Kolumni
23.01.2010

Sellon sävel

Ja kävi niin, että vuodenvaihteessa kuului käsky suomalaisten omatunnosta, että kaikki kansa oli liikkeellepantava. Ja niin jokainen omaa historiallista pienuuttaan aggressiivisella käytöksellä suojeleva syrjämaailmalainen lähti saalistamaan verenhimoisena ulkomaalaistaustaisia henkilöitä, sillä näiden oli otettava syy niskoilleen erään Ibrahim Shkupollin kauppakeskus Sellossa tekemistä pahoista teoista.

Onneksi oikeusministeriöstä kaikui tasa-arvon, vapauden ja hyvinvoinnin ääni: sähköinen jalkapanta! Rikoksiin puututaan fasistisillakin keinoilla entistä rivakammin, mutta samalla entistä vähemmän tehdään sen eteen, ettei rikoksille olisi pohjaa. Se ei onnistu ainakaan tekemällä ihmisestä koiraa.

Meillä olisi sekä varaa että velvollisuus lieventää muiden kärsimyksiä, mutta syljemme heidän päälleen ja aiheutamme näitä purkauksia. Pääpyöveli Vanhanen naukuu, että kyseessä oli yksittäistapaus, mutta miksi pakolaiset nähdään yksilöinä vasta sitten kun he tappavat? Shkupolli oli oma luomuksemme, arvon hidalgot. Tohtori Frankensteinin on lopulta otettava vastuu rakentamansa hirviön teoista.

Ibrahim Shkupollin teko oli väärin. Mutta onko oikein, että tuhannet sydämeltään verevän suomalaiset isänmaanystävät perustavat viharyhmän, joka ajaa samaa sairautta kuin Shkupolli itse – tappamista? Onko oikein, että tapauksen jälkeen keskustelut täyttyvät sympaattisen junttimaisia "mamu"- ja "moku" -käsitteitä käyttävien saaliinhimoisten ihmistorsojen tanssista vääristyneen ihmisen haudalla. Ei ole. Heillä on ollut turvallinen kasvualusta, ja sen pohjalta Shkupollin tasolle taantuminen ei ole oikein.

Shkupollin juuret eivät antaneet hänelle suopeita lähtökohtia elämään. Hän eli läpi Kosovon kauhut Serbian ikeessä, pakolaisen rasitteet ja lopulta suomalaisen yhteiskunnan vastaaoton, jonka selkein viesti kaikuu: vittuun täältä, me olemme parempia kuin te kärsivät ihmiset. Onneksi hän kuitenkin meni töihin vielä kuolemansa jälkeen: MTV3 ja Iltalehti kun ostivat kaikki Shkupolli-hakusanat Googlelta.

Keskustelin kerran Albaniassa sellonsoittoa opiskelevan nuoren miehen kanssa. Hänen kosovolainen ystävänsä oli 8-vuotiaana saanut serbisotilailta lahjan: oman äitinsä irtileikatun pään. Sitä voi olla vaikea unohtaa aikuisena. Se ei ole peruste murhalle, mutta itse en näkisi syytä vittuilla enempää.

Ville-Mamu Sutinen