Mielipiteet
27.03.2013

Paluu professorivaltaan

Vuoden 2010 yliopistouudistuksen yhteydessä tiedekuntien päätösvaltaa kavennettiin ja tehtäviä siirrettiin dekaaneille ja tiedekuntien hallinnoille. Samalla laitosneuvostoista tuli päätösvallattomia keskustelukerhoja, jotka eivät kokoontuneet pakollisten kokousten lisäksi. Viime syksynä loputkin jäljellä olleista laitosneuvostoista lakkautettiin.

Kolmikantainen päätöksenteko vastaa vallan painotukseltaan enemmän 1700-luvun säätyvaltaa, kuin kansanvaltaista demokratiaa. Myös kolmikanta elää iltaruskon aikaa, sillä yliopistojen hallintokulttuuri loikannut aimo askeleen kohti yksinvaltiutta hyödyntäessään uuden julkishallinnon opin mukaista linjajohtamista.

Humanistisen tiedekunnan johtokunnan toiminta on kehittynyt kuluneina vuosina samaan suuntaan. Nykyisten opiskelijaedustajien johtokuntakaudella tehdyistä päätöksistä on lähes kaikki tehty valmistellun pohjaesityksen mukaan. Entistä harvempi asia tuodaan johtokunnan päätettäväksi, ja silloin kun tuodaan, johtavat liian kireät aikataulut "ota tai jätä"-päätöksentekokulttuuriin. Tilanne tiedekuntatason alapuolella on vielä huolestuttavampi. Laitosneuvostojen lakkauttamisen jälkeen ne tuli yliopiston johtosäännön kirjauksen mukaan korvata uusilla valmisteluryhmillä, joilla ei olisi suoraa päätöksentekovaltaa tai asemaa hallintoelimenä. Humanistisessa tiedekunnassa niiden korvaajaksi lanseerattiin tänä keväänä laitosfoorumi, joka on kahdesti vuodessa pidettävä tiedotustilaisuus, joka ei kykene valmistelutyöhön.

Muutoksella on kolme seurausta: hallinnon virkamiesten valmisteluvalta kasvaa, yksiköiden johtajien päätösvalta korostuu ja professorien henkilökohtaisten verkostojen merkitys voimistuu. Kehityssuunta ei johdu toimijoiden pahantahtoisuudesta, vaan epädemokraattisten rakenteiden passiivisesta hyväksymisestä yliopistoyhteisön vallankäytön pohjaksi.

Ylivertaisesti suurin päätöksenteon ulkopuolelle jäävä ryhmittymä on opiskelijat. Valtaa käyttävien tahojen muodolliset suhteet ja päätöksenteon portaat ovat hankalasti ennakoitavissa opiskelija-aktiivillekin, eikä oman asian edistäminen ilman luottamuksellista hyvä veli -verkostoa ole käytännössä enää mahdollista.

Nykyjärjestelmässä hallintoon osallistuvien opiskelijoiden vaikutusmahdollisuudet rajoittuvat opiskelijanäkökulman tarjoamiseen ja pieniin päätöksiin vaikuttamiseen. Meidän johtopäätöksemme on kuitenkin toinen: nykyjärjestelmän legitimoimisen sijaan eroamme humanistisen tiedekunnan johtokunnan tehtävistä. Muutos ei aina ole mahdollista sisältäpäin.

Tero Ahlgren

Heikki Isotalo

Taru Itälinna

Enni Niemelä

Juuso Suutari

Kukka-Maaria Wessman