Essee
23.03.2016

Söpöily edellä luontoon

Teksti:
Esa Kostet
Kuvat:
Konsta Hormia

Luontodokumentteja katsotaan nykyään sinfoniaorkesterin säestyksellä jäähalleissa. Siellä uskalletaan puhua rahasta, mutta ei jääkarhuista.

BBC:n palkitusta Planet Earth -luontodokumenttisarjasta tiristetään rahanoroja vielä kymmenen vuotta sarjan ensiesityksen jälkeen. Sarja on tuotu kodin yksityisyydestä julkisiin tiloihin elävän musiikin avulla: Planet Earth -konserteissa valkokankaalla koikkelehtivia pingviinejä ja söpösteleviä jääkarhun poikasia säestää sinfoniaorkesteri. Suomessa Planeettamme Maa  esitykset nähtiin maaliskuun alussa Helsingissä ja Turussa.

Dokumenttisarjasta tutuista kohtauksista on kuorittu parhaat päältä ja paketoitu helposti sulatettava viihdesetti. Kokoelma koostui muutaman minuutin videopätkistä, joita kieltämättä tarjottiin joka euron edestä. Esitys venyi väliaikoineen noin kolmetuntiseksi, josta uutta materiaalia taisi olla 5–10 minuuttia.

Esitystä katsoessa tuntui välillä siltä kuin kuulisi tuotantoyhtiön neuvottelutilan pöytään kopisevien sormien paukkeen jakkupukujen ja kauluspaitojen miettiessä, miten vähän alkuperäiseen materiaaliin voidaan lisätä uusia elementtejä ja silti myydä paketti kuluttajalle ennennäkemättömänä elämyksenä.

Toisaalta onhan kierrättäminen ekologista ja siksi mainiosti aiheeseen sopivaa.

Maan elämän monimuotoisuuden esittämiselle on nyt paremmat markkinat kuin kymmenen vuotta sitten sarjan ilmestyessä. Kasvava huoli planeetan tulevaisuudesta on tuonut uutta nostetta luontodokumenteille, jotka muistuttavat siitä, mitä kaikkea voidaan menettää.

Suomalaisten järvien elämään keskittyvä Järven tarina nousi juuri kaikkien aikojen katsotuimmaksi kotimaiseksi dokumenttielokuvaksi. Elokuvateatterien
penkkimäärillä mitattuna Järven tarina viiletti ohi esimerkiksi Sel8nne-dokumentista, jota toivottavasti kukaan ei koskaan keksi esittää jäähallissa sinfoniaorkesterin säestyksellä.

Luontodokumentin tekijöiden on oltava nykyään yhä tietoisempia teoksensa sijoittumisesta tieteen, viihteen ja ympäristöpoliittisen vaikuttamisen tasoilla. Rajat näiden välillä ovat usein epäselviä, eivätkä kategoriat ole välttämättä toisiaan poissulkevia.

Tieteen, viihteen ja poliittisuuden taidokas yhdistely on nimenomaan alkuperäisen Planet Earth -sarjan suurimpia vahvuuksia. Sarjassa on tilaa sekä leikkiville leijonanpennuille että kuville lämpenevän ilmaston vuoksi jatkuvasti ohenevaan merijäähän uppoavista jääkarhuista.

Turussa nähdystä esityksestä oli sen sijaan siivottu pois yleisöä mahdollisesti häiritsevät kiusalliset muistutukset ihmisen aikaansaannoksista. Yksi epäsuorasti kantaa ottava videopätkä oli jätetty ohjelmistoon: video jääkarhun uuvuttavasta saalistusretkestä loppumattomalla merellä ilman jäälauttojen tarjoamia levähdyspaikkoja.

Sarjan nähneille tai muuten ilmastonmuutoskeskustelua seuraaville kuvan poliittinen lataus on ilmeinen. Entä jos katsoja ei tunne esityksen kontekstia kovinkaan hyvin, eikä aihetta avata mitenkään toisin kuin alkuperäisessä sarjassa? Tällöin kuvan symbolisuus katoaa ja jäljelle jää vain esteettisesti miellyttävä, lähes unenomainen kuva majesteettisesti loittonevasta jääkarhusta.

Epäsuoralle viestinnälle on omat argumenttinsa. Se, että kaikkea ei sanota suoraan vaan jätetään tulkinta katsojan vastuulle, on yksi taiteen peruslähtökohdista. Se on ehkä jopa edellytys taiteen olemassaololle.

Tulkinnanvapauden taakse on toisaalta kätevää piiloutua silloin, kun sanomatta jättäminen palvelee kaupallisia tarkoituksia. On helpompaa markkinoida koko perheen viihde-elämystä, jollei esitys sisällä mitään sellaista, josta ekoarvoista piittaamaton katsoja voisi pahoittaa mielensä. Kohdeyleisö laajenee heti samalla vauhdilla ja vääjäämättömyydellä kuin Gobin autiomaan vuosittainen pinta-ala.

Pakko kuitenkin myöntää, että siinä on jotain virkistävää riskinottoa, kun raha otetaan esityksen aikana ihan konkreettisesti puheeksi. Suomen Planeettamme Maa -esitykset juontaneen Pirkka-Pekka Peteliuksen ironiset lopetussanat kiteyttivät lakonisuudessaan osuvasti esityksen ristiriitaisuudet:

”Enää ei tule videota. Tuottajilla on jo rahanne.”