Kolumni
24.08.2016

Näin suoritat yliopiston

Viestintäalalle päätynyt humanisti Aleksi Malinen kertoo, miten yliopisto-opinnot pelataan läpi – ja mitä siitä seuraa.

Ensimmäinen vuosi yliopistossa on vapauden ja veljeyden aikaa. Luot lukioaikaisen nahkasi ja otat elämän vastaan avosylin. Kohotat maljan jos toisenkin. Nuoren ihmisen voimalla omistat tuntemasi maailman, joka laajenee päivä päivältä. Kliseitä kaikki, mutta siksi niin tosia.

Seuraavana vuonna juhlat jatkuvat. Postiluukusta on kuitenkin kolahtanut kirje, jossa opintojen etenemistahti todetaan riittämättömäksi. Tukia on nosteltu enemmän kuin kursseja suoritettu. Raavit päätäsi, mutta hoidat asian olankohautuksella. Tekojen seuraukset tuntuvat kaukaisilta.

Kolmantena vuonna todellisuus lyö kasvoihin nyrkkiraudalla. Opintojesi rakenne on korttitalo, joka on kasattu rypistyneistä korteista. On ryhtiliikkeen aika. Kandisemmaan on mentävä, pisteitä kasattava, tutkinto suoritettava. Seuraa tiheäliikkeistä räpiköintiä ja tuplatenttejä. Pisteitä kertyy, mutta stressi on loputonta. Itket itsesi uneen ja toivot, että olisit tehnyt kaiken kunnolla alusta asti.

Paska homma, mutta tulipahan tehtyä. Kandidaatin on helpompi hymyillä.

Viimeistään nyt koittaa epäröinnin aika. Pitäisikö vaihtaa pääainetta? Pitäisikö vaihtaa koulua, maata, puoluetta? Päättämättömyyden tuska repii ihmisen hajalle. Kyynisesti sysäät nuoren itsessäsi sivuun ja keskityt. Tulosta syntyy.

Juuri kun olet parhaimmillasi opiskelijana, työelämä saapuu. Se hiipii kalenteriisi takaportista. Ensin on kenties pizzojen paistoa tai pesulatyötä. Lopulta lähes oman alan kesätöitä ja kas, saat määräaikaisuuden. Opinnot ovat täysin kesken, mutta et voi kieltäytyä. Voit käydä elokuvissa, ostaa housut, ostaa polkupyörän. Horisontti kirkastuu.

Vähitellen kohoat köyhyydestä ja lunastat arvosi veronmaksajana.

Joskus noin seitsemäntenä vuonna valmistut, sillä et saa vakituista työtä ilman maisterin papereita. Gradun kirjoittaminen on ulostamista. Puristat kaiken imemäsi tiedon ulos somassa ruskeassa paketissa ja toivot, että se riittää. Että kipu hellittää.

Saat gradusta cumun tai magnan. Se kuvaa koko yliopistoaikaasi. Ensin olit kehno ja lopulta erinomainen, mutta keskiarvoksi tulee kolme eli hyvä eli riittävä. Olet suorittanut yliopiston. Olet valmis.

Muutat pääkaupunkiin, saat lisää töitä, lisää vastuuta. Parisuhteesi vakiintuu, ystäväsi vanhenevat. On harmaita hiuksia ja pyöreitä vatsoja. Tulee lapsia, tulee vanhempia.

Lapsen itkun läpi muistat, miltä vapaus tuntui, mahdollisuus juoda kaljaa aamuun asti tiistaina ja että millään ei ollut merkitystä, koska lisäaikaa sai pyytämällä ja kaikki oli sovittavissa. Muistat miltä häpeä tuntuu ja miltä keskiyön humalainen kebab-onni.

Kaikki kliseitä, mutta siksi niin tosia.

Aamuauringon valaistessa kasvosi päätät hakea yliopistoon.

 

Aleksi Malinen

Kirjoittaja on viestintäalalla työskentelevä humanisti, jota odotetaan graduseminaarissa. Teksti pohjautuu omiin ja muiden kokemuksiin.