Kolumni
15.02.2012

Suhdesotkuja virtuaalimaailmassa

Videopelit mielletään usein lasten ja nuorten harrastukseksi. Entertainment Software Associationin tekemän tutkimuksen mukaan videopelejä kuluttavat kuitenkin eniten kolmekymppiset miehet. Tämän valossa Atlus-yhtiön vastikään julkaistu Catherine edustaa kenties pelihistorian osuvinta kohderyhmämarkkinointia.

Pelin päähenkilö on Vincent, 32-vuotias nörtti, joka pistää mieluummin vähät rahansa uusimpaan älypuhelimeen kuin ajattelee pitkäjänteisesti. Tyttöystävä Katherine haluaisi sankarimme aikuistuvan ja menevän kanssaan naimisiin. Ahdistunut Vincent päätyy humalaisen illan päätteeksi sänkyyn Catherine-nimisen blondin kanssa, jonka seurauksena miestä alkavat vainota toistuvat freudilaiset painajaiset. Pelaajan täytyy muun muassa paeta jättikokoista demonivauvaa ja vastailla parisuhdemoraalia koskeviin kysymyksiin.

Jonkinasteinen sitoutumiskammo tuntuu yhdistävän nuoria aikuisia lähestulkoon universaalisti. Catherine lienee ensimmäinen peli, jonka sisältö perustuu yksinomaan tämän kollektiivisen turhautuman työstämiseen. Myös tässä suhteessa peli on riemastuttavalla tavalla itsetietoinen. Pelimaailmassa kohdataan puhuvien lampaiden muodossa muita suhdesotkujen kanssa painiskelevia miehiä. Heiltä voi saada neuvoja siihen, miten pahasta unesta voi parhaiten selviytyä.

On vaikea kuvitella Catherinea vahvempaa metakokemusta: se on peli pelaajista pelaajille. Peli, jossa itse pelaamisen sijaan suurempaan rooliin nousee se, miksi pelaaja pelaa. Pelissä on myös mahdollista pelata varsinaista peliä muistuttavaa peliä pelin sisällä. Alkaako jo huimata? Niin minuakin.

Ennen kaikkea on virkistävää huomata, miten hulvattomia ideoita syntyy, kun yleisö liitetään suoraan osaksi taideteosta. Pelit sopivat tähän tehtävään hyvin, koska osallistuminen on niissä niin suuressa roolissa. Catherine osoittaa, ettei neroutta kenties olekaan pelkästään vanhan kaavan muuttaminen, vaan se, että määrittelee uudelleen koko kaavan merkityksen.

TUOMAS JALAMO

Kirjoittaja on mediatutkimuksen opiskelija ja vapaa toimittaja, joka nukkuu suurimman osan öistään rauhassa.