hänen nimensä on Marcus. Älkää hyvät valistuneet alumnoni sekoittako Marcus-poikaa kuitenkaan vanhaan stoalaiseen filosofiin Marcus Aureliukseen, joka nousi isänsä kustannuksella orpopojasta Rooman keisariksi. Ei, filiaalipojalle maksetaan kyllä elatusmaksuja. Kyllä, poika voi hyvin, vaikka vihelteleekin salaa Marseljeesia ja muita modernin ajan marssilauluja. Niin, isä lähettäisi pojan mielellään kauas merille, mutta poika onkin ylpistynyt, ei alistu tappelematta.

Väitetään myös, että filiaalit ovat merkkiosoitus siitä, mihin maalaisliittolainen aluepolitiikka raaimmillaan (tahi kauneimmillaan, riippunee marinadista) kykenee. Kas, kerran nousi talonpoika takajaloilleen, iski talikon porstuaan ja lähti kaupunkiin. Tästä pelästyneenä tekivät herrat frakeissaan sopimuksen talopojan kanssa: hävittäkää Karthago, mutta säästäkää meidät niin saatte Porin ja kolme viisasta opettajaa. Ja niin sivistys saapui Poriin. Vaan ei tähän tyytynyt talonpoika, meni pesuveden mukana myös Kajaani ja Mikkeli ja joku muukin, kunnes allekirjoitukset vaihtoivat omistajaa. Tätä niin sanottua pax Alkiota on nyt kestänyt hyvän tovin, mutta kuulkaa minä kerron, kerran vielä kajahtaa pitäjäin laulu ja silloin merrassa ei ole rapu, vaan maaseudun päivälehden päiväkäsky.