Kolumni
03.02.2011

Mies paikallaan

Istuin hetki sitten opiskelijaporukassa istanbulilaisessa baarissa. Suomalainen kaverini puhui Intiasta, turkkilainen tyttö ylisti vieressä tämän kokemusrikasta elämää. Kaverini olisi varmaan saanut helpommin kuin koskaan, mutta antoi onneksi olla.

Reissumiehen palvonta ei tullut minulle yllätyksenä. Matkustavaa ihmistä ihaillaan ja arvostetaan. Taustalla on ajatus, että maailmaa nähnyt ihminen on irtaantunut oravanpyörästä ja ajattelee paljon.

Matkustamisen ympärille on rakentunut erikoinen kulttiarvo. Hierarkian huipulla ovat Kaukoidän mystiikan kokeneet. Hyvänä kakkosena tulee muodikas Afrikka, joka lehtien mukaan pitäisi nyt jotenkin löytää.

Se, että kokonainen maanosa voi olla muodikas tai poistua muodista, on ajatuksena hämmentävä.

Media ja reppureissaajat ovat kuluneen vuosikymmenen saaneet yhdessä väkivaltaisia orgasmeja myyttisen travelleri-elämäntavan hehkuttamisesta. Mutta voisiko joku nyt selittää, miten travelleri tarkalleen eroaa turistista?

Hän valitsee eri kirjan kuin turisti ja "kulkee tallaamattomia polkuja" ravintoloihin, joissa ei välttämättä ole sen enempää paikallisia kuin Eiffel-tornin huipulla. Vaihtoehtoisetkin matkaoppaat vievät usein paikkoihin, joissa kuulee pelkkää englantia.

Travelleri saattaa hypätä benji-hypyn siinä missä turisti ottaa museokierroksen, mutta mikä suuri ideologinen ero nostaa travellerin jalustalle? Minä näen vain kaksi ihmistä, jotka metsästävät kokemuksia.

Ja jotain, mistä kertoa kotona mahdollisimman monelle.

Ihmistä on ikuisesti ajanut eteenpäin uteliaisuus nähdä, mitä seuraavan kukkulan takana on. Suuren tylsistymisen aikakaudella mentaliteetti näyttää kuitenkin kääntyneen ympäri: monet matkustavat kukkuloiden taakse nähdäkseen, ettei siellä ole mitään. Vain Borneon korkeimman vuoren kaakkoisrinteen lippaluola on jotain, sekin lähinnä siksi, ettei kukaan muu ole ollut siellä.

Meidän olisi useammin syytä tiedostaa, kuinka uskomatonta on olla juuri tässä.

Paikallaan pysyminen on avannut monille väyliä uudenlaiseen ajatteluun. Kittiläläinen Reidar Särestöniemi keksi kotitilallaan värit uudelleen jauhamalla niitä itse kukista ja maalasi Lapin yhteisönsä tarinoita ja eläimistöä myöten.

Antiikin Eratosthenes puolestaan tuijotti erimittaisten keppien varjoja. Niiden avulla hän laski ensimmäistä kertaa Maan ympärysmitan, poistumatta kertaakaan Egyptistä.

Siinä vasta mies paikallaan.

JANTSO JOKELIN

Kirjoittaja on niin Riihimäellä kuin ihminen voi olla.