Kolumni
16.01.2009

Pakina: Sinisten vaunujen kohtalo

Tällä palstalla asioidaan politiikan ja yhteiskunnan välimaastossa.

---

Sukupuolten välinen tasa-arvo ei synny siitä, että naiset menestyvät työelämässä miesten keinoilla. Naiset tuovat työpaikalle lämpöä ja ihmissuhdetuntemusta eri tavalla kuin miehet. Somaa, eikö?

Mutta vuodenvaihteen Iltalehti romutti tämänkin kauniin ajatuksen. Sen lisäksi, että johtajanaisen pitää olla yhtä aikaa pätevä, nuori ja kokenut, niin pitää olla myös glamourkissa. Tai siis pitää olla, mutta ei saakaan olla, koska se on aivan kauheaa. Jutta Urpilaisen verkkosukkaskandaali alkaa saada jo samoja piirteitä kuin taannoinen Australian pääministerin Kevin Ruddin korvavaikkufiasko. Pääministerin pesti oli katkolla vaikkunapostelun takia.

Myös Turun Yliopisto, sivistyksen kehto, niittää mainetta maailmalla. Ylpeänä voimme esitellä alumnimme Jenni Haukion saavutuksia. Hän on nimittäin napannut puolivallattoman poikamiehen Sauli Niinistön omaksi kullakseen. Onnea!
Kuinka hän oikein onnistui? Proffan Kellarissa on jo mittavaa kansalaisliikehdintää sen puolesta, että Haukio on saatava alumni-iltaan puhumaan saavutuksestaan.

Voisinpa mennä vaikka Turun uuteen unitaloon ja nukkua kunnes kaikki tämä on ohi. Mutta ei auta itkeä politiikan viihteellistymistä, kun itse kirjoittaa poliittista pakinaa. Mutta niinhän se on aina ollut, että ihmettelemme jälkeläistemme turmeltuneisuutta: "Mitähän tuostakin juuttisäkit päässä kulkevasta hampuusijoukosta tulee?" Mutta aina on vaan eletty.

Käsitelläänpäs nyt reippaasti case Transtech, jonka kaikki ovat jo unohtaneet. Kainuulainen firma olisi kovasti kiinnostunut VR:n mahdollisesta vaunutilauksesta. Valtava vääntö ministeriössä ja parin VR:n johtajan ero näyttävästi viikkoa ennen kunnallisvaaleja ja uudet vaunut saatiin väkisin hankintaan. No vaaleissa tuli nenille Kainuuta myöten. Enää puuttuu vain, että vaunutilaus menee Italiaan. Ja varmaan meneekin.

Sitäkin sopii pohtia, että onko sinisten vaunujen korvaaminen lopullinen autuus? Ja tarvitseeko suomalainen raideliikkuja muita vaunuja kuin ravintolavaunuja? Vai olisiko parempi siirtyä suoraan resinakantaan?

Tämä teksti on kirjoitettu myöhästyneessä Pendolinossa, joka on liitetty Tampereen ratapihalla teknisten ohjeiden vastaisesti toiseen väsähtäneeseen junaan. Paketti kulkee kuin kaasu Ukrainaan. Mutta siniset vaunut pääsevät sentään perille. Vielä kun saadaan pysty– ja poikittaissuuntainen huojunta kanavoitua menosuuntaan, niin pysyisivät myös aikataulussa.
Teksti: Niko Korte
Turun ylioppilaslehti 1/2009 (16.1.)