Kolumni
28.04.2011

Marmorikuulia maitopurkkeihin

Vuonna 2011 Suomen ylioppilaskuntien liiton vaalilobbaus rakentui opintotuen indeksiin sitomiseen tähtäävän kampanjan ympärille. Kampanjastarttiin liittyi tempaus, joka toteutettiin täällä Turussa paitsi kampuksella myös kaupungin keskustassa.

"Tempaus" oli symbolinen manifestaatio opintotuen indeksiin sitomiselle, jossa osallistamisen ja näkyvyyden avulla pienistä puroista kasvatettiin suuri virta tavoitteen saavuttamiseksi.

Käytännössä kampuksen tempaus tarkoitti sitä, että ylioppilaskunta-aktiivit patsastelivat varpaat jäässä hangessa ja maanittelivat ohitse laahustavia opiskelijoita ja satunnaisia muita ihmisiä sitomaan vittumaisesti lepattavaa ja virsikirjan sivun paksuista keltaista nauhaa kananverkkohäkkyrään.

Ihme kyllä, ihmiset vaikuttivat innostuneilta. Se toi seisoskeluun mielekkyyttä. Muutama asia jäi kuitenkin kaivelemaan.

Ensinnäkin: ylioppilaskunnalla oli vaikeuksia päästä yhteisymmärrykseen yliopiston hallinnon kanssa siitä, pääsemmekö kananverkkohäkkyröinemme kampusalueelle laisinkaan. Tempausta pidettiin epäilyttävän poliittisena ja lopulta, kun lupa heltisi, meitä ohjeistettiin käyttäytymään "hillitysti". Teki mieli polttaa auto.

Toisekseen jäin pohdiskelemaan sitä, miksi kaikkien opiskelijoiden yhteistä etua ajavaa vaaliteemaa piti ylipäätään olla lobbaamassa yliopiston kampuksella. Yhtä hyvin olisin voinut käyttää vapaa-aikani huutelemalla lastentarhan pihalla, että karkki on hyvää, lisää karkkia kaikille. Valitettavasti opintotuen indeksiin sitominen ei ollut kaikille opiskelijoille yhtä merkittävä saati tuttu asia kuin karkki. Yllättävän moni opiskelija ei edes tiennyt, mistä indeksiin sitomisessa on kyse.

Vaikka vaalitulos ei sinänsä nostanut mielialaani pilviin, suhtaudun siihen edelleen melko maltillisesti. Aatevirtauksien ja yleisen mielipiteen aaltomainen liike herättää minussa samaa ihmetystä ja ihastusta kuin kulttielokuva Leijonakuninkaan ääniraidan unohtumaton "Tie elämään" -kappale. Poliittisen ilmapiiriin vaihtelu kuuluu makrotasolla ihmiselon kiertokulkuun siinä missä mikrotasolla ulostaminen. Shit happens.

Eniten sieluni sykähteli vaalipäivän jälkeisenä maanantaina, kun tapasin kampuksella ystäviä ja tuttuja. Jotkut olivat järkyttyneitä ja valmiita poistamaan perussuomalaisten äänestäjiltä ihmisoikeudet. Jotkut puhuivat tosissaan muuttavansa Suomesta pois. Toiset analysoivat kädet heiluen ja otsa kurtussa, että mites nyt hallitusneuvottelut. Astuessani Yo-talo A:n rappukäytävään sen seinistä kaikui ja kuulsi politiikka. Tuli harras olo, tällaista tämän aina pitäisi olla.

Ehkäpä vaalien tulos muuttaa keskusteluilmapiiriä ylioppilasliikkeen sisällä ja luo keskustelua myös sen laitamille. Ehkäpä syksyisissä edustajistovaaleissa teemoiksi valitaan jotain muutakin kuin kanta TYYn kirjaston säilyttämiseen. Ehkäpä vuonna 2015 ylioppilaskunta-aktiivien seisoessa hangessa ja houkutellessaan ihmisiä heittelemään marmorikuulia maitopurkkeihin yhteisen edun nimissä, symboliikka on itsestään selvää jokaiselle ohikulkijalle.

LOTTA AARIKKA

Kirjoittaja itkee edelleen jokainen kerta, kun Mufasa kuolee.