Mielipiteet
19.09.2012

O’ Syrjäytynyt, where art thou?

Syrjäytyneet. Mystinen ihmisryhmittymä, joka tuntuu olevan yhtä kovaa valuuttaa kuin tamagotchit ala-asteen pihassa 90-luvulla.

Arvojohtaja Niinistö askarteli paskarteli "ihan tavallisten ihmisten" kera Niksi-Pirkka -henkisen toimintakäsikirjan, josta vihervassarit sitten mouhosivat, että ei tuosta ole mihinkään. Kirsikkana mutakakkuun Matti Apunen kävi mainoskatkomaisesti sinuttelemassa närkästyneitä bloggareita ja Wille Rydman kirjoitti kovista vasemmistoarvoista. Julkinen keskustelu oli huvittavuudessaan vakavaa, sillä huoli ja hätä oli yhteinen.

Elinkeinoelämän valtuuskunta julkaisi syrjäytyneistä analyysin helmikuussa. Tilastojeesus Pekka Myrskylä oli erilaisia valtion rekisteritietokantoja risteyttämällä paikantanut n. 32 500 15-29 -vuotiasta, joita Myrskylä kuvaa syrjäytyneiden ydinjoukoksi. Evan analyysissä ihmisjoukko rajattiin sillä, etteivät he ole kouluttautuneet peruskoulun jälkeen tahi rekisteröityneet työttömiksi työnhakijoiksi.

Keitä he sitten ovat ja mitä he ovat tekemässä? Hahaa, tässä se vitsi onkin. Kukaan ei tiedä, koska he eivät pyöri pikkukivinä yhteiskunnan hammasrattaissa kuten me kunnolliset. Mielikuvissa syrjäytyneet raahustavat reikäisissä nappiverkkareissa leipäjonolta baariin. Evan analyysissä spekuloidaan syrjäytyneiden olevan jotain muutakin: "--- (T)ilastolliseen ryhmään kuuluu mm. oppilaitoksiin pyrkiviä nuoria, valmentautuvia urheilijoita, ns. pimeää työtä tekeviä, omaishoitajia, kolmannella sektorilla palkatta toimivia ja tulottomia taiteilijoita. Ryhmä on hyvin kirjava ja sen yhteisenä piirteenä on ainoastaan se, että siihen kuuluvien ihmisten toiminnoista ei jää mitään merkintöjä verotus-, työeläke- tai opiskelijarekistereihin."

Tässä ollaankin asian ytimessä: rakenteellisia ratkaisuja on vaikea keksiä, kun heterogeenisen syrjäytyneiden joukon ainoa yhdistävä tekijä tuntuu olevan, että he eivät rakenteista juuri välitä. Ehkäpä Niinistön naiivissa elämänohjejumpassa piilee kuitenkin järjen hiven. Meidän on taivutettava järjestelmää olemaan vähemmän järjestelmä – tavoittamaan erilaisissa tilanteissa olevat ihmiset erilaisilla tavoilla. Kohdattava ihminen ihmisenä.

Juu, en ole hölmö. En kuvittele, että kaikki peruskouluun opintiensä päättäneet olisivat kotona hoitamassa mummoa tai vääntämässä savitaidetta. Olen myös työni puolesta jatkuvasti tekemisissä sen hämmentävän tosiasian kanssa, että edes maksuton ja tasa-arvoinen korkeakoulutusjärjestelmä ei ole tyystin kyennyt murentamaan koulutuksen periytyvyyden kivipaatta. Vapaa tahto ja valinta ovat ihmiselon tiellä usein vain kuvitelmaa. Jotain tarvitsisi tehdä, mutta ratkaisun edessä tunnumme olevan avuttomia kaikki – paukkuja riittää vain toisten ehdotuksien suureleiseen kauhisteluun.

Evan raportti tuo julkiseen riitelyyn muitakin raikkaita näkökulmia: "Yleisestä mielikuvasta poiketen nuorten syrjäytyminen on lisääntynyt viime vuosina vain vähän." Ehkä olisikin hyvä pysähtyä ja miettiä hetki myös sitä, miksi me juuri nyt olemme heistä niin kiinnostuneita.

LOTTA AARIKKA

Evan analyysi löytyy kokonaisuudessaan täältä:

http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2012/02/Syrjaytyminen.pdf