Pääkirjoitus
09.10.2020

Pääkirjoitus: Ajotiellä istuvat mielenosoittajat ärsyttävät, koska he paljastavat elämäntapamme säröt

Teksti:
Teemu Perhiö

Muutama kymmenen ihmistä lysähti ajotielle päähesoissa.

Autoilla ei voinut ajaa siitä suoraan vaan olisi pitänyt kiertää pari korttelia. Poliisi kaasutti pippurisumutteella istujia naamaan.

Nousi haloo – miksi poliisi käyttää voimakeinoja väkivallatonta mielenosoitusta kohtaan? Mielenosoitushan on perusoikeus!

Ei aikaa kun kommenttipalstoilla riennettiin paheksumaan niskuroivia nulikoita, jotka olivat osallistunet Elokapinan mielenilmaukseen. Poliisihan hoiti hommansa ja piti kaupungin rattaat pyörimässä.

Mielenosoittajien aiheuttama haitta oli lopulta yhteiskunnan kannalta mitätön. He olivat vain epämiellyttäviä. 
 

Terry Gilliamin elokuvassa Brazil (1985) päähenkilö Sam yrittää murtautua yhteiskunnan kahleista. Orwellimaisessa dystopiassa luonto on tuhoutunut ja kansalaisia kontrolloidaan tiukasti.

Tietoministeriön virkamies Sam haluaa vapauteen, sitä symboloi unelmien naisen tavoittelu. Hänen kanssaan Sam haluaa paeta torppaan perunamaalle, pois kaupungin saasteista ja kontrollista.

Systeemiä vastaan taistellaan myös Charles Chaplinin Diktaattorissa (1940). Fasismin vastaisessa elokuvassa kulkuria muistuttava parturi getosta naamioituu kaksoisolennokseen diktaattori Hynkeliksi.

Elokuvan lopussa hän pitää puheen sotajoukoille.

”Ajattelemme liikaa ja tunnemme liian vähän”, parturi sanoo – ”yltäkylläisyyden koneisto on jättänyt meidät puutteeseen, tietoutemme on tehnyt meistä kyynisiä.”

Chaplinin sanoittamat tunteet sopivat hyvin tähänkin päivään. Ei ole kyse siitä mitä tiedämme. 

Ilmaston lämpenemisen ja hiilidioksidin yhteys havaittiin tieteellisesti jo 1800-luvulla.
 

Keskiluokkaiseen elämään kuuluu auto, omistusasunto, ulkomaanmatkat ja hyvät viinit. Eikä ongelmaa ihmisten omasta mielestä ole, jos kerää biojätteet ja kierrättää paristot.

Yhteiskunta ja sen elämäntapa on meidän pakkopaitamme. Täytyy käydä töissä, tukea korona-aikana yrittäjiä, kuluttaa ja kasvattaa taloutta, kerätä eläkettä, maksaa verot, kierrättää. Koska muuten kaikki loppuu.  

Elämäntapamme asettaa meille reunaehtoja, joita yksilöinä on vaikea muuttaa. Jos ympäristö arvostaa sinussa omakotitaloa kehyskunnassa ja valkoista bemaria, ajotiellä istuvat mukulat ovat vain naiiveja haihattelijoita.
 

Brazilin lopussa paljastuu, ja nyt siis spoilaan, että Sam pääsee unelmiensa torppaan unelmiensa naisen kanssa. Mutta vain kuvitelmissaan. Hän istuu kuolleena kidutustuolissa tyytyväinen ilme kasvoillaan. Vapaus löytyi vain pään sisältä.

Vain koska elämäntapamme vuoksi meidän ei tarvitse pelätä fyysistä kontrollia ei tarkoita sitä, että olisimme todella vapaita. 

Ehkä siksi elämäntapaamme kritisoivat saavat defenssimme päälle. He osoittavat systeemimme säröt, saavat meissä aikaan puolustusreaktion.
 

”Enemmän kuin nokkeluutta tarvitsemme kiltteyttä ja ystävällisyyttä.”

Niin parturi sanoi sotajoukoille.