Kolumni
14.03.2013

Menneiden aikojen jättiläiset

Ilmassa on kevään merkkejä. En usko olevani ainut, josta tuntuu siltä, että 90-luvulla uransa huipusta nauttineet rocktähdet ovat päättäneet yhtä aikaa ryömiä esiin pimeistä luolistaan. Suede ilmoitti viime vuoden lopulla julkaisevansa uuden albumin tänä keväänä. Shoegaze-pioneeri My Bloody Valentinelta sitä vastoin ilmestyi ensimmäinen uusi levy sitten vuoden 1991. Nine Inch Nails -yhtyeensä kanssa neljä vuotta sitten määrittämättömälle tauolle jäänyt Trent Reznor päätti hänkin ottaa tilaisuudesta vaarin ja julisti vastikään palaavansa areenoille uuden kokoonpanon kanssa.

Ilmiö heijastuu myös tämän kesän festaritarjonnassa: Provinssirockissa esiintyvät Blur, Bad Religion ja Danzig. Ruisrockin vetonaula on Pet Shop Boys. Flow'n pääesiintyjäksi on sitä vastoin kiinnitetty Nick Cave. Älkäämme unohtako myöskään Rock the Beach -festivaalia, jossa lavalle nousevat peräkanaa Queens of the Stone Age, Rammstein ja Green Day.

Monet edellä mainituista artisteista aiheuttavat minussa innostusta, mutta samalla en voi välttyä ajatukselta, että asetelmassa on jotakin häiritsevää. Tuntuu siltä, kuin meille 80-luvulla syntyneille, hiljalleen maksukykyisiksi kehittyneille asiakkaille tarjottaisiin leipää ja sirkushuveja turhankin suoraviivaisesti.

Kuluneiden vuosikymmenten rock-suuruudet tekevät melko varmasti tapahtumasta kuin tapahtumasta loppuunmyydyn, mutta eikö kyse ole samalla turhankin helpposta rahastuksesta? Ovatko rocktähdet näinä päivinä pelkkiä nostalgisia aikakoneita, joiden avulla gradujaan kirjoittavat tai yhteiskuntakelpoisissa duuneissaan eksistentiaalikriisiä potevat ei-enää-niin-nuoret voivat kaihoisasti fiilistellä teiniangstejaan?

Kysymykset herättävät ainoastaan lisää kysymyksiä. Miten ihmeessä 90-luvun megabändit voivat olla myös 2010-luvun megabändejä? Eikö kahdessakymmenessä vuodessa ole tapahtunut popmusiikin kentällä mitään merkittävää? En haluaisi uskoa moiseen katkeraan toteamukseen hetkeäkään.

Silti lumien hitaasti sulaessa olen jatkuvasti vakuuttuneempi siitä, että tulevan suveni soundtrack tulee olemaan samanlainen kuin aina aiemminkin. Löydätte minut yleisön joukosta siltä perinteiseltä paikalta miksauskopin vierestä – uskaltakaakin keskeyttää tarinani siitä, miten kuuntelin tämän esiintyjän levyjä jo 15-vuotiaana.

TUOMAS JALAMO

Kirjottaja on viestinnän opiskelija ja vapaa toimittaja, joka fanittaa edelleen vanhoja suosikkejaan, mutta toivoo vielä kykenevänsä löytämään myös uusia.