Kolumni
19.04.2012

Nauti tai kuole

Olin hörppäämässä cappuccinoa ja syventymässä hyvään kirjaan, kun huomasin kyltin idyllisen kahvilan seinällä. Tekotakan päälle naulatussa plakaatissa luki kaunokirjoituksella: Ole onnellinen tänään.

Kehotus tuntui irvokkaalta erikoiskahvien, mutakakkujen ja pestotäytteisten croissanttien keskellä. Jos onni mitattiin vaahterasiirapin määrässä, olin niin onnellinen kuin ihminen voi olla. En usko, että kenenkään asiakkaan tarvitsi miettiä hintaa.

Jouduin kuitenkin kysymään kyltiltä: Miksi pitäisi? Onko minun velvollisuuteni olla onnellinen?

Illemmalla eksyin lammen rantaan. Kuljin kitara kainalossa pussikaljaa nauttivien piknikporukoiden ohi. Eräs viltillä makaava seurue vaati minua liittymään seuraan ja soittamaan jotain. "Ihan mitä vaan, kunhan se on iloista", rastatukkainen tyttö sanoi.

Jotain iloista -repertoaarini jäi lyhyeksi. Soitin yhden Bob Marleyn biisin ja lähdin pois.

Minulla on vaikeuksia ymmärtää käsitystä, jonka mukaan harmonia syntyy hyvästä hyvän päällä. Iloa kohti uidaan niin raivolla, että siitä pitää muistuttaa kyltillä kahvilassakin. Alakuloisuus on särö ihmisyydessä. Jotain, joka pitää hoitaa pois.

Filosofi Slavoj Zizekin mukaan nautinnosta on tullut yliminä. Nautintokäsky ajaa seksin, ruoan, huumeiden, spirituaalisuuden tai muiden ylellisyystarvikkeiden ylikäyttöön ja yliromantisoimiseen. Koska vapaassa maailmassa kaikesta on mahdollista nauttia, kaikesta pitää nauttia.

Myös onnellisuudesta on tullut osa velvoitetta. Vaikka hoemme, ettei onni riipu materiaalisista seikoista, pyrimme sitä kohti äärimmäisen materiaalisella ajattelulla. Ilottomuus synnyttää syyllisyyttä. Emme elä, jos emme täytä onnen vaatimusta.

Barbara Ehrenreich haastatteli Wall Streetin pörssityöntekijöitä edellisen talouskriisin jälkeen. Smile Or Die -raportin mukaan ihmisiä vaiennettiin ja jopa erotettiin ennen taantumaa, jos he kyseenalaistivat ikuisen kasvun.

Positiivisuus on sosiaalisen kontrollin muoto. Sen toteutumista voi seurata niin työelämässä, politiikassa kuin sosiaalisessa kanssakäymisessäkin. Työnantajat eivät etsi moniosaajia vaan "hyviä tyyppejä". Kaikki on kiinni omasta asenteesta. Negailijat saavat kenkää.

Minusta meidän ei tarvitse olla onnellisia. Voimme elää myös alakuloisina ilman, että se merkitsee kaiken loppua. Niille, joille iloisuutta on vaikea saavuttaa, on loukkaavaa roskaa väittää, että kaikki riippuu omasta asenteesta.

Ainakaan heitä ei tarvitsisi piinata hyökkäävillä onnellisuuskylteillä. Mielialavähemmistöille kehotus voi kuulostaa samalta kuin kyltti: Ole hetero tänään.

JANTSO JOKELIN