Pakina
23.12.2021

Pakina: Joulukapina

Teksti:
Toimitus

Joulupukki sytyttää sätkän nojaillessaan krominhohtoiseen sähköporoon. Se on korvannut Petteri Punakuonon.

Lahjojen jakamiselle uusi liikkumismetodi asettaa haasteita.

”Yhdellä latauksella ei pääse Hesaan asti”, Pukki mäkättää partaansa.

Etelä-Suomi saa lahjansa vasta pyhien jälkeen. Pukki uskaltaa jo paljastaa, mitä lasten kovissa paketeissa on.

”Käpylehmiä.”

Ylikulutuspäivää vietettiin jo heinäkuussa, pukki julistaa. Lapin vähävaraisille hän jakaa lähellä tuotettua lihavalmistetta.

”Kiertotallous, kiertotallous.”

Kesän alussa tunturin rinteet kylvetään täyteen hamppua.

”Kukat kukkivat täällä nopiaan.”
 

Vaikka uusi hippipukki onkin jo nähty pääministerin bileissä, paikalliset tontut eivät ole ottaneet linjamuutosta innolla vastaan. Ammattiyhdistyksen masinoima lakkoaalto on pitänyt Korvatunturin nyrkkipajat suljettuina.

”Lakkoilkoot vaan, maailma on jo täynnä turhaa paskaa!” Pukki örähtää.

”En minä täällä tonttuja varten ole olemassa vaan lapsia varten.”

Poronlihaburgerikuriiriksi siirtynyt Tolianteri toteaa, että pukilla on hyvä tavoite, mutta kaikki revitään yhä tonttujen selkänahasta.

”Näillä bensanhinnoilla MINÄ maksan näistä purilaisista.”